Aprillia, aprillia

Mitä veikkaatte tuliko yöllä uni?

No eihän se tullut.


Vielä kahden aikaankin, pyörin sängyssä ja mietin onko varmasti tarpeeksi lämmintä vaatetta mukana.

Kun vihdoin nukahdin, näin unta, että ruumaan mennyt laukku oli kadonnut ja käsimatkatavaroihin olin pakannut vain bikinit.

Ai karmeeta..

Viideltä tikkana ylhäällä.

Mies ei ollut laittanut laukkuunsa ensimmäistäkään asiaa, minä sen sijaan olin saannut laukkuni pakattua ja heittelin osan jo avoinna olevaan viereiseen laukkuun.

Kumpi lähtee?

Jännä vaikka kuinka kaikki biitsikamat on jätetty pois, niin kuinka tuo laukku voi olla niin täynnä.

Ne lämpöiset vaatteet ja se lämpöpatja.

Suuresti toivon etten oikeasti edes tarvisi sitä.

Kympin perästä startattii kohti juna-asemaa hakemaan miehelle työkaveri mukaan.

Vr kerrankin ajallaan.

On the road

Kun matka alkoi kohti lentokenttää, Ihan ensimmäisenä haukuin itseni pystyyn..

Talvi.. Auto.. Kylmä..

Miksi en ottanut villapeittoa mukaan autoon, koska se, kuinka lämpöisessä autossa minä istun yleensä, niin sitä kukaan muu ei kestä.

Pitää olla se 23-25c ainaki.

Toinen.. Olin ottanu kyllä villasukat, mutta vain lyhyillä varsilla… Kai se olisi pysähdyttävä jossain ostaa säärystimet..

Ihanat pilvet

Kaikkee muuta on kyllä yllin kyllin. Jouduin istumaan laukun päällä, jotta se meni kii.

Mitä matkalle lähtö olisikaan ilman pyörähdystä espoossa.

Eli perinteiset viemiset sinne ja syömään Isoon Omenaan.

Sieltä löytyi mahtava Turkkilainen ravintolla, jossa oli tarjolla Lauantai buffet hintaan 14.50e.

Unohin muute ottaa kuvan.

Ja hitsi kun se oli hyvää, ei tarvinnu jonotella eikä odotella.

Syömisen jälkeen miehet suuntasivat piuhaostoksille, minä rättikauppaan.

Talvi on lopussa, joten pakostikkin jotakin lämpimää sukkaa olisi löydyttävä.

Ja löytyikin. Ostin kunnon pitkä vartiset villasukat ja villapiponkin vielä varmuuden vuoksi mukaan.

Pipaa ja sukkaa

Nyt olen täysin varustautunut tekemään vaikka lumiukkoja siellä..

Ai perkule eihän mul oo hanskoja.

Onneks skumppa lämmittää

Parkkiaika oli varattuna klo 16 alkaen. Paikalla oltiin 15.59.. aika tarkkaa.

P5 ja 4G aika lailla aina samassa paikassa parkissa. Vaikka hybridin olisi voinut jättää latuuseenkin, niin jotenkin ei vaan uskalla jos siitä tuleekin koko ajalta joku jäätävä lasku..

Valaiskaa mua tän asian suhteen, et miten homma menee?

Check in oli vielä hiljainen.

Yhdellä meistä ei ollut muuta dokumenttia kuin varausvahvistus. Passilla chekkaamaan ja kaikki meni mukisematta läpi.

Help deskiltä käytiin vielä kysymässä saadaanko kolmas matkustaja meidän viereen istumaan. Avulias työntekijä hoiti homman ja lauantain kunniaksi ei ottanut edes rahaa koko hommasta, vaikka kuulema olisi pitänyt.

Olin siis maksanut yhdestä laukusta, niin kuin muistatte, kuitenkin meidän varauksella näkyi, että kumpikin saa laukun ruumaan.

Tämä myös toteutui, ai niin ja paikkojen varaamisestakaan ei mennyt maksua.

Turvatarkastus oli jälleen kerran läpihuutojuttu.

On se vaan sujuvaa.

Porteille

Tax freestä koitin käydä etsimässä Escadan Santorini hajuvettä, mutta eihän siellä sellasia halppismerkkejä edes tunnettu.

Oak Barrel tai et lähtenyt matkaan..

Eli pakollist yhdet ja kuvat tietenkin, aika kului nopsaa ja juttua riitti.

Γειά μας

Voisin istua siellä vaikka tuntikausia, pelkästään vaan aistimassa lähdön tunnelmaa ja katsomaan mitä itse kenttällä tapahtuu.

Menoa

Porttimme oli tällä kertaa numero 15.

Just kun kerkesin mainostamaan ettei sieltä oltu lähdetty, iski melkoinen dejavuu paikasta.

Kyllä, olimme olleet täällä aiemmin, silloin kun kesken koronan, hetkeksi heltesi rajoitukset ja pääsi lentämään jonnekki, otimme lähdön Hersonissokseen. Tasan tämä sama lähtöportti ja baari palveli silloin. Toki matkustajia oli kourallinen ja vedettiin maskit päässä.

Hieman sai taistella sitä ahdistusta vastaan mikä siitä muistosta tuli, miettikää siitä on vain hetki ja silloin se tuntui ikuisuudelta ja maailmanlopulta, ainakin minusta.

Nyt sitten ollaan jo takaisin normi elämässä.

Vielä viimeiset oluet ennen lentoa.

Vielä hetki

Mean while in vessa.

Kun muut hörppi olutta kävi mies tarkastelemassa kentän vessakulttuuria,

Istuuduttuaa ales oli viereisessä kopissa joku päästänyt soinnikkaan pierun, jonka jälkee toisesta kopista kuului ’good one’
Ja samassa koko vessa nauroi päälle.

Kävin kuulostelee samaa naistenosastolla.
Siel ei kuulunu ku linnun laulu.

Tylsää..

Boarding sujui helposti.

Ehkä mä nyt jo rupeen uskoo ettei täs oo mitään koiraa haudattuna.

Kyytiin

Paitsi et puolet tässä koneessa on päässy halvalla matkaan ja se toinen puoli.. Noh.. Maksanu ittsesä kipeeks.

Ärsyttävin asia koneessa

Täs vaihees jo voisin lämpimästi suositella Mixx Travelia.

Eiku hetkinen, katellaas se Hotelli eka.

Kohta mennään

Olen jo pari päivää muistuttanut miestä, että kyselee meidän auton vuokrauksen perään et onko kaikki ok.

No arvatkaa onko se muistanu ja nyt ku muisti, niin eihän sieltä vastata.

Meil joko on auto.. Tai sitten ei.

Ihanan näköistä

Olo on taas hyvin epätodellinen, mut musta tuntui et tästä reissusta tulee viel jotain.

Löysin muuten aivan loistavan lomakirjan kuunteluun: Emily Henryn, Lomalla kaikki on toisin.

Niinhän se on

Kirjaa kuunnellessa matka taittui joutusaan.

Muut luki perinteisesti

Hieman ennen laskeutumista tehtii taktiset peliliikkeet, mies menisi metsästämään autovuokraamon tyypin ja me jäätäis laukkuvahtiin.

Pelipaikoilla

Homma meni täydellisesti ja jo oltiin baanalla päästelemässä kohti Galatasta.

Meidän ihana citikka ❤️
Epargia odos

N. 20 min ja perillä oltiin.

Soudan valot.

Hiljaiset kulmat lupasivat hyvää. Kassit autosta ja auto parkkiin.

Olimme ainoat jotka tähän hotelliin saapui.

He avasivat virallisesti ovet tänään.

Eli olimme ekat asiakkaat.

Kyseltiin onko mikään paikka auki mistä sais ruokaa. Nainen tiskin takana pyöritteli silmiään..

’ Ei mutta teen teille toastit, jos käy?’

Todellakin, aivan mahtavaa.

Laukut huoneeseen sillä välin.

Makkari
Ja keittiö
Patio

Melkosta lukaalia pukkas. Olin hämmentynyt.

Se pari kymppiä kalliimpi pleissi on seuraavan näkönen.:

Makkari
Keittiö
Ja vessassa se ero, et on suihkuverho

Voitte kuvitella kuin tyytyväinen olin…

Yöpala

Vielä, kun sain aivan täydellisen yösafkan nenän eteen, oli pakko todeta, et mä oon NIIN lomalla.

Lämmintä

Vielä lämpöpatjan asennusta, koska sen osto ei menny hukkaa, ilmastoinnin saa lisämaksusta. Mut kokeillaan ny eka ilman.

Καλό βράδυ

P.s tääl ruvettii täyttää allasta ihan vaan mun takii 😉

23 comments on “Aprillia, aprillia”

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Huh, täytyy todeta, että ei puhettakaan, että minä kestäisin tuon lämpöistä autoa. Jo 20 astetta on aivan liikaa. Ison Omenan turkkilainen ravintola alkoi kiinnostamaan, vaikka ei kuvaa ollutkaan. Täytyypä pitää mielessä. En muista, että itselleni olisi kertaakaan tuota tapahtunut koneessa, penkin kallistaminen on omasta mielestäni jo älyttömän ärsyttävää, vaikka sinällään sallittua onkin.

    Vastaa
    1. Laura

      Se vasta onkin ärsyttävää. Mut vikalla rivillä voi kallistaa hyvällä omallatunnolla

      Vastaa
  2. Arja Eskelinen

    Hienostihan loma alkoi ja huoneistokin upea. Hyvää sunnuntaita ja lisää kivoja juttuja oottelen.

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos samoin

      Vastaa
  3. Jori

    Hyvää jutunkerrontaa ja pitistävää, elävää luettavaa kuvien kera. Kiitos, mukavaa ja onnistunutta reissua.

    Vastaa
  4. Nana

    Hyvältä näyttää ja nyt odotan kuvia päivänvalosta! Olemme olleet joskus Rodoksella ennen puolta kuuta ja oli kyllä lämmin, paitsi altaalla jos ei aurinko paistanut vielä siihen kohtaan. Hyvää ja nautinnollista lomaa, me voimme jo sanoa että ensi kuussa Kreetalle!

    Vastaa
    1. Laura

      Niitäkin varmasti tulee

      Vastaa
  5. Pia

    Allas valmiina ja lötköpötkö kotona. 🤷‍♀️ 😄

    Vastaa
  6. Mervi

    Vielä emme ole onnistuneet pääsemään Kreikkaan muulloin kuin kesällä. Ja niin ikään kärsin jatkuvasta kylmyydestä. Autoissa penkinlämmitin on ihan parasta!
    Jään odottamaan lisäraportteja matkastanne.

    Vastaa
    1. Laura

      Penkinlämmitin❤️ harmi kun näissä vuokra autoissa täällä ei ole niitä

      Vastaa
  7. Katri

    Kyllä teillä nyt alkoi loma hyvin. Voisi jopa sanoa, että loma alkoi kuin tanssi.
    Mukavan näköinen huoneisto ja hyvän näköinen iltapala. Toivottavasti nyt et kuitenkaan sitä pipoa tarvitse. Kivoja kuvia ja sinun tarinointia on mukava lukea. Lisää odotellessa.😊 Hyvää palmusunnuntaina.🐣

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos ❤️

      Vastaa
  8. Kirsi Pentikäinen

    Ihanaa ja lämmintä lomaa! Innolla ootan jo sun juttuja reissusta.

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos 🥰 kiva kuulla

      Vastaa
  9. Raili

    Ihanaa lomaa!

    Meidän lomamme on juuri päättymässä täällä Kanarialla. Kohta lentokentälle.

    Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa! ☀️💛🧡

    Vastaa
    1. Laura

      Niin on 🥰

      Vastaa
  10. Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

    Siinä on aina oma tunnelmansa, kun kohteeseen saapuu myöhään ja pimeällä. Seuraavana päivänä on ihana katsella ympärilleen, että miltäs se paikka valoisalla näyttääkään. Rentouttavaa lomaa! 🙂

    Vastaa
    1. Laura

      Se on totta, kiitos

      Vastaa
  11. Leena Vilhonen

    Hei, mä kattelin noita teidän matkatavaroita. Laukut ruumaan ja olivatko reput maksettua ylähyllyyn menevää käsimatkatavaraa? Meillä 15.4 sama reissu Norwen kyydissä. Oliko kone täynnä?

    Vastaa
    1. Laura

      Maksoin yhdestä ruumaan menevästä laukusta mutta silti meille kuului matkaan 2 käsimatkatavaraa sekä 1 iso laukku ruumaan per lärvi

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *