Kuinka pääsee Kreikkaan?

Minulle esitettiin pyyntö, että kirjoittaisin tämän hetken tilanteesta.

Kun en nyt ole matkustamassa itse, tuntui tekstin kirjoittaminen liian epäsopivalta blogiin. Mieheni sai kuitenkin ajatuksen: pyydetään sinne matkustaneelta kirjoitus. Sattumalta eräs tuttu pariskunta oli juuri menossa Kreikkaan, joten ehdotin asiaa ja vastaus oli myönteinen.

Olkaapa hyvä, historian ensimmäinen Piristyksen vieraskynä:

Kreikkaan

Jos nyt haluat Kreikkaan niin tässä omat kokemukset tämän hetkisestä tilanteesta.

Tulimme Kreetalle 16.5. Kyseessä oli Finnairin ensimmäinen lento tänä vuonna Haniaan.

Jotta koneeseen pääsi Helsingissä kyytiin niin piti olla PLF-lomake sekä todistus negatiivisestä koronatestin tuloksesta.

Testin pitää olla PCR-testi ja maksimissaan se saa olla tehty 72 h ennen Kreikkaan saapumista.

Kävimme testissä firmassa nimeltä PR2You.
Palvelu oli paikassa hyvää ja tulokset saatiin 10 tunnissa sähköpostitse. Tarvittaessa pystyvät nopeampaankin toimintaan.

Heidän Helsingin toimipiste sijaitsee Verkkosaaressa.
Käsittääkseni ovat laajentamassa toimintaa ympäri maan.

Testin hinta todistuksineen oli 99 €.
Kyseessä on SMAL:n neuvottelema hinta heidän jäsenyrityksilleen.
Käytimme Finnairin palveluja joten saimme heiltä koodin joka oikeutti tuohon hintaan.

Finnair mainostaa vain Terveystalon koronatestiä josta Finnairin asiakas saa 10 % alennuksen. Alennuksen jälkeen hinnaksi jää noin 200 €. Vasta asiaa heiltä kysymällä selvisi että saamme testit toisesta paikasta puolet halvemmalla.

Kreikkaan pääsee myös jos on ottanut koronarokotteen tai jos on 2 – 9 kk vanha positiivinen PCR-testin tulos.
Näihin liittyvät vaateet kannattaa varmistaa Kreikan valtion virallisilta sivuilta: https://travel.gov.gr/#/

PLF-lomake tuli tutuksi jo viime vuonna.
Eli perheestä tai ryhmästä yksi täyttää tälläisen dokumentin jossa kysytään henkilötiedot sekä matkasuunnitelma ja matkakumppanit/perheen jäsenet listataan siihen pelkästään nimellä ja iällä.

Oikeasti me kyllä tehtiin vaimon kanssa molemmat omat dokumentit joissa toinen oli perheenjäsenenä.
Mutta yhdelläkin pärjää.

PLF-lomake pitää tehdä viimeistään saapumista edeltävänä päivänä. Kun lomake on täytetty ja lähetetty niin järjestelmä toimittaa sinulla alustavan PLF-lomakkeen jota voi käyttää mikäli käy niin ettei lopullista lomaketta tulekaan jostain syystä.
Lopullinen PLF-lomake tulee lähtöpäivänä, yleensä sähköposti kolahtaa vuorokauden ensimmäisinä tunteina.

Tarjoilut lentokoneessa olivat: kahvia, teetä, vettä ja mehua sekä yksi keksi. Nämä olivat ilmaisia, etukäteen tilaamalla olisi rahalla saanut leivänkin.

Koko lennon ajan oli maskipakko.

Maskipakko, niin täällä on oikea maskipakko eli sen rikkomisesta voi saada 300 € sakon, jatkuu Kreikassakin.
Maskipakko on voimassa sisä- sekä ulkotiloissa.
Ilman maskia saa kuitenkin syödä ja juoda ulkona ja rannallakaan ei tarvitse sitä käyttää.

Nyt parin päivän kokemuksella sanoisin, puhutaan siis Agia Marinan ja Plataniaksen alueesta, että maskipakko ei näy katukuvassa. Yhdelläkään turistilla en ole nähnyt maskia ja paikallisilla olen muutaman kerran nähnyt maskin ulkona kasvoilla.

Tänään käytiin Haniassa ja maskin käyttö siellä on aivan erilaista. Istuttiin ison kadun varrella kahvilassa niin tein tilastoa siitä että kuinka paljon ihmiset käyttävät maskia.
Noin 90-95 % käytti maskia.
Ja ehkä noin kolmas osa heistä käytti sitä oikein eli nenä ja suu oli peitetty maskilla.
Tyypillinen virhe oli jättää nenä näkyviin.

Maskipakko ei kuitenkaan ole kiveen hakattu eikä viranomaisetkaan sitä aina valvo. Nähtiin tilanne missä auto oli pysäköity pyörätielle, poliisit sattuivat paikalle, ajoivat auton perään ja tööttäsivät kuskille joka oli noutamassa frappea ilman maskia. Maskittomuuteen millään tavalla reagoitu virkavallan puolesta. Riitti kun auto siirrettiin pois pyörätieltä.

Kun siirryttiin syrjemmälle ts. vanhaan kaupunkiin niin turisteille ei yleensä ollut maskeja ja paikallistenkin käyttöprosentti tippui merkittävästi.

Sisätiloissa on kaikilla ollut kaikkialla maskit.

Itse toimin kuuluisalla maalaisjärjellä eli en käytä yleensä maskia ulkona. Jos joutuu ruuhkaiseen tilaan ulkona niin tällöin maskin käyttö on paikallaan, muulloin asiassa ei ole mieltä.

Itsellä maski roikkuu kyynärtaipeessa josta sen nappaan desinfioiduin käsin kun menen sisätiloihin.

Maassa maan tavalla eli on mahdollista että tulee sakot jos ei käytä maskia vaatimuksien mukaan mutta uskon vahvasti että virkavallalla on tilannetajua, veikkaan, että asiasta on olemassa jopa epävirallisia linjauksiakin.
Lain kirjaimen edessä kuitenkin kreikkalainen ja turisti ovat samassa asemassa.
Joten jokainen kantaa itse vastuunsa.

Kannattaa varmistaa virallisilta sivuilta mitkä on aina hetken lait ja rajoitukset.

Paluumatkaa varten pitää hommata uudet koronatestit. Tällä kertaa vaatijana on Finnair, ei siis Suomen valtio, joka kelpuuttaa PCR-testin tai antigeeni-testin.

Dr Vittorakiksen vastaanotolta Plataniaksessa saa
antigeeni-testin saa täällä 20 euroon ja tuloksen saa puolessa tunnissa. PCR maksaa 60 euroa.

Suomeen palattaessa joudutaan terveystarkastukseen lentokentällä sekä kahden viikon omaehtoiseen karanteeniin. Suositellaan uutta koronatestiä aikaisintaan kolmen vuorokauden kuluttua. Mikäli tämä testi on negatiivinen niin omaehtoinen karanteeni loppuu.

Jos haluaa oikean karanteenin niin käsittääkseni ilmoittamalla, että ei kykene omaehtoiseen karanteeniin saa oikean karanteenipäätöksen.

Me olemme molemmat vaimon kanssa etätöissä, niin karanteenissa oleminen ei vaikuta juurikaan elämään. Tilaamalla saa ruokaa ja ulkona saa kuitenkin liikkua.

Jos taas käy todella huonosti ja Kreikassa otettu testi onkin positiivinen niin joutuu 10 päivän karanteeniin.
Kreikan valtio maksaa karanteenihotellin kustannukset.

Me tultiin Finnairilla, niin lipun hintaan kuuluu Koronaturva. Finnair korvaa kustannuksia, jos joutuu karanteeniin. Lääkärikuluja ja majoitusta, sekä maksaa uuden paluulennon. Bonuksena vielä korvaavat positiivisen testin hinnan.

Koska Kreikka on EU-maa niin siellä tehty karanteenipäätös oikeuttaa Kelan päivärahaan eli Kela maksaa täyden palkan työpäiviltä.
Jos olet lomalla niin tällöin korvauksia ei makseta.


Yllä olevan tekstin on tuottanut turistina Kreikassa seikkaileva Veli-Matti Westman. Artikkelin kuvat ovat myös hänen ottamiaan.

Suuret kiitokset tästä ❤️

Tähän lisäksi korostan vielä, kun matkustatte ottakaa selvää sen hetkisistä määräyksistä ja varautukaa myös, että ne voivat muuttua matkan aikana. Suomen päässä ajankohtaisimmat tiedot tarjoaa https://thl.fi/fi/

Turvallista matkaa!

12 comments on “Kuinka pääsee Kreikkaan?”

  1. Mari

    Kiitos,tämä postaus oli oikein kiva ja hyödyllinen.
    Tulinkin blogiasi vilkaisemaan,josko olisitte kesällä Kreikkaan menossa.
    Ja olisit siitä kirjoittanut.

    Vastaa
    1. Laura

      Ainahan se haaveissa on. Katsotaan toteutuuko ne haaveet 😉

      Vastaa
  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuossa lopussa kirjoittamisiesi sääntöjen muuttuminen tosiaan hirvittää, jos tilanne pahenisi, niin huonoimmassa tapauksessa sitä voisi joutua jäämään pitkäksikin aikaa jumiin. Mukava oli kuitenkin lukea kokemuksia korona-ajan matkailusta.

    Tuli mieleen, että joillakin työpaikoilla ei suhtauduta välttämättä kovin suurella suopeudella matkailuun ja mahdolliseen karanteeniin.

    Vastaa
    1. Laura

      Juu se on firma kohtaista. Mutta ehkä niissäkin rupeaa rokotusten myötä säännöt höllentymään

      Vastaa
  3. Mari / Kodinvaihtaja

    Oli mielenkiintoista lukea. Jotenkin itsellä ajatus, että lähden vasta sitten, kun ei tarvita lähtöön negatiivista testiä. Hämmentävästi näissä valtion ohjeissa ei lue, että pitääkö olla molemmat rokotukset otettuna vai riittääkö toinen (compleated viittaa kyllä, että molemmat).

    Vastaa
  4. Sini matkakuumeessa

    Nyt, kun THL on muuttanut karanteenisuosituksia, saa nähdä, miten niitä tullaan soveltamaan matkailuun.

    Vastaa
  5. katri / kotona ja kaupungilla

    Oli kiva lukea tällaisiakin kokemuksia vaikka itse en ainakaan näillä näkymin aio
    lähiaikoina muualla kuin Suomessa matkailla. Tulee myös ylimääräisiä kustannuksia ja vaivaa noista koronatesteissä käynneistä. Ja muutenkaan ne ei houkuttele.

    Toivon vain, että kaikki jotka kuitenkin matkaavat ulkomaille oikeasti myös pitävät sen parin viikon karanteenin Suomeen palattuaan. Helppo ajatella, että vain nopeasti nyt käyn asioilla ja huolehdin hygieniasta… Kaikki kuitenkin varmasti halutaan, että täällä asiat palaisi mahdollisimman ”entisiksi”. Pelottaa hieman nuo koronana variaatiot tuolla maailmalla.

    Vastaa
    1. Laura

      Karanteeni säädöksiinhän tuli muutoksia. Kolmen päivän karanteeni ku käy heti kentällä testissä ja kotipaikkakunnalla kolmen päivän päästä. Toki negalla tuloksella. Kaksi rokotusannosta tietääkseni kumoaa nämä. En minäkään innoissaan ole, varsinkin jos sitten kun itsellä on loma ni taas pahenee tämä eikä mihkään pääse. Mutta luotan vahvasti siihen että vastuullisesti matkustetaan. Eiköhän tässä reilussa vuodessa ole opittu. Tämöä blogiteksti oli tosiaan pyyntöön vastine. Ettei tuolla erinäisissä ryhmissä tarvi selittää joka kerta asiaa erikseen

      Vastaa
  6. Tanja / Please Be Seated for Takeoff

    Kreikalle tosiaan turismi on niin tärkeää, että ovat halunneet helpottaa matkustamista. Montenegrolla muuten on sama, että valtio maksaa mahdollisen karanteenihotellin, kuin myös koronan hoidon, jos kävisi niin huonosti, että joutuisi sairaalaan kesken reissun.
    Ehkä muissakin maissa, mutta ollaan seurattu lähinnä tätä Balkanin aluetta.
    Meillä työt on pitkälti kiinni reissuista, mutta ollaan silti ajateltu, että matkustetaan vasta kun se on vähän varmempaa, eikä tarvitse arpoa mahdollisten rajoitusten muuttumisten kanssa. Olemmekin olleet kotona Belgradissa viime vuoden alusta asti. Onneksi rokotukset etenevät kaikkialla.

    Kivoja kuvia postauksessa, ehkäpä saamme lukea vielä toisen postauksen itse kohteestakin?

    Vastaa
    1. Laura

      Jännityksellä seuraan mihin nämä hommat kääntyy. Kohteesta tulee varmaankin postaus sitten jos sinne itse menen 😊

      Vastaa
  7. Pirkko / Meriharakka

    Kreikka, erityisesti Rhodos on ollut mielessä ehkä yhtenä ensimmäisenä kohteena maailman taas avautuessa, mutta odottelemme nyt kuitenkin vielä, että matkustamaan pääsisi rokotuspassilla, kun meillä, senioreina, on toinenkin rokotus käsivarressa jo tämän viikon lopulla. Toinen lähtöintoa hidastanut asia on ollut se, että ilmeisesti ihan viime viikkoihin asti monet nähtävyydet ovat olleet kiinni ja ihan vaan hotellin ja uima-altaan takia ei oikein viitsi maailmalle lähteä. Mutta ehkä tässä vielä, tänäkin kesänä, päästään matkaan!

    Vastaa
  8. FinInTirol

    Hyvä kompakti tietopaketti ja upeat kesäiset kuvat Kreikasta, kiitos niistä tekijälle ja sinulle julkaisusta :)
    Kreikka on hieno paikka ja toivottavasti siellä lähtee turismi käyntiin. Kuten toki muuallakin, jossa turismi on tärkeä elinkeino

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle katri / kotona ja kaupungilla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *