Good bye Cabo Verde

Kuuluisa kotio lähdön aika.

Heräsimme sateiseen aamuun

Ilma oli erilainen, nahkean lämmin ja tuuleton!!!!

Eilis illalta jäänneet pizzapalat toimi aamiaisena.

Because i can

Minun tuurillani tästä vaan kelit paranee täällä. Aina sama homma.

Heti vihertää enempi ku kasvit saa vettä.

Olin jo jonkun verran edellisinä päivinä järkkäilly laukkua, ei sitten loppu pakkaaminen tuntuisi niin pahalta.

Pakkauspuuhia

Kassista löytyi vielä sen verran tilaa, että halusin käydä katselemassa löytyisikö kivaa kangasta, josta voisi ommella pantoja.

Jonkun lemmikki apina, ei uskaltanu ottaa kunnon kuvaa ku omistaja sano vastaan tuleville sen maksavan.

Kävelykadun aukion laidalla on ihana pieni kauppa, jossa paljon kankaita ja omistajan itse ompelemia juttuja.

Kaivelin rahapussia todetakseni rahaa olevan jäljellä 500 Escudoa eli 5e. Sain sillä ostettua valmiin pannan. Hyvin käytetty matkabudjetti.

Saanen epäillä
Kävelykadun hustler pää
Huomaa aurinko

Takaisin hotellilla vastaamme tuli eilisen reissun perämies, kädessään hänellä oli pieni pussi..

Apua…

’I was looking for you. You left your luch bag at the catamaran’

No voi kiitos, ei olisi tarvinnut palauttaa 🙈

Siinä vaiheessa olisin voinut vajota maan alle.

Yhtään ei helpottanu, kun mieheni samaan syssyyn paljasti syönneensä vatsalääkettä edellisenä päivänä risteilystä, siinä syy hänen rautamahaansa.

Jälleen yksi koira
Kameleontti nainen

Eikä siinä vielä kaikki.

Ihmettelin miehen kännykästä tulevaa herätysääntä.

Miksi ihmeessä tähän aikaan?

’Se olisi Lauran hieronta aika’ kuului vastaus.

Ai että. Kiva. Missäs hierot. Sängyssä? Sohvalla? Lattialla? Altaalla on varmaan vähän viilee.

’Eiku mä varasin sulle ihan oikean hierojan’

Öö ookei.. Apua..

’Missä? Koska? Miten?’

’Miten mää valmistaudun?’

’No miten nyt hierontaan valmistaudutaan?’

Tsekkaamalla, että on ehjät alusvaatteet.. Mietin mielessäni…. Tuskin siellä alasti ollaan.

Samalla toivoin hierojan olevan nainen.

Hieronta oli hotellin spa-tiloissa, joten jännitys hieman hälveni.. Hetkeksi..

Pääsin sisälle, niin hieroja heti kättelyssä käski heittää kaikki vaatteet pois..

Ai kaikki?

’Kyllä, hieron koko vartalon.’

Nice, meni ihan hukkaan ehjät alusvaatteet.

Erikoisin hieronta, jossa olen koskaan ollut.

Takapuolen.. Takaosan.. Selkäpuolen (miten se ny ilmaistaan) jälkeen, käännyttyäni selälleni, hieroja läiskäisi pyyhkeen silmilleni.

Kumpikohan sen pyyhkeen nyt tarvitsee silmien peitoksi, hieroja vai minä?

Mahahieronnan kohdalla kiitin luojaani, ettei mies ollut onneksi saannut edelliselle päivälle aikaa, sen meri kokemuksen jälkeen meinaan olis voinu olla kurja lopputulos tällä kohden.

Missään vaiheessa en tiennyt mitä milloinkin tapahtuu, kun en nähnyt mitään.

Oletettavasti viimeisenä jalkapohjani pyyhkäistiin kuumilla märillä pyyhkeillä ja kuulin kun hieroja asteli pois.

Pitäisiköhän tästä nousta nyt vai jäädä makamaan hetkeksi.. En ollut yhtään varma.

Tovin siinä makoiltuani kuulin puhetta spa-tilojen ulkopuolelta, seuraava asiakas oli saapunut. Ehkä se olisi minun merkki häipyä.

Samassa hieroja tulikin kyselemään onko kaikki kunnossa. Meinasin vaan nukahtaa, vastasin hänelle hädissäni…

Puin päälle, kiitin ja poistuin paikalta.

Erikoisin syntymäpäivälahja ikinä.

Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun selitin hälle tämän hieronta keissin.

Se olisikin sitten aika avaintenluovutuksen ja odottamaan tilattua kyytiä, jonka piti tulla klo. 12

Klo 11.40 saapui kyltin kanssa taksikuski paikalle ja sillä samalla seisomalla alkoi järkyttävä kaatosade.

Tämä vielä varmisti, hyvä aika lähteä.

Kyyti ja sade

Kentällä muuten sujui kaikki loistavasti, mutta turvatarkastuksessa oli bongattu miehen laukusta pienen pieni linkkari, joka oli jostain syystä sinne jäännyt. Hetken jo mietin, että mitkähän seuraukset tällä on.

Virkailija kysyi haluttiinko laittaa linkkari ruumaan. Sanoin, että heitä roskiin.

Hymy levisi tyypin kasvoille ja linkkari päätyi virkailijan taskuun. Pieni ilo.

Evästä ja kärpäsiä

Turvatarkastuksen jälkeen evästä naamaan. Nopein syöminen ikinä, koska kentällä oli kärpäsiä ihan törkeän paljon.

Koko aikana en ole nähnyt ainuttakaan, niin miten ne nyt tänne osasi kerääntyä.

Sama ku Banjulin kentällä tipahteli koppakuoriaisia joka paikasta.

Viime hetken pienet ostokset ja odottelua.

Kartongin hintaa
Kone parkissa
Kentän aukioo

Tykkäsin kovasti tästä kentästä ja mahdollisuudesta ottaa vikatkin vähäiset auringonsäteet vastaan sisäaukiolla.

Tuin koneita pääosin näkyi
Sieltä se kyyti saapui.

Ihme ettei se lähdön haikeus iskenyt millään kohin. Ainut haikeus on, koska pääsen jälleen kirjoittamaan.

Konetta kohti
Melkein koneessa

Nyt oli minun vuoro yllättää, olin varannut kotimatkalle paikat isommalla jalkatilalla, vaikka mieheni sanoi ettei tarvisi. Hän kyllä kiitti minua tässä vaiheessa 💙

Kenttä

Lennolla sama kaava, kun tullessa, mutta toisin päin.

Hei hei Sal
Kraaterissa oleva suolakaivos jossa käytiin

Välipala, välilasku, ruoka ja perkuleesti turbulenssia lisänä.

Sal saari
Välipala. Taas margariinia muttei leipää
Kanaa ja riisiä
Kanaa kasviksia ja perunaa

Tuulennopeus oli kuulema 200 km tunnissa joka puski meitä kirimään myöhästynyttä aikataulua.

Sain onneksi nukuttuakin tovin.

Madrid

Laskeutuminenkin sujui aika rauhallisesti tuulesta huolimatta.

Helsinki vantaa

Laukkuja sai odotella jonkun tovin.

Ulos astuttua, kiitin luojaa ettei oltu valittu muuta parkkipaikkaa, suomen keli kyllä näytti, että ihan turhaan valitin kylmästä ja tuulesta Kap Verdellä.

Räntää satoi viistossa ja tuuli vei ne viimeisetkin lämmöt kehosta.

Kotia kohti

Saako palata takaisin?

19 tunnin matkustamisen jälkeen pääsimme kotiin, mies painui nukkumaan. Itse lähdin töihin.. Todella virkeänä.

Reissun ostokset. Huomaa ei mitään kiinakrääsää

Kap Verde oli aika erilainen, mitä olin ajatellut. Ihan hyvällä tavalla.

Voisin kuvitella meneväni sinne myös uudestaan, muut saaret vaikuttivat todella mielenkiintoisilta.

Kiitokset, kun jälleen matkasit mukanamme.

Seuraaviin seikkailuihin.

NO STRESS! 😁

16 comments on “Good bye Cabo Verde”

  1. Katri Mönkkönen

    Kiitos sinulle matkastanne. 😊Mielenkiintoinen erilainen paikka. 🌞 Mukava oli retkistänne lukea ja kuvia katsella .
    Uusia tarinoita odotellessa.
    Hyvää kevään ja kesän odotusta.❣

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos sinulle ja oikein mukavaa kevään odotusta ja aurinkoa päiviin

      Vastaa
  2. Arja Eskelinen

    Oli kivaa lukea matkapiristyksiäsi. Kiitos ja seuraavia oottelen! Hyvää helmikuun jatkoa!

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos, mukavaa helmikuun loppua ja kevään odotusta

      Vastaa
  3. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Matkabudjetti näytti menneen tasan, hyvä niin. Ja ylipäätään kuulosti varsin onnistununeelta reissulta. Eiköhän sitä itsekin joskus tuonnekin tule lähdettyä. Moni viime vuosina tuntuukin tuollapäin käyneen.

    Vastaa
    1. Laura

      Reissu oli kyllä onnistunut. Ainakin opin sen etten enää lähe liian vähällä vaatteella minnekkään. Suosittelen kyllä paikkaa.

      Vastaa
  4. Pia

    Kiitos tästäkin reissusta! 😊 Mulle tämän reissun anti oli se, että Kap Verde ei ole enää kohdelistalla. Noin pitkä lento ja palelee, ei kiitos. 😅 Toki enhän mä varmaan saa lentääkään noin pitkää lentoa, joten turha haaveilla vastaavia lämpimiäkään paikkoja.

    Vastaa
    1. Laura

      Pääsit ainakin näin matkaamaan. Nyt siellä on kuulema satanut torstaista asti. Että parhain matkustusaika sinne lienee loka marraskuu. Näin ainakin päättelin

      Vastaa
  5. Sarita

    Kiitos virtuaalireissusta!
    Olitte 13. päivä Hki-Vantaalla? Jos, niin niin olin minäkin, mutta tulossa Rovaniemeltä.
    Kuvien ja kuvaustesi perusteella ko. matkakohde ei tule ”minne tahtoisin”-listalleni. Tämä riitti.
    Minne/milloin seuraavaksi?

    Vastaa
    1. Sarita

      Unohtui: hyvää ystävänpäivää! ♥

      Vastaa
      1. Laura

        Hyvää ystävänpäivää

        Vastaa
    2. Laura

      Olimme siellä 10. Aamuyöstä. No mutta pääsit kuitenkin matkaan sentäs näin. Luulen että paras aika tuonne matkustaa on lokakuu tai marraskuu. Seuraavsta reissusta ei sen paremmin tietoa. Risteily olisi varattuna mutta jotenkin ei nyt huvittaisi. Pääsiäisen korvilla olisi pitempi vapaa ja tietenkin menojalkaa vipattaisi. Kesälomalle haaveilen kefaloniaa.

      Vastaa
  6. Kristiina

    Kiitos Laura .

    Oli ilo olla makallasi mukana.

    Näkemisiin :)

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos kun matkasit mukana. Ja tervetuloa seuraavallekkin matkalle kun sellainen koittaa 💕

      Vastaa
  7. Mari

    Kiitos taas ku jaoit matkaanne meillekin.
    Oliko hieroja siis nainen vai mies😳
    Joko on Kreikan matka tälle vuodelle varattu?
    Tietää vaan milloin taas uusia kirjoituksia tulee lisää.

    Vastaa
    1. Laura

      Naishieroja onneksi 😁 ei oo vielä kreikan matkaa varattuna mitta luultavammin se menee heinäkuulle

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Sarita Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *