Polkasten pitkin poikin

Kyllähän se tukkonen olo sitten äityi.

En anna sen kuitenkaan haitata, onneksi suolainen meri-ilma helpottaa hengittämisessä.

Ja suunnattoman suuri lääkepakaasi, joka kulkee aina mukana. Sieltä löytyy antibiooteista lähtien jos jonkinlaista droppia.

Unohdin muuten kertoa, että otettiin paikallinen liittymä miehen puhelimeen, se maksoi 24e. Olisi nyt joku apu jos ja, kun olemme wifien ulottumattomissa.

Kävelykadulla oli liike, josta liittymiä sai. Ei tarvinnut passia tai muutakaan todistusta sen hankkimiseen. Kätevää.

Olimme ajoissa ylhäällä, taas uudella suuntimalla lähdimme etsimään aamupalaa.

Paikallinen hampparikiska

Ostimme kyllä hotellilla pyörivältä naiselta kottikärryistä hedelmiä, paprikaa ja tomaattia. Leipä ja voi vain puuttuisivat.

Niistä saisi aikaan jo jotakin hiukopalaa.

Jostain pitäisi bongata kuvaan naiset jotka oikeasti kantaa pään päällä tavaraa.

Hauska miten täällä on samalla niin siistiä ja kuitenkin samalla myös sitä rosoa.

Värikkäät yksityiskohdat saa sinut kiinnittämään erikoisiin asioihin huomion.

Kuin kävelisi taidegalleriassa.

Tällä alueella tiet on tehty hyviksi ja baanaa riittää, mitä pitkin päästellä.

Maalattua baanaa

Pyöräilijöitä täällä näkeekin aika paljon.

Lisää katutaidetta

Bongasin jopa yhden sähköautonkin täällä ja oikein latauspisteen. Hienoa.

Latauspiste, ihan kunnollinen

Aamutohinat rupesivat hiljalleen näkymään, toista leipomoa ei ainakaan vielä tullut vastaan.

Aluetta jolla kuljimme.
Paikallinen baari, maalauksineen
Lahjakas tekijä
Ja hauskat yksityiskohdat.

Päädyimme siis sen samaisen leipomon luo, josta edellisetkin eväät ostettiin.

Tällä kertaa isot kahveet kera sämpylän. Nyt oli salamin sijasta kinkkuversiota.

Ilmeisesti nämä on maissijauhoista tehty kun ovat niin ilmavia. Pullat myös. Niin ja sitä leipää aamupalalle.

Vain kuvat unohtui.

Matkalla takas nappasimme kaupasta mukaan voita ja juotavaa jääkaappiin.

Kyllä ne pyörät pitäisi käydä vuokraamassa, niillä voisi avartaa reviiriä.

Itse jäin odottelemaan hotellille ja keräilemään voimia koitokseen, kun mies lähti metsästämään pyöriä.

Meni hetki ennen kuin löytyi avoinna oleva paikka.

Hinnasto

Sähköpyörät olisi olleet 15e/4h per pää ja tavalliset 8e/4h.

Päätös oli ollut helppo, viimeiset sähköpyörät vuokrattiin juuri edestämme kun saavuin pyörää noutamaan.

Hetken epäröin kuinka tälläisessä tuulessa pääsee pullamössövoimin etiäpäin.

Rullaa rullaa rullaa

Yllätyin kuitenkin, kuinka kevyttä olikin polkea ja ihan turvallista.

Suola-altaita

Resortti betonikompleksit piti käydä katsastamassa. Mikä niissä niin kiehtoo.

Ja niitä riitti.

Ei ollu hääviä.

Riun palatsi

No nyt nekin oli päälisin puolin nähty.

Risteilimme edes takas, pitkin poikin.

Taideteos kadunvarrella

Dyynien läpi ajelimme katsomaan rantaa saaren toisella laidalla.

Menopelit parkissa
Todella tuulinen ranta

Rannalla oli myös muutama hauta, olisikohan ne, ne kuuluisat rakkaudenhaudat?

Hauta nro 1
Hauta nro 2

Kun vuokra-aika lähestyi loppuaan, pysähdyimme vetäisemään pienet välipalat.

Ei, se ei ole hampurilainen, vaan leipä 🤣 leipänä sen ainakin tilasin

Täällä koirillakin on no stress mood.

Relax
Ihmisetkin kävelee vain ylitse.

Tällä kertaa välikuolema suoritettiin rannan puolella varjojen katveessa.

Siinä sitten tovi menikin.

Syömästä lepäämisen kautta syömään. Kuluu se loma tälleenki.

Hotellista suoraan, aukion toisella laidalla sijaitsee Flor d’ Sal niminen ravintola.

Kuvien perusteella valittu. Oikein mainio.

Flor d’ Sal
Kanaa

Miehen valinta oli pihvi. Hetken haaveilin siitä itsekkin, mutta vaistoni sanoi sen olevan melko täynnä sattumaa, joten kanaa kiitos minulle.

Miehen pihvi

Tämän päivän aktiviteetti vei kyllä flunssaisesta ihmisestä viimeisetkin mehut ja palelikin vielä niin pirusti.

Sänky kutsuisi.

Jäässä ja väsynyt

Naapurissa muutaman huoneiston päässä on nyt joka yö pidetty ”kotiin” tullessa melkoista tsembaloa.

Toivottavasti naapurin naakat olisivat ens yön hiljempaa.

13 comments on “Polkasten pitkin poikin”

  1. Arja Eskelinen

    Hyvää maanantaita sinne ja parempaa oloa!

    Vastaa
  2. Laura

    Kiitos, mukavaa alkavaa viikkoa

    Vastaa
  3. Pia

    Onko niin, että auto on tuolla ei niin tarpeellinen? Pikaista paranemista?

    Vastaa
    1. Pia

      Paranemista!! 😄

      Vastaa
      1. Laura

        Kiitos 💕

        Vastaa
    2. Laura

      Kiitokset Aika nopeasti autolla olis varmaan paikat kierretty. En oo ees arvannu kysyä hintoja. Mönkijä olis ollu 200e 4h ennemmin maksan retken sitten että pääsee saaren ympäri.

      Vastaa
  4. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Taas pistää silmiin tuo sininen väri! :) Mutta eipä siinä, näyttäähän se ihan hienolta. Mahtaako juontaa juurensa merestä vai taivaasta? Lippukin taitaa olla pääväriltään sininen.

    Vastaa
  5. Mari

    Satuin huvikseni vilkaisemaan ja mitääh??uutta matkakertomusta tullut jo monta päivää.
    Ajattelin,ettei vielä oo kevät,niin ette oo Kreikassa,etkä ole kirjoitellut.
    Mutta tosi kiva yllätys,niin kiva lukea teidän matkoista.
    Nyt nopeaa paranemista sulle🤧ja 🌞

    Vastaa
    1. Laura

      No moikka. Vielä kerkeet matkaan ja saat ammentaa monta tekstiä kerrallaan 😁
      Kiitokset kyllä tää olo tästä pikku hiljaa.
      Tilaa hei uutiskirje tai käy tykkää facessa sivuista niin niistä saat ekana tiedon uusista teksteistä 💕😘🥰

      Vastaa
  6. Sarita

    Lukemassa. ;)
    Pisti silmään, että sininen reppu sinisen matkalaukun kanssa ja punainen saman värisen fillarin kanssa, heh. Ja kahvikupin reunalla kärpänen.
    Rentoa lomaa teille! ♥

    Vastaa
    1. Laura

      Hauskasti huomattu pieniä yksotyiskohtia. Kiitos 😊

      Vastaa
  7. Sini matkakuumeessa

    Matka-apteekki myös aina mukana. Sen ainoan kerran, kun Imodiumit oli unohtuneet pakkaamatta, eiköhän reissuripuli iskenyt Syyriassa Al Misthayan kylässä. Onneksi löytyi auki oleva apteekki ja ongelmaan saatiin helpotus.

    Vastaa
    1. Laura

      Siin on oma jännityksensä tommosessa tilanteessa. Suomen hyvän terveydenhuoltoon tottuneena

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *