Zakynthos 16.8.2017

Part 1
Huominen aamu kiukuttaa jo nyt, mitä jos heittäydyn lapsen lailla hotellin eteen ja vedän itkupotkuraivarit auttaskohan se.. oon niin huono siinä kun kiva loppuu… ja varsin malttamaton että se tulisi uudestaan..

Kreikasta on syntynyt minulle yllättäen todella rakas maa vaikka en montaa kertaa ole käynytkään…. 26 vuotta sitten vierailin Kreetalla, pari viikkoa piti siellä isän kanssa olla..olin silloin 11-vuotias..siellä ollessamme, vajaassa viikossa isä sairastui. en osannut tehdä mitään..lääkäri kävi mutta siitä ei hyötyä ollut.. Sinnittelin monta päivää omin voimin, ruuaksi paistelin torilta ostettua sipulia. Kävin myös muistaakseni ostamassa hesarin ja hampurilaisen jossain välissä. Lievitin kai koti-ikävää..jostakin kautta sitten päädyin oppaiden heittopalloksi, kunnes kotimatka odotti.. kotona sain tietää isäni jääneen sille matkalle.. 2.8.1991.


Tämän jälkeen piti hieman kerätä rohkeutta että uskalsin lähteä uudelleen. Onneksi mieheni oli tukena. Meidän eka yhteinen matka Kreikkaan suuntasi Nidriin.. Agios Nikolaoksen reissun teen vielä joskus..kun pystyn..

Varvaskuva part 2

No niin mutta sitten iloisempiin asioihin… SORMUS ASIA RATKAISTU. Mieheni kihlasormuksen tehnyt Tuonicoru tekee tulevan sormukseni. Heti aamusta viestittelin sepän kanssa. Terässormus oliivipuu upotteella.. linkissä vähän vastaava ruusupuu upotteella osviitaksi

Mieskin innostui ajatuksesta vaikka alkuun meinasi että pitää pelkästään taotun sormuksensa.
Vitsi.. tää vähän helpottaa tätä lähtemisen tuskaa. ❤❤❤

Aamupala haettiin totuttuun tapaan leipomosta ja tarttuihan sieltä kakkupalakin mukaan vikan päivän kunniaksi. Vain skumppa puuttui.

Zakynthos Argassi päivä seitsemän Part 2

Iltapäivä meni etsiessä tulskuja. Lounas nautittiin Zorbaksessa.. taivaallista kasvisrisottoo.. iltapäivä maattiin altaalla.. ja illallinen Peppermintissä.(ei siis maattu siel..mitä mä horisen??) pakko oli lähtiessä käydä sanoo heipat omistajalle jotta kuulisi vielä kerran Mr. Piri 

Ihanaa ruokaa
Creme Bulee


Koko matkan olen haaveillut lasillisesta ouzoa. Senhän pääsin nauttimaan tutuksi tulleen Mimoza barin ihanaan aurinkotuoliin.. aallot lyö rantaan.. täydellistä musiikkia minulle..ouzo on tiukkaa, rentouttaa kivasti.. aamulla aikainen herätys..

Ouzo

Kiitos teille kaikille jotka ovat jaksaneet lukea tätä hetken mielijohteesta syntynyttä päivitysten tulvaa.. kerroin varmaan ohi asiastakin, mut nehän kohat voi aina skipata.. niin ja anteeksi niille joita tämä ärsytti.. halusin vain jakaa fiiliksen ja vinkit…

Seuraava reissu on sitten…häämatka.. en tiedä mihin ja milloin.. ensi kesänä kuitenkin…

Zakynthos Argassi, kiitos olit juuri täydellinen paikka meidän lomallemme

2 comments on “Zakynthos 16.8.2017”

  1. Nadia Mebdoui-Tähkävuori

    Olipa ihana seurata teidän matkaanne! Kaikkea hyvää teille ja todella mukava kun aloitit tämän blogin, kiitos!

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos paljon. Mukava kun olet käynnyt lukemassa!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Nadia Mebdoui-Tähkävuori Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *