Aamu alkoi hyvin hartaasti.

Perinteistä lenkkiä siivitti kirkolta kantautuva hartaus.

Paikalliset autoilijat morjestelivat meille, kun kuljimme sivuteitä.

Tämä päivä pyhitettäisiin saaren niille kolkille, joissa emme olleet käynneet vielä.

Auto starttasi siis kohti Sivotaa.

Mukava ilma ja hiljainen liikenne, sopii sunnuntaihin.

Ennen Sivotaa näimme kyltin Poros, joku siinä houkutti kurvaamaan pientä kylää kohti.

Ehkä se oli se vaisto, sanoin, kun näin rinteeseen sijoittuvan kylän.

Niin hiljainen paikka, ajattelin kylän olevan aivan autio.

Kylän laidalle oli hyvä jättää autoparkkiin.

Hipsimme pitkin pieniä kujia,yhtäkkiä kuului jostain kalimera ja ne samat toivotukset kuului jokaisen avoimen oven ja ikkunan takaa kulkiessamme. Täällä oli siis ihmisiä.

Muutamat pienet lapset juoksenteli vastaan iloisesti tervehtien.

Paikallinen pappa kysyi mistä päin olimme, yllätyin, kun mieheni vastasi hänelle selkeästi kreikaksi, että Suomesta olemme. Kieli on nyt tarttunut häneenkin.

Tämä kylä on juuri se missä pitäisi viettää aikaa pitemmälti. Tunnelma oli aivan mahtava ja ihmiset niin kohteliaita.

Täältä löytyi kaksi pientä tavernaa, toinen niistä avasi juuri ovensa, kun osuimme kohdalle. Pidin tätä merkkinä siitä, että pysähdyttävä oli.

Istuimme talon seinustalle olevalle penkille, kissat vain pyörivät jaloissa ja änkivät viereen istumaan.

Olimme kylän ainoat turret ilmeisesti hetkeen.

Tilasimme juomat ja niin kuin Ouzerissa tapana, tuli myös niitä kylkiäisiä.

Niin viehättävä paikka etten osaa sanoin kuvailla.

Kaksi olutta kylkiäisineen maksoi 6 euroa, jätimme kympin.

Mies heitti ilmoille ajatuksen viimeisen illan vietosta täällä. Olisi kyllä sopivat puitteet.

Matkamme jatkui Mikros Gialoksen kautta Sivotaan.

Kumpikaan paikka ei houkuttanut. Ihan rahastamisen meininki kummassakin.

Ehdotin miehelle rantautumista Vasilikiin, rannalle, joka oli meidän ensimmäinen yhteinen rantakokemus Kreikassa. Olihan se mentävä verestämään muistoja.

Aurinkopetejä oli hienosti vapaana vaikka oli jo yli puolen päivän.

Pedit ilmaisia jos ostit yli 3 eurolla. Ei ongelma sen verta lämmin, että virvokkeet kelpaisi ja otin myös pienen toastin.

Täällä oli ihana hiekkapohja ja matalaa, ei varmaan kaikille kelpaisi, koska lauttalaituri sijaitsi vieressä.

Mies otti tirsat, kun minä fiilistelin, muistelin ja kirjoittelin ylös eilistä päivää.

Koitin olla ajattelematta kotiinlähtöä, koska tuntui kuin olisin jo kotona.

Täällä on jotenkin ihan erilainen henki kuin muualla. Yhtään ei enää harmittanut, kun emme päässeetkään Palerokselle. Tämä oli oiva valinta tähän väliin.

Viihdyimme rannalla monta tuntia.

Kunnes oli pakko lähteä liikkeelle valmistautumaan viimeiseen iltaan.

Matkalla takaisin Ligiaan, punnitsimme vaihtoehtoja illanvietosta.

Miehellehän oli esitetty kutsu sunnuntain jameihin Nidriin Blue birdiin, minua taasen kutkutti ne Pomodoron pitsat.

Kuitenkin koko matkan ollaan haaveiltu kunnon Meze illallisesta, joten päätettiin palata Poroksen, To Portoni Ouzeriin.

Mutta vain jos mies selvittäisi mitä heillä olisi tarjolla illalla, koska menu vaihtui joka päivä.

Takaisin hotellilla pakolliset suihkukäynnit ja asioiden selvittely. Korkkasin siinä samalla paikallisen viinipullon, joka osottautui todella hyväksi. Harmi kun laukussa ei kilot riitä.

Illallispaikka varmistui, sen verran hyvältä kuulosti To Portonin menu illalle.

Matkalla takaisin Porokselle en voinut kuin nauraa kaikelle taas mitä nähtiin.

Olimme oikein varanneet pöydän, päähäni hiipi hirvittävä ajatus siitä, että olisimme paikan ainoat asiakkaat.

Onneksi se ei ollut niin.

Tilaamisen suhteen oli helppoa, mies halusi spetsofaita ja minä halusin lihaa sitruunakastikkeessa. Otettiin kylkiäisiäkin.

Viereiseesn pöytään siirtyi tavernan perältä perheellinen skotlantilaisia ja heidän mukaansa liittyi vielä pari italialaista.

Minä tietenkin mielenkiinnolla kuuntelin mistä he puhuivat, jossain vaiheessa perheen äiti/mummu sanoi jotain niin hassua, että purskahdin nauramaan.

Nainen kääntyi katsomaan minua ja ajattelin, että hups nyt se varmaan suuttu. Mutta ei, nainen selitti sanomansa sillä, että hänellä on huono huumorintaju.

Kerroin hänelle, että niin minullakin, sillä varmaan purskahdinkin nauramaan.

Sen jälkeen ei pöytien välinen keskustelu hiljennytynyt ollenkaan. Meinasi ihan ruuan syöntikin siinä unohtua.

Pöytäseurue kysyi mieheltäni, että kuinka taittuisi kitaran soittaminen, osaisiko hän siis. Arvasivat.

Laskun maksamisen jälkeen seuraavassa hetkessä olimme jo siirtymässä skottiporukan mukana Sivotaan satama baariin jamittelemaan. Miten nää aina eskaloituu näin.

Siinä sitten unohdettiin Nidrin jamit kokonaan.

Seuraamme liittyi vielä yksi mies skottihameessaan. Melkoinen näky olivat nämä musisoijat

Voi jestas, että meillä oli hauskaa.

Hieman harmitti, kun tiesin, että oli lähdettävä ajoissa takaisin hotellille, miehellä kuitenkin töitä seuraavana päivänä.

Lähtö lähellä

Aamun valjettua minä hain aamupalaa, kun mies rupesi ahertamaan.

Halusin viettää päivän altaalla, vikat auringon säteet talteen. Juuri kun pääsin pelipaikalle, kerääntyi taivaalle paljon pilviä ja alkoi satamaan. Just mun tuuria.

Olo oli haikea, en tiedä hikoilivatko silmäpussini eilisen jäljiltä krapulaa vai itkettikö minua.

Siinä sitten jossain vaiheessa lähettiin etsimään vielä vikat tuliaiset ja jotain syötävää.

Väsyneinä tehtiin sit kunnon turrejen perusvirheet. Ei katsottu kelloa kun lähdettiin.

No kaikki paikathan oli kiinni.

Nälkä painoi niin, että istahdettiin ekaan paikkaan josta sai pizzaa ja pastaa.

No ne ruuat ei ollu tavannutkaa pizzaa tai pastaa.. Ja luoja ne hinnat. Ei voinut kuin itseänsä syyttää.

Takaisin hotellille, mies jatkoi töitä ja minä yritin uudelleen altaalle.

Oli muuten kiva, että saimme pitää huoneen iltaan asti 25e lisämaksusta, koska lento olisi niin myöhään.

Laukkujen pakkausta olisi vielä tiedossa.

Kummallakin meni laukut tasan ostettuihin kiloihin.. Jes.

Haikeat jäähyväiset hotellin omistajille. Annoin heille Suffelit lähtiessä.

Kun olimme jo starttaamassa autoa juoksi omistaja nainen perään kiittelemään kuinka ihanaa Suffeli oli.

Lähtiessämme lefkadan kaupungista, näin jossain ravintoloiden välissä vanhan pariskunnan, joista rouva näytti ihan minulta tulevaisuudessa. Ajattelin sen olevan joku merkki.

Vielä muutamat kuvat kaupungin laidalta.

Luppoaikaa olisi tovi, houkuttelin miehen vielä lähtö Gyroksille.

Tavernaan saapuessamme jassasten jälkee meille kiikutettiin kreikankielinen menu, kun edellä oleville turreille esiteltiin englanninkielistä taulua. Hah.

Kyllä muuten kannatti. Oli törkeän hyvää sapuskaa.

Auringonlasku siivitti lentokentälle siirtymistämme

Auto takaisin vuokraamolle. Kaikki muuten kunnossa, mutta unohettiin sit tankata.

Ei kuulema haitannut. Voin siis suositella Autounionin kautta vuokraamista.

Tuskaisen hitaasti kulki jono kentällä. Yhtään ei helpottanut eessä okentava lapsi. Tuli itellekkin huono olo.

Mies teki vielä töitä, minä kiertelin. Lentokin oli puoli tuntia myöhässä.

Lento meni muuten hyvin, mutta taas joku nainen pökräili kesken lennon.

Olipahan taasen reissu. Elokuulla sitte seuraavan kerran.

Kiitos kun matkasit mukana.