Vielä on Kreikkaa jäljellä

Yöllä loiskutti vettä ja tuuli oikein huolella.

Sehän vain lisäsi nukkumisen tunnelmaa.

Aamusuihkun jälkeen pääsin testaamaan liippaa, joka toimi loistavasti. Ihanan kuumaa vettäkin muuten tulee.

Aamupalasta puhtia alkavaan päivään ja Galataksen kylästä vielä jälkiruoka Latet.

Karvinen kytiksessä

Kurvasimme ylämäkeen katsomaan Mikis Theodorakiksen hautaa.

Upea hautausmaa

Oletin suuren hautakiven lisäksi paikalla olevan koristelua jos jonkin näköistä, mutta ei. Ei ollut mitään. Hämmentävää.

Hauta ilman krumeluureja
Mikiksen laulun pätkä

Huumaava appelsiinipuun kukkien tuoksu valtasi koko hautausmaan.

Appelsiinipuu
Ja kissakin oli vahdissa.
Hautausmaata ja sijaintia

Minusta täällä on niin upea tapa haudata ihmiset.

Itse varmaan valitsen polttohautauksen, koska silloin en enää palelisi ikinä.

Tuhkat on mies luvannut toimittaa Kreikkaan jonnekkin mereen.

Ja helvettiinhän on paikka varattuna jatkopippaloille. Tarpeeksi hikistä hommaa.

Takaisin maan päälle.

Muilla starttaa taas työpäivä.

Itse valitsin paikkojen tutkailun kävellen.

Tän kaa oltii lähtöviivalla, kumpikohan on nopeammin takas hotellilla?

Nyt olin varustautunut fiksusti, sopivasti vaatetta päällä. Oli aurinkolasia ja aurinkorasvaa, sekä myös sateenvarjon otin mukaan.

Kohta sataa 💦 sanos Parkkosen poika.

Nyt taas varovasti

Ei kauaakaan tarvinnut kävellä, kun sitä jo tarvitsi. Ei siis Peteä vaan sateenvarjoa..

Mukava sateen jälkeinen tunnelma
Rantakadulle
Sataa sataa ropisee ja tuulee puuskittain

Onnistuneesti eksyin keskelle asfalttityömaata.

Siinä kävellessä mietin, kuinka uskomattoman paljon kaikkea, täällä ihmiset joutuvat tekemään ennen sitä, kun varsinainen turistikausi alkaa.

Suuri hatun nosto, rankkaa hommaa.

Työmaa

Päädyin jonkun puistikon laidalle, josta löytyi muutamakin kiva rantapoukama.

Puistikko
Puistikon kukkia

Oikein kivan oloisia paikkoja olisi nämä uimiseen.

Poukamaa kenttineen Iguana beach
Erikoispaikka

Kävin kokeilemassa vettä, jäätävää. Jäisi uimiset meikäläiseltä.

Seuraava poukama

Seuraavassa poukamassa sijaitsi Theodorakiksen luola.

Rantaa

En lähtenyt kokeilemaan nilkkojeni kestävyyttä sinne.

Siellä se luola on
Jäistä vettä.

Bongasin puistikosta myös ulko gymin.

Ulko gym
Hassu talo.

Pistin myös merkille muutaman hyvän ravintolan, jos jossain välissä kaipaisimme Mezejä tai 🍕 piirakkaa.

Keramiikka kauppa ilmeisesti

Työläisillä rupesi olemaan lounasaika, joten otin suuntiman kohti hotellia.

Kukkoja ja kanoja. Näistäkö lounas?

En huomannut katsoa kellosta kauanko kuljeskelin, mutta matkaa kertyi 6.6 kilometriä. Ihan kiva päivälenkki.

Autolla tuon olis hurauttanu hetkessä

Lounaaksi tein salaattia ja paistettuja herkkusieniä valkosipulilla.

Herkkusienet pannulle
Valmiit sienet
Salaatti valmiina
Ja ei kun syömään

Kaikille maistui ruoka.

Ja minulle uni ruuan päälle.

Heräsin hyvin tokkuraisena, korvissa vain vinkui ulkoa kuuluva tuuli.

Nyt rupeaa olemaan ehkä sietämisen rajoissa tämä viileys ja kosteus.

En ota ilmastointia… minulla on tuikkuja.

Tuikut pelastaa

Aikaisemmin oli puhetta vaatekaupoilla käymisestä, jos joku tarvitsee apua niin varmasti olen valmiina auttamaan.

Minun sisäinen pukeutumisneuvoja on nopeasti saatavilla, kun tarve on.

Olin jo aikaisemmalla reissulla pistänyt merkille muutamankin kaupan, josta mahdollisesti voisi löytyä kivaa päälle pantavaa.

Eikä ollenkaan ollut huonosti bongattu.

Uutta stailia rupes löytymään, kun vähän ruokkii…..huikeita löytöjä ja onnistumisen tunteita.

Harmi, kun en kuvia voi niistä jakaa.

Mut toki, laittakaa korvan taa, voin tulla avuks tänne Kreikkaan kelle vaan näissä merkeissä.. Jos matka maksetaan 😁😉

Lenkin muita muistiin pistettyjä löytöjä oli myös tämän illan ruokapaikka.

Angelo’s.

Angelo’s

Jo heti kadulta huomasin tämän paikan vieraanvaraisuuden, philoxenia.

Yhtään en laittanut pahitteeksi katettua terassia, jolla oli lämmitin.

Minun ei tarvinnut palella.

Tunsimme olomme hyvin tervetulleeksi.

Omistaja oli huomaavainen ja iloinen tyyppi, hän ymmärsi heti minkä perässä olimme tulleet.

Eli pöytä täyteen ruokaa ja lisää pyydetään jos nälkä ei lähtenyt.

Ensin 5 ruokalajia.

Juomat
Ruuat

Olin haaveillut Saganakista jo monta päivää, vihdoin sitä sain. Olisin itseasiassa voinut syödä vaikka vain sitä, oli se NIIN hyvää.

Muut halusi lammasta. Yhteistuumin otimme kesäkurpitsapalleroita, paistettuja kasviksia ja Tsatsikia

Seurue
Kuokkavieras

Siinä taas hyvien juttujen lomassa ruuat katosivat mahaan, mutta onneksi lisää sai kun pyysi.

Omistaja oli heti mukana ideoimassa mitä mahdollisesti ottaisimme lisää.

Santsaus

Ainakin niitä ihania ranskalaisia, sekä lisää sitruunaa.. 💛

Omistajan vaimon spesiaali, kanaa ja sisäfilettä kastikkeessa, kuulosti niin hyvältä, ettei siitä voinut kieltäytyä.

Santsauksen santsaus

Ja olihan se hyvää. Nyt varmasti on mahat täynnä.

Omistajan kanssa vielä pienet rakit ja kuulumisten vaihtoa. Mitä teimme täällä ja muuta sellaista.

Oli muuten oiva paikka taas harjoitella Kreikakielen taitoja

Palan painike
Omistaja ja tyytyväinen asiakas
Tämän kun löydätte, olette oikeilla jäljillä. Synka ja Lidl vieressä.

Näihin ihmisiin ei vaan pety täällä koskaan.

Ja mikä parasta, mukana oleva ensikertalainen saa kokea myös tätä samaa.

Huomenna sitten pojat pääsevätkin testaamaan jotain ihan uutta.. Saas nähä mitä minä teen.. Ehdotuksia?

18 comments on “Vielä on Kreikkaa jäljellä”

  1. Arja Eskelinen

    Huomenta! Oli taas kiva Piristys kuntosalin jälkeen! Kiitos!

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos kun luit jälleen kerran 🤗

      Vastaa
      1. Jaana

        Ai kun kivan näköistä ja oloista😃. Olisiko tuossa puistikossa ollut ennenmuinoin camping alue🤔. Hanian lähellä oli aikoinaan 90-luvulla kaksi leirintäaluetta. Mukavaa loman jatkoa ja kiitos näistä kuvista ja hyvistä tarinoista, helpottaa vähän ikuista Kreeta/Kreikka ikävää🇬🇷

        Vastaa
        1. Laura

          Camping alue siinä tosiaan oli vieressä tien toisella puolella

          Vastaa
  2. Nana

    Niin tuttuja maisemia! Jos minijunat jo kulkevat niin hyppää kyytiin, mukavia retkiä! Jostain perverssistä syystä minua viehättävät nuo sadekuvat, jotenkin tulee sellainen ”todellinen” olo eli ei aina ole aurinkoista mutta aina se sateen jälkeen paistaa!

    Vastaa
    1. Laura

      Ei kulje minijunat vielä 😔 ne oliski kivoja

      Vastaa
  3. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Onpa hienon näköinen tuo hautausmaa. Ylipäätään hautausmailla tulee varsin usein vierailtua. Ja heh, tuo on kyllä tosiaan hassu talo, tuskin löytyy tuollaista Suomesta.

    Vastaa
  4. Katarina

    Hanian vanhassakaupungissa on söpö käsityömuseo, löytyy varmaan googlaamalla. Valkoiset vuoret on valokuvauksellinen, näkemisen arvoinen paikka. Fournesin Botanical Park, tekojärvi kahviloineen noin 8 kilometrin päässä Plataniaksesta, mukava patikoiden, puolivälissä on ihana kahvila joen rannalla. Onhan näitä.

    Vastaa
    1. Laura

      Ohan kävelymatkan päässä mietiskelin, botanical on käyty ja järvi. Museot oli kiinni suurin osa 😔

      Vastaa
      1. Kirsi

        Pari vuotta sitten uudesa paikassa avattu Arkeologinen museo. Kreikkalaiset koululaisryhmät ovat tosin tähän aikaan vuodesta liikenteessä 🙂:
        Archaeological Museum of Chania | Αρχαιολογικό Μουσείο Χανίων
        +30 2821 023315
        https://maps.app.goo.gl/xyMgdZHqbUWUdHFk7

        Tänään on katutoripäivä Nea Horassa ja lauantaina viikon suurin Minoos-kadulla. Varsinkin paikalliset kahvittelevat Koum Kapissa, jos vaan paikkoja on.

        Seiling Club lounge vanhan sataman itärannalla autingonlaskun aikaan on 😍.

        Vastaa
        1. Laura

          Torin löysinkin bussiasemalta hieman pois päin. Onneksi kerkesin paikalle. Museo olisi ollut kiva käydä jonkun kanssa.

          Vastaa
          1. Kirsi

            Museo on itsellänikin vielä käymättä, vaikka olen useamman kerran lomaillut Hanian seudulla sen avaamisen jälkeen. 🙈 Ehkä ensi kerralla, jos siltä tuntuu. Kiitos mukavista matkakuvauksista ❤️.

  5. Eleni

    Kiitos kivoista päivityksistä! Onko Nesaki Kalamakissa jo tuttu ruokapaikka? Mahtavaa pizzaa ja muuta italialaistyyppistä ruokaa.

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos kun luet 💙Pistin merkille kyseisen ravintolan kun kuljin ohi, en ole vielä kokeillut. Jospa kerkeäisi. Tuntuu että aika loppuu kesken.

      Vastaa
  6. Cilla Maria Travel

    Nuo ortodoksiset hautausmaat on kyllä tosi kauniita. Olin Samoksella jokunen vuosi sitten ja siellä opas kertoi, että Kreikassa alkaa tila loppua hautausmailta. Kuulemma jotkut haudat avataan ja luut siirretään ossuaariin koska perheillä ei ole varaa maksaa jatkuvasti nousevia hautapaikkakuluja. Aika karua.

    Vastaa
    1. Laura

      Eikä ihme että maksaa kun noita katsoo. Upeita ovat. Jännä kun sitä maata siellä kyllä piisaa

      Vastaa
  7. Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

    Vitsit mitä kattauksia, tulee ihan armoton nälkä. 😀 Ja hirveä ikävä kreikkalaista ja erityisesti kreetalaista filoxenian mentaliteettia!

    Vastaa
  8. Laura

    🇬🇷💙

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Cilla Maria Travel Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *