Reistaava pönttö ja puskamunat

Viimeistä viedään.

Aamu ei ollut häävi kummallekkaan. Toisella huono olo ja toisella sellanen alkava kasvava käyrä otsikossa.

Sellanen kokoluokkaa hk:n sininen tällä hetkellä.

Josko se huuhtoutuisi mereen, ainakin toiveissa oli.

Maanantai aamusta tuskin tunkua olisi rannoille, valkattiin aika pieni poukama Sounioon johtavan tien laidalta.

Aika privaa piitsiä

Yksi ihminen näytti tulleen ennen meitä, mepäs oltiinki ovelia, eikä jääty sille ensimmäiselle hiekalle.

Vaan kiivettiin isojen kivien yli seuraavalle.

Siellä saatiin olla ihan aatamina ja eevana.

Ekaa kertaa pääsin snorklaamaan tällä reissulla ja olihan se taas hienoa katsella niitä satoja kaloja pyörimässä ympärillä.

Meri oli sopivan viileä ja ilmakaan ei ollut vielä paahtava.

Rantaa ja laineita

Melki pari tuntia siinä nautittiin.

Kunnes tarvitsi lähteä luovuttamaan asunto.

Ranta kivikkoa. Etummaiselle kivelle olisin vain voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi seuraamaan meren kohinaa
Montaa eri kivilajia taas näkyvillä
Leipäkiviä
Kierrätystä
Ohjeet

Ihan hyvä oli nyt lähteä majapaikasta koska etupihalla oli joku fitness tunti kahella likalla menossa. Olivat vissiin yläkerran väkeä.

En olis kehannu niiden ollessa bikineissä hillua.

Aikaisemmin kaupasta bongattu pullonpalautuskone. Anteeksi surkea kuva

Artemidan laitamilla viimeinen majapaikka tällä reissulla.

Ajeltiin perille Porto Raftin kautta, se vaikutti mukavalta paikalta.

Porto Rafti

Mitä likemmäksi Artemidaa mentiin, sen enempi rupesi näkymään koneita, hk:n sininen oli muuttunut jo salamitangoksi.

Majapaikkamme löytyi aika helposti.

Portilla hetki odottelua, että emäntä tulisi avaamaan.

La casa mare

Juuri kun portti aukeni tuli miehelleni viesti majapaikanpitäjän pojalta.

Meillä on vessaongelma.

Joo no mähän en ookkaa tässä nyt ku kohta tunnin ootellu et pääsen korkkaaman sen vessan.

Tunti niin vessa olisi korjattu sanoi emäntä. Ja pyyteli kovasti anteeksi.

Missä nupikka
Ohan tää lutunen
Katsokaa noita lamppuja
Portaat ei minnekkään
Keittiö
Puutarhaa
Ovi rannalle
Rantaa
Pikku kappeli

No ok, lähdetään syömään ni eiköhän se sitten olisi hoidettu.

Sitä päästiin kertaheitolla takas rappioromantiikan ja toimimattomuuden pariin.

Sitähän taisin toivoa.

Viime hetken mielitekojen tyydytystä. Eli Gyrosta

Gyros ja olut

Oon koittanu metsästää niitä hitsin postimerkkejä nyt joka paikasta, eikä niitä vaan löydy mistään.

Viimeinen toive olisi lentokenttä. Josko sieltä.

Tuliaiset on.. yllätys yllätys taas ostamatta.

Bongattiin mapsista joku iso ostoskeskus, josko sieltä löytyisi jotakin.

No ostoskeskus löytyi, mutta ei meinattu löytää mistä sinne pääsee. Teitä oli ristiin rastiin.

Smart park, nimeksi olisi voinut käydä ennemmin vaikka wtf park

Vihdoin kun saimme auton parkkiin, alkoi suunnistus.

Liikettä jos jonkinlaista, jos olette käynneet isossa omenassa niin tämä on vähän sama mut kaikki on vaan pihalla.. Meidän lisäksi. 😁

Aukioo

Se olisi ollut shoppaajan unelma.

Käytäviä

Jumboon ekana, sieltä ei koskaan tarvi mitään, mutta silti on kori täynnä tavaraa, tässä tapauksessa kädet, koska mehän ei sinne menty mitään tiettyä ostamaan.

Mukaan nyt kumminkin tarttui vähän kaikenlaista…tuliaista.. Paitsi ei niitä postimerkkejä.

Pois päin ajellessa saapui viesti, vessaa ei saada korjattua, ämpäri hommiksi menee.

Seuraavalla kerralla jos valitan jostain toimivasta ja hyvästä asiasta. Muistuttakaa tästä.

No ei se oikeasti minulle tuottaisi ongelmia.

Ekassa omassa kodissani oli ulkovessa ja kylmä vesi sisälle. Siinä sitä oppi 16 v. Laura pärjäämään pahemmissakin tilanteissa.

Rakkaus

Pakkauspuuhat meni todella sujuvasti. Miehen laukku painoi 16 kg ängettynä ihan täyteen ja itellä vähän reilu 23kg.

Raja 23 kg

Miehelle on selkeästi ostettava isompi laukku.

Olisi pitäny punnita ne laukut ennen ostoskeskukseen menoa… Muistiin seuraavalle kerralle.

Rantaa
Puskaa
Joku hylätty paikka
Mies rannalla
Mies terassilla 😁

Syömään lähtiessä huomasimme tien toisella puolella kanoja.

Ne olikin majatalon isännän.

Kanoja

Isäntä ei kovin englantia osannut, mutta elekielellä saimme selvää hänen hakevan jotakin ja piti odottaa.

Muutama puska ympäri ja takas hän tuli kaksi munaa kädessään. Ne hän ojensi meille iloisena.

Setä läks ettimään munia

’Tessera minuts. Blub blub blub’ oli ohje munille

Tuoretta munaa

Siinä minä sitten tepastelin takas sisälle munat käsissä.

Koskaan en ole niin tuoretta munaa saannut.

Artemidan rantakadulla oli hyvän oloinen ravintola

Del Porto saisi tarjota meille viimeisen sapuskan.

Ena potiri lefko krasi
Leipää ja voita
Kanapastaa
Piirakkaa

Ruuan päälle vielä kävelyt rantakadulla.

Hyvin rauhallista oli.

Kuu jollotti ruosteenpunaisena taivaanrannassa kun saavuimme takaisin majapaikkaamme. Kuvaa en harmillisesti saannut.

Saharan hiekkaa ilmassa siis.

Totuttuun tapaan, mies painui maate ja minä jäin kirjoittamaan. En kauaa jaksanut. Siksi kaksi päivää nyt putkeen

Vastaanottokomitea DJ:n kera

Aamua

Yöllä olitiin ekan kerran kolmen aikaan hereillä.

Oikea herätys oli vasta 5.30.

Vähän Φittulinnut lenteli siinä kamoja keräillessä.

Otsavärkin koko: kahen kilon lauantaimakkarapötkö.

Meno kentälle oli hyvin sekavaa, näytti siltä kun oltais menty jostain työntekijöiden sisääntulosta.

En yhtään muistanut millaista viimeks oli..

Luottopeli

Autovuokraamonmies jo odottelikin meitä.

Sano vaan et äkkiä kamat ulos autosta ja kysy: ’ no boom boom?’

No boom boom.

’Olette sitte ajanu johonkin toiseen maahan?’

1800km

Oho.

Olihan siinä kilometriä kerrakseen.

Vuokraaja käski mieheni takas autonrattiin ja sanoi minulle, että mies palautuu viidessä minuutissa.

Seuraa mustaa pakua oli käsky

Mitähän tässä nyt tapahtuu?

Kamat

Siihen mä jäin seisomaan kamojen kanssa hoo moilasena.

Terminaalia

Tiedätte kreikkalaisen 5 minuuttia. Kestihän se varmaan tuplaten.

Mies kuitenkin palautui, salaisesti toivoin että autonvuokraus maksu ei olisi mennyt läpi ja miehen olisi jäätävä työllä korvaaman vuokra.

Kyllähän mää sen aikaa olisin viihtyny.

Postimerkin etsiminen ei tuottanut tulosta.

Lähtöaulassa kuulema posti. En lähde sinne rämpimään.

Sori saatte korttinne suomesta.

Kätevää voi tilata ruuat ja juomat omalle portille.

Portilla huomasin samalla lennolla olevan minun lemppari DJ:n, kreikkaradiosta.

Thakis 💙

Jotakin positiivista tässäkin lähdössä.

Helsinki 9.20
Vihdoin se ikkunapaikka ja oman rakkaan vieressä.

Normi eväät tarjolla.

Nyt sai jopa kalkkunasämpylää. Kolatsio.

Kaikki sujui taas sukkelaan, ehkä parempi niin.

Siipee kerrakseen

Meil on vähän oma rituaali aina lentoon lähdössä.

Sinivalkoisin siivin

Pidetään käsistä lujasti kiinni ja mies yleensä toisella kädellä silittelee minua.

Ja minä itkeä tihrustan.

Ja sit lähtee
Hei hei Kreikka 💙

Paitsi silloin kun lähdetään suomesta. Silloin mies pitää toisella kädellä mua penkissä etten lähtis ohjaamoon huutaa kapulle, että hanaa nyt prkl 🤣🤣

Taas sitä siipeä

Lento taittu kuunnellen pääosin äänikirjaa.

Hetken toimi Aegeanin sovellus ni sai kuvan missä mennään
Pumpulia

Suomi näytti aina yhtä ankean harmaalta. Lämmintä tai siis kylmää +12c. Ohan se 20 astetta vähempi ku lähtiessä Kreikasta.

Ja taas ihan pilvessä
Pilvestä pois
Syksy

Perillä Helainki-Vantaalla oli minulle järjestetty oikein vastaanottokomitea.

Perää. Nyt oli isompi kone ku tullessa

Siinä käteltiin yhtä jos toista somesta tavattua tyyppiä.

Mukava tavata näitä ihmisiä joiden kanssa vaan netissä juteltu.

Kummatkin laukut oli onneksi päässeet suomeen asti.

Hetken auton etsimistä, kamat autoon.

Villatakki päälle ja villasukat jalkaan.

Ja ei, en istunut näin ku ajettiin. Lepuutin vain parkissa hetken

Auto käyntiin ja kohti kotia.

Radiosta tuli sattumalta tunnelmaan sopiva, Päivi Kauttoniemen: kuinka sua kaipaan.

Kiitos kiitos kiitos

Teille kaikille mukana matkanneille 💙

Kiitos myös runsaista määristä kommentteja ja tsemppejä.

Ohan tää ollu ihan huippu reissu. Teidän kaikkien kanssa.

Pientä haikeutta ilmassa ja tippa linssissä.

Ensi kertaan 😘

Jassas!!

P.s munatki säily ehjänä kotia saakka😁 💛

27 comments on “Reistaava pönttö ja puskamunat”

  1. Pia

    Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kesken kaiken. Kiitos vielä kerran. ❤️ Miten ihmeessä sä sait nuo munat ehjänä perille?! Nyt äkkiä joku hautomo niille niin saat kreikkalaiset kanat. 🤣

    Vastaa
  2. Laura

    Hyvin pakkasin pakasterasiaan. Just nauroin samaa miehelle et oliskohan kohta kreikkatipusia. Kota kota

    Vastaa
  3. Raili

    Kiitos Laura! 💙

    Seuraavaa reissuanne odotellessa 😘

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos sinulle 💙

      Vastaa
  4. Petri Laine

    Kiitos jälleen kerran tästä matkasta 💙🇬🇷

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos kun olet matkannut mukana

      Vastaa
  5. Arja

    Hyvä on tulla kotiinkin välillä. Kyllä se sarvi siitä madaltuu ennen seuraavaa reissua!
    Hyvää syksyn jatkoa. Sienimetsään ei kannata vielä mennä. Tyhjää on. Sataa pitäisi.

    Vastaa
    1. Laura

      Näinhän se on. Sienimetsäterapiaa kyllä kaipaisin, pitää ootella jos nuo sateet auttaisi. Kiitos ja hyvää syksyä myös sinulle

      Vastaa
  6. PiaU-V

    Tuli ihan haikee olo,kun olin niin tunnelmissa mukana.
    Kiitos hienosta reissusta kanssanne.Uutta odotrelen👍🇬🇷💙

    Vastaa
    1. Laura

      💙 Kiitos kun reissasit kanssamme

      Vastaa
  7. Katriina

    Nyt odotellaan jo Teidän seuraavaa reissua, kiitos vielä ❤️

    Vastaa
    1. Laura

      Saas nähä mihin se suuntautuu. Kiitos 💙

      Vastaa
  8. Lili

    Kiitos oli taas kiva piristys lukea teidän seikkailusta 🤗🥰. Reilu viikko niin Rodos kutsuu ,ehkä saan muutaman kuvan postattua 🙄 Mukavaa syksyä teille.
    Lili

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos itsellesi 💕 mukavaa matkaa 🇬🇷

      Vastaa
  9. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Heh, tuota postimerkkien löytämättömyyttä on taas pakko ihmetellä, mutta kaipa se muissakin maissa on niin, että perinteisen postin määrä vähenee vähenemistään. Äänikirja pitää muistaa seuraavalla reissulla, taatusti miellyttävämpää on matkanteko sellaista kuunnellessa.

    Vastaa
  10. Laura

    Mä en pysty keskittyy tavalliseen kirjaan, äänikirja on loistava. Myös rauhoittumiseen

    Vastaa
  11. Seija Ruismäki

    Mukavaa syksyä teille ja kiitos matkakertomuksesta🇬🇷😍

    Vastaa
  12. Seija Ruismäki

    Mukavaa syksyä teille ja kiitos matkakertomuksistasi 🇬🇷😍

    Vastaa
    1. Laura

      Mukavaa syksyä myös sinulle. Kiitos kun luit 💕

      Vastaa
  13. Nina

    Ihan mahtavaa kerrontaa kuvien kera.

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos 💙 kiva kuulla

      Vastaa
  14. Stacy

    Jospa kanamies näki salamitangon otsassa ja arveli, että jotain tuosta puuttuu.
    Minä en ole kyllä piintyneenä kaupunkilaisena koskaan elänyt asunnossa, jossa on ulkovessa. Jossain Sykönvaarassa 1990-luvulla oli taloja, joissa ei ollut sitäkään.
    Pitäisi olla laki, että se, joka myy kortteja, myy myös postimerkkejä ja moisen paikan välittömässä läheisyydessä on myös postiloota.

    Vastaa
    1. Laura

      Se voi olla että näki 😁 joo olen kanssasi samaa mieltä tuosta merkki asiasta

      Vastaa
  15. Maapalloilija

    Gyros ja olut aivan best, saisinpa kreikkalaiset sellaiset! :P Ja hienoa kuvia sekä maisemia :)

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitokset. Sanoppa muuta, kyllä maistuis taas.

      Vastaa
  16. Katri

    Kiitos Laura matkapäivittksistäsi. ❤Nyt vasta sain luettua tämän viimeisen. Mukava reissu teillä ollut ja uusia tarinoita jään odottelemaan. Mukavaa syksyä teille.😊

    Vastaa
    1. Laura

      Parempi myöhään kun ei milloinkaan 💕reissu oli kyllä onnistunut. Itsekkin odotan jo uusia tarinoita 🥰

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Stacy Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *