Gambia päivä 7 & 8

Haikea ja pilvinen aamu. Ei oikein aamupalakaan maistunut. Lento lähtisi illalla. Kaikki ihanat ihmiset jäisi vielä tänne.

Pesin aamulla vielä LamaLaman jäljiltä vaatteita ettei pössynhaju leijailisi laukusta. En siis itse kyllä koskenutkaan ko. Aineeseen.

Yhtäkkiä tajusin, huone oli luovutettava jo klo 12 ei annettu vaihtoehtoa. Jotkut oli saannu 18€ lisämaksulla pitää huoneen pidempään. Matkakaverini vaihtaisi tänään meidän hotelliin. Onneksi näin, sain siis pitää laukkua hänen huoneessaan ja hetken myös levätä.. Ehkä.

Vielä viimeiset tavarat jakoon. Marketin pihassa oli hyvä istuskella ja katsella ohi kulkevia ihmisiä.

Uudet crocsit rouvalle jolla oli 3cm liian pienet kengät

Friends baarissa vielä vähän syötävää ja juotavaa, ei oikein maistunut sielläkään.

Paras baari Friends bar
Vieressä myös hyvä baari. Big tree

Halusin vielä uimaan ja keräämään viimeiset auringonsäteet itseeni. Välissä huoneen luovutus itkujen kera. Aina niin vaikeaa tämä lähteminen.

Tapasin vielä altaalla ihania ihmisiä. Äiti ja tytär, joiden kanssa juttu olisi lentänyt vaikka kuinka. Miksi aina kaikki tapahtuu viimeisen päivän viimeisinä hetkinä

Lisää aurinkoa

Kyyti saapuisi puoli seitsemän aikaan. Stressasin sitäkin, juututaanko ruuhkaan tms.

Aika kului nopeasti. Oli ihanaa, että ennen lähtöäni kaikki kerääntyivät ympärilleni altaalla. Vielä viimeiset jutut, kunnes oli aika.

Lämpöiset halaukset kaikkien kanssa ja suuret kiitokset mukavista hetkistä.

Nyt en itkenyt.

Luottokuski Sanna

Olihan siellä matkalla ruuhkaa. Oli todella sekava olo. Nyt kun äkkiä olis koneessa ja ehkä unessa, kirpasis se saman verran ku irti revitty laastari.

Vastassa oli taas ne tutut lehmät.

Lehmiä

Kenttä oli vielä sekavampi näin päin. Laukut vietiin ihan eri rakennukseen ku itse piti mennä. Virkailijat flirtailivat ja tarjosivat puhelinnumeroitaan. Hämmentävää.

Muista tarkistaa laukkua jätettäessä, että se on kirjattu päätymään Helsinkiin. Jälkeenpäin selvisi monen laukun jatkaneen Kööpenhaminaan.

Tärähtänyt kuva kentästä

Kova kuulustelu kävi. Missä asuin, oliko minulla tuttuja täällä, mitä olin tehnyt, tulenko takaisin. Sormenjäljet skannattiin ja valokuva otettiin. Melkosta touhua.

Kentän baari sisältä

Viimeinen olut kentän baarista, löysin yhden porukkamme matkaajista ja lyöttäydyin hänen seuraansa siihen asti, kunnes koneeseen pääsi.

Viimeinen olut

Kentän baarin terassilla tipahteli kauheasti pieniä mustia ötököitä päälle. Onneksi en kammoa niitä

Öttiäisiä joka paikassa

Kone oli taas todella tyhjä. Pääsin exit paikalle. Jes.. Vielä isompi jes oli se, kun huomasin hotellilla tapaamani äidin ja tyttären istuvan vieressäni. Kylläpä me naurettiin. Norjalainen mies seikkailli taskulampun kaa jälleen jutuissamme. Hyvin siirtyi alkava ketutus.

Thomas cook lähtiessä
Exit paikka

Lento lähti ainakin tunnin myöhässä. Koitin ruveta nukkumaan. Ei onnistunut. Tilasin viiniä josko se auttaisi.

Koneen valot kun himmenivät pistin lattialle pötkölleen. Sain siinä puolisen tuntia nukuttua kunnes lentoemäntä herätti ja kertoi ettei siinä saa nukkua. Penkistä ei saannut käsinojia alas eikä peittoja riittänyt. Kerkesin lennon aikana kuuntelemaan kaksi Ville Haapasalon kirjaa. En muista niistä mitään.

Kohta Helsingissä

Ennen laskeutumista tuli kuulutus. Kiitos että valitsitte Sunclass airlinesin. Eli siis Thomas Cook vaihtoi lennon aikana nimensä. Tästä johtuen ei saatu edes kaikkia taxfree ostoksia.

Vain tunnin myöhässä siirryimme bussilla terminaaliin. Läpysköillä ja pelkällä neuletakilla oli keli aika jäätävä.

Laukut saapui hihnalle nopeasti, joten minulla oli hyvin aikaa etsiä mistä pääsee junalle.

Hihnalla vartomista

Iloinen yllätys oli, kun tapasin todella hyvän ystäväni kentällä. Hän oli miehensä kanssa lähdössä Espanjaan kuukaudeksi.

Ei vaikeuksia löytää junalle. Siitä Tikkurilaan, josta vaihto Tampereen kautta Jämsään menevään junaan. Onneksi sain paikan jossa vain yksi penkki. Käytävän toiselle puolelle tuli joku nuori mies, joka heitti ensitöikseen kengät pois. Hyi tsiisus mikä haju.

Junassa

Katselin välillä Big Brotheria ja välillä kirjoitin blogia. Mieli oli surullinen vaikka toisaalta jo odotin kotiin pääsyä.

Mies odotti laiturilla innoissaan minua.

Gambia, palaan vielä 🇬🇲❤️💙💚

6 comments on “Gambia päivä 7 & 8”

  1. Sari

    Kiva kirjoitus ❤

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitokset sinulle kun luit ☺️

      Vastaa
  2. Raili

    Hei, asut tosiaan Jämsässä? Itse olen kotoisin sieltä (tai oikeastaan Kuorevedeltä :) ). Hallista muutin viitisen vuotta sitten töiden perässä Helsinkiin.

    Kiitos näistä blogeista + mukavista face-päivityksistä <3

    Vastaa
    1. Laura

      Juu Jämsässä asun 😊 kiitoksia sinulle kun luet. Melkoinen muutos Hallista Helsinkiin.

      Vastaa
  3. Minna

    Selvästikin kiva reissu. Lukijaa hymyilytti monen päivän kommentit silleen hyvällä tavalla. Kiitos matkakertomuksesta.

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos kun luit

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *