Tuuliajolla

Erikoisin aamuherätys tällä reissulla

Kirkon kellot soi lujaa, mukana ulvoi kaikki kylän koirat.

Se oli mukava herätys se. Erikoinen ja kaikki erikoinenhan on kivaa.

Ensimmäisenä aamupalalle. Se oli suppea mutta hyvä. Tällä kertaa saatiin myös tomaattia ja kurkkua.

Aamiaista

Heti aamusta katsastamaan erikoista kanavaa joka kulkee pari sataa kilometriä pitkin maita ja mantuja. Ateenaan hieman juomavettä.

Ei kyllä päästy lähellekkään, sen verta surkeassa kunnossa oli tiet.

Aasi tuo antiikinajan Hilux
Jonkun korkkari sen sijaan löydettiin
Kovalla zoomilla näki pienen pätkän kanavaa

Käytiin vielä katsomassa ilmaisen puolen rauniot, tien toisella puolen.

Lisää kivikasoja

On se hyvä ettei tänään tarvinnut enempää kävellä. On todella kuuma ja ei käy tuulen virekkään.

Museo oli hyvä ja viileä paikka olla.

Ei vaan meinattu ensi päästä sisälle kun ovella sanoivat, että eilisen päivän liput eivät kelpaa. Selitettiin museon olleen kiinni joten ei päästy eilen.

Vinkkasin vähän sedälle tiskin taa silmää, ni johan ovet aukeni.

Vaikuttavia patsaita
Näil oli kans jumalaiset pakarat. Harmi ku jäi kuva ottamatta
Lehtikultaa
Ja katsokaa noita ripsiä
En muista mikä tämä oli
On ne vaan upeita
Maailman napa nro 2 vai 3
Ehkä Socrates?

Olihan siellä näkemistä. Seuraava homma olisi huoneen luovutus.

Tässä muuten peitto minkä ostin

Matkalla hotellille huomattiin, että tien poskessa oli joku törmänny palopostiin ja vettä pulppusi solkenaan pitkin katua. Hupsis

Setät siinä ihmetteli

Hotellin omistaja tuli ovella vastaan ja ilmoitti ettei vettä tule koko kylässä. Hyvä hetki siis lähteä.

Matkalla päästiin paremmin kanavan äärelle.

Iteassa käytiin kuikuilee millainen paikka oli. Ei sytyttänyt yhtään. Tuli mieleen Paleochora.

Itean satama

Sen sijaan Galaxidi sytytteli. Oli aika ihana. Jäätiin sinne lounaalle.

Lounas paikan näkymää
Lounasta

Siinä lounaan lomassa mietittiin jäädäänkö vai ei..

Iski kyllä niin kova altaan kaipuu, joten buukkasimme Tolofonas beachiltä huoneiston.

Aurinko pilvessä
Tunnelia matkalla
Kreikan vanha vai suomen?

Nefeli studios, oli oiva valinta. Varmasti juuri rempattu paikka. Tilava ja kaunis. Varustukseen kuului:kahvinkeitin , vedenkeitin, mikro ja voileipägrilli. Aika hyvä

Keittiö
Makkari
Ja tietenki vessa
Parveke
Näkymä
Rantaa

Allasalue oli auki 10-14 ja 17-20. Kello oli juuri vähän yli kaksi. Katsoin omistajaa anelevalla koiranpentuilmeellä ja se toimi, hän antoi meille luvan mennä altaalle ja uimaan. Jos olisimme hiljaa.. Tietenki.

Allas

Oli todella paahtavaa. Edes lähellä olevat tuulivoimalat eivät pyörineet.

Ei puuskaakaan.

Tovin makoilun jälkeen pistäydyimme viereisen Eratini nimisen kylän kaupassa.

Tiskin takana oli nuori jannu, jonka ilmeisemmin kosintapuuhat nuoren naisen kaa keskeytettiin, häntä ei kovasti kiinnostellu mitä ostettiin. Oli paprika tomaatti ja sitruuna samassa pussissa. Yhellä hinnalla meni kaikki puntarilla. Irtojätskeistäkään hän ei jaksanu ottaa hintaa. Kuhan pääs äkkiä tiskin takaa pois.

Eratinin rantakatua
Värikäs maalaus.

Pieni välipalan teko ja rannalle. Aurinko meni pilveen ja pienen ajan päästä alkoi ripsimään vettä. Onneksi kerettiin hetki pulahtaa.

Nää uima”kengät” on kyl parhaat
Kreikkalainen kaljakellunta pötkön kaa osa.2

Vielä kerran kylille ja syömään. Kreikkalaiseen piirakkapaikkaan tietenkin.

Iltaelämää
Joku tolppa
Kuutamo
Kreikkalainen maukas piirakka
Kreikkalaista makaronia

Tänään on ollut vähän tämmöinen röllien räytymis päivä. Ei oikeen mitään ihmeellistä, hyvä niin. Tämmöisiäkin päiviä pitää joskus olla. Sitten jaksaa taas.

6 comments on “Tuuliajolla”

  1. Nana

    Taas niin mukava lukea!

    Vastaa
  2. Ari

    Taas upeita kuvia ja tarinoita, niistä Kiitos!
    Todella herkullisia nuo ”kreikkapiiraat” .
    (jokainenhan syö sitä mikä hyvälle maistuu).

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos. Juuri näin ❤️

      Vastaa
  3. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Miksi allas on kiinni keskellä päivää juuri siihen aikaan, kun luulisi ihmisten mieluiten siellä olevan? En ole Kreikassa itse käynyt, niin en tiedä, onko tuo ihan yleinenkin käytäntö? Ja maukkaalta tosiaan näyttää tuo kreikkalainen piirakka.

    Vastaa
    1. Laura

      Eka paikka missä olen törmännyt. Omistaja haluaa että siesta aikaan rauha. Kyseessä huoneisto paikka joten lapsiperheitä on ja he kun ovat altaalla on se aika äänekästä. Ymmäreän kyllä. Mutta pras hetki päivästä.. Laittaisi k-18

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Nana Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *