Kohti erilaista joulunviettoa

Joulu, pois kotoo, valmiiseen pöytää ja mikä parasta.. ulkomailla.

Mies kävi työporukan kanssa viettämässä pikkujoulut Puolan Gdanskissa ja totesi sillä reissulla, että onhan se emännänkin se paikka nähtävä.

Siitä se ajatus sitten lähti.. Miten olisi joulu siellä? No mikä ettei, lapset on jo isoja joten aikuisten joulu olisi ihan paikallaan.

Olen aina haaveillut pääseväni niin sanotusti valmiiseen pöytään.

Joulu perheen kanssa vietettäisiin uutena vuotena. 30.12 olisi myös meidän 5-vuotis hääpäivä joten kolme juhlaa yhdellä kertaa. Kaiken lisäksi, jos nyt jotain jouluruokaa haluaisi, saisi ne halvalla oikean joulun jälkeen.

Hotellin valinnassa meni tovi. Punnittiin mikä olisi se, mikä tekisi siellä joulun.

Hotellissa sauna ja huoneessa kylpyamme.

Noilla kriteereillä valikoitui hotelli Qubus. Joka sijaitsee Motlawa-joen varrella.

Hotelli

Hotelli tarjoaisi omassa ravintolassaan myös jouluaattona oman menunsa.

Muuten avoinna olevien ravintoloiden löytäminen olikin haasteellista. Katolilaisena maana, jouluna kaikki pysyisi varmasti aika hyvin säpissä.

Pienen sähläyksen jälkeen löysimme joulupäiväksi avoinna olevan paikan, joka ensin tarjosi jokiristeilyä illallisen kera, mutta sen he peruivat päivää ennen lähtöä. Tilalle kuitenkin saimme pöytävarauksen heidän ravintolasta.

Ei sinällään haittaa vaikka joulupäivän ruoka tarjoiltaisiin mäkkärissä. Olisi sekin erilaista.

Lento Puolaan lähtisi Turun lentokentältä. Kiva päästä kokemaan yksi pienikin kenttä, millaista sieltä olisi lähteä.

Ajelimme jo Torstaina Turkuun, yöpaikaksi valikoitui Holiday Club Caribia.

Holiday Club

Ihan vain siksi, että oli se halvimpia ratkaisuja yöpymiseen aamiaisen kanssa.

Melkoiseksi pettymykseksi osoittautui tuo paikka.

Ensi alkuun aulassa osui silmään R-kioski. Seuraavana respa kertoin kylpylässä olevan Hesburger.. Mit… Vit..

Ärrä

Kuvittelin tämän olevan tasokas paikka.

Ekana kylpylään… Toteamaan, että se on aivan järkyttävän kylmä paikka. Niin ilma kuin vesi. Jos joku hyvä asia pitää sanoa oli siellä kuuma höyrysauna.

Allasosasto
Suurin osa hierovista suihkuista ei ollut käytettävissä

Pesulle piti mennä oman huoneen suihkuun koska suihkutilat kylpylässä oli varmasti miinuksen puolella.

Minibar

Olen tunnettu siitä, että raahaisin pilkkihaalarin joka paikkaan mukaan, mutta tuolla olisi tarvinnut karvavuorellinen kelluntahaalari.

Huoneen lämmitys katkeaa heti, kun sieltä häipyy.. Nice one..

Aamupalasta en odottele suuria. Onneksi tätä ei ole kuin yksi yö.

Ymmärrän säästöt, mutta yleensä ihmiset menee tämmöisiin paikkoihin, että he saavat jotain astetta parempaa.. Ei paskempaa…osasta voisi säästää ja jättää edes jotain mukavaa.

Reklamoin… varmasti.

Nälkää käytiin taltuttamassa lähellä olevassa Papa’s pizzeriassa.

Papa’s
Suolakurkkupizzaa
Kebsua

Ja jälkkäreillä Bar 78:ssa.

Joulupukki unohtanu säkkinsä mun silmien alle

Jälkkärin jälkeen takas hotelliin palelemaan.. Ja odottelemaan unta. Onneks otin kolme villahuivia, kahet villasukat ja kaks villatakkia mukaan.

Voi olla näky kun vedän ne kaikki päälle, kun kentällä reppu ei menekkään paksuudesta käsimatkatavarana 😁

Kylmää skumppaa muovimukista kylmässä huoneessa
Siivooja jättäny meille ranskalaisen lattialle evääksi
Mies koitti sammuttaa valoo nukkumaan mennessä

Aamulla harmitus hieman väistyi, pientä lähdön jännitystä ilmassa ja aamiainen oli oikein kattava ja runsas.

Nam
Jos jonki sorttia
Kaikki oli kauniisti esillä
Kahvikin oli kauramaidolla erinomaista.. Ja löytyi myös kermajuustoa 🥰

Mahat tuli täyteen, sen mitä jännitykseltä pystyi syömään.

Ehkä hieman mauttomia nämä
En oikein ymmärrä.

Matka kentälle oli lyhyt ja ytimekäs.

Sumuista

Sanoisin, että jos ei ole matkustanut tai kärsii lentopelosta, olisi tämmöinen pieni kenttä hyvä ja turvallinen paikka aloittaa ja harjoitella. Vaikka tämmöisellä lyhällä lennolla.

Muutama tiski
Vaakunoita
Turvatarkastukseen

Turvatarkastus oli pieni ja nopea. Piip piip.. Ai niin ne talvikengät. En ole ennen talvella matkannut, joten en tajunnut niitä riisua. Kaikki sujui, kun on pakannut oikein. Muilla tuntu olevan ongelmia. Löyty liian isoja nesteitä, teräväkärkisiä saksia jne.

Ei montaa lentoa.
Sieltä sitä tullaan meitä hakemaan.

Turvatarkastuksen jälkeen ei odotustilat olleet kovin suuret. Pienestä kioskista sai ostaa pientä syötävää ja virvokkeita. Kaksi vessaa palveli hätäsiä.

Odotusta.

Koneessa jouduttiin eri puolille ja riveille.. Hetkeksi. Kunnes viimeiset mattimyöhäset halusivat perheenä matkata vierekkäisillä paikoilla. Aukeni meille mahdollisuus vaihtaa paikat tyhjälle riville vierekkäin.

Kohta lennetään
Pirteenä matkaa
Aurinko

Lento oli myös nopea, kerkesi siinä juomakärry ja ostoskärry käymään sitten jo laskeuduttiinkin.

Jatkuu…

14 comments on “Kohti erilaista joulunviettoa”

  1. Raili

    Ihanaa joulureissua teille! 💚🎄

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos ihanaa joulua sinulle

      Vastaa
  2. Arja Eskelinen

    HYVÄÄ JOULUMATKAA!!

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos. Mukavaa joulua

      Vastaa
  3. Irma Eronen

    Olierittäin mukava lukea lähtö touhujanne. Nauttikaa ja rentoutukaa matkasta. Upea viettää joulua ihan uudessa paikassa ja on niin erilaista.

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos kiva kuulla. Ihanaa päästä uuteen paikkaan. Ihanaa joulua

      Vastaa
  4. Ilse

    Moikka! Nauttikaa toisistanne ja Gdanskista <3

    Ihanaa joulua!!!!!

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos, nautitaan ❤️ ihanaa joulua

      Vastaa
  5. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Harmi, että tuo Caribia osoittautui pettymykseksi. Yleensä se on ollut aika miellyttävä kokemus, aikoinaan lähellä asuneena olen käynyt monta kertaa. Aamiainen tosiaan näytti kuitenkin nytkin hyvältä.

    Vastaa
    1. Laura

      Aamiainen hieman pelasti tätä

      Vastaa
  6. Reetta

    Itse en olisi tuota hotellia valinnut, mutta jos oli halpa niin sitten. Itselle tosin on useimmiten hotelleissa liian kuuma, joten ehkä olisi ollut hyvä. Siinä olisi ollut suht lähellä loistava kreikkalainen ravintola ja pizzeriakin. Tuo missä kävitte, on kyllä tämmöisille turkulaiselle ihan outo. Hese on lapsiperheille.

    Vastaa
    1. Laura

      Ihan yön ja aamiaiste mukaa. Airbnb tarjonta oli heikkoo. Mä palelen.. Aina

      Vastaa
  7. Pirkko / Meriharakka

    Wizzillä mekin kävimme Gdanskissa, joka on kyllä kiva kaupunki.
    Wizz sen sijaan ei ole kiva lentoyhtiö, sen verran sekavaa oli, että mitä saa matkatavaran osalta millä hinnalla. Gdansk vaikka jatkoon, mutta Wizz ei.
    Eikä tämän jutun perusteella Caribiakaan!

    Vastaa
    1. Laura

      Ai no olipas hassua. Me otettiin halvimmat liput ja sillä meni yksi reppu. Puolan päässä toki tarkemmin syynäsivät kokoa. Mut siitä lisää myähemmin 😊

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *