Onneksi yöllä nukkumaan mennessä tarkistin ilmastoinnin.

Se meinaan tuuttas taas täysillä. Nyt onnistuin saamaan sen käymään vähän lempeämmin.

Yöllä mua kiusas joku verta himoitseva pistävä lurjus. Eka se tikkas jalkapohjaan niin että kirveli ja kutitti pitkään.

Seuraavaksi ruuaksi joutui käsivarsi ja juuri, kun olin nukahtamassa uudestaan tunki se prkl vielä korvaan inisemään.

Aamulla heräsin keittiöstä kantautuviin ääniin, mieshän se siellä laittoi aamupalaa.

Mietiskeltiin siinä samalla päivän ohjelmaa.

Josko lähtisi katsastaa millainen paikka viereinen kylä Ormos olisi.

Sen verta paikan nimiin selvennystä. Ormos on oma kylänsä niin kuin Marathokampos. Votsalakia on keksitty nimi tälle turresuoralle mikä täällä on.

Näin jo kilometrin päähän, että rakastun Ormokseen. Kerrankin näin voi sanoa.

Pieni kylä mistä ensimetreillä näit miksi se oli olemassa.

Upeat muraalit kuvastivat veneenteko taitoja.

Auto parkkiin ja ihnettelemään paikkaa.

Aistin heti kylän tunnelmasta, että täällä on taidettu eilen juhlia.

Vastaan tulevat ihmiset näytti hieman krapulaisilta, ilmapalloja lenteli aavikon piikkipallojen lailla pitkin rantakatua.

Harmi, ollaan oltu selvästi eilen väärässä paikassa.

Paikkahan ei iso ollut ja se oli hetkessä kuljettu päästä päähän.

Kahvihammasta vielä kolotti, voisihan sitä kupillisen vielä juoda jossakin.

Koskaan en ole vielä kreikkalaista kahvia juonnut, nyt olisi sen aika.

Olihan se elämys, ei ihan niin vahvaa kuin ajattelin ja tällee hätäsenä ihmisenä pitää varoo ettei vetä poroja nekkuu.. Eiku kurkkuun.. Saatoin ehkä vähän siemaista niitäkin.

Lämmin ilma houkutti veden ääreen.

Käytiin ekana katsomassa millainen paikka Balos oli. Itse tykästyin rantaan, mutta mies oli sitä mieltä, että kehuttu Pefkos olisi katsottava ennen päättämistä.

Muutenhan meillä oli kaikki kamat mukana, mutta vesi ja muut kurkusta ales menevät asiat jätettii pois matkasta.

Pefkoksella olisi ollut rafla ja aivan tyhjä ranta ilman mitään tuoleja yms. Se olisi ollut unelma, mutta matka sinne raflaan olisi ollut haasteellisempi, joten kurvasimme takas Balokseen.

Tasan kaksi petipaikkaa oli vapaana, ilmaiset. Ei muuten oltais menty. Viereisen hotellin vessa ja suihkut olivat käytössämme.

Samalla saisi lounashommat hoideltua.

Pari kolme tuntii siin meni, olin juuri rauhoittunut pedille, saannut äänikirjan pyörimään ja itseni rauhalliseksi. Kun isäntä tokaisi, että josko lähdettäisiin.

No mikäs siinä.

Takaisin hotellilla halusin mitata lämpötilat, tuuli rupesi olemaan jo polttavan kuuma.. Ei ku lämmin siis minun mittapuulla.

Siinä sitten ”vilvoittavassa” tuulessa mietiskeltiin loppu ajan ohjelmaa.. Luoja nyt on jo torstai ja kohta on lähdettävä.

Ei me oikein hullua hurskaamaksi tultu, joten jos vaan hetken pötköttelis sängyllä tuumaamassa.

Huomasin siinä eri suunnitelmia pyörittäessä mielessä, unen tulevan aivan juuri.

En muista koska olisin saannut alle viiden minuutin unta kun pistän pään tyynyyn.. Tuskin koskaan.

Tunnollisena iihmisenä koitin vähän väliä havahtua ja sanoa jotain, etten vain jäisi kiinni siitä, että nukahdan. Vaikka kenelle minä tässä olisin tilivelvollinen?

Mut hei lomallakin ”pitää” suorittaa.. Ei todellakaan.

Olinhan aivan pönttöpöö, kun viimein puolen tunnin päästä nousin ylös.

Kai se olisi jotenkin suoriuduttava eteenpäin.

Lähdettiin ihan kävellen kylille, jos vaikka joku ruokapaikka houkuttaisi.

Hiljaista oli kylän raitilla.

Päädyttiin Votsalakian kadun toiseen päähän rantakivikolle istumaan. Nälkää ootellessa.

Välillä oli yksi kivan oloinen paikka, jonne voisi mennä.

Puolessa välin katua oli isot ämyrit pystyssä ja kaksi DJ:tä soitteli kovaäänisesti musaa.. ei kellekkään. Varmaan eilisen peruja.

Tarpeeksi, kun oli nälkää kasvatettu nii lähdimme kävelemään takaisin päin.

Mies siinä samalla järjesteli puhelimessa kotipuolen asioita, ei tää aina pelkkää lomailua ole.

Pääsimme sen kivan Tavernan luo, kun tajusin niiden jäätävien ämyreiden edelleenkin tuuttaavan tämän hetken hittejä niin hitokseen lujaa, ettei tässä metakassa pystyisi syömään kuin kuuro.

Ei, tähän emme jäisi.

Pizza cave.. Ei kun siis Kreikkalaisen piirakan kolo houkutteli.

Eli sinne päättämään päivä mistä se alkoikin. Ormos.

Hotellilta auto vain alle.

Ormoksessa oli tupa niin sanotusti täynnä.

Ainoat vapaat pöydät löytyivät jumalan luoman parhaan ruuan alkulähteiltä. Hakekaa se nuija ja viekää nautintoon.

Täällä vaan toivotellaan toisilleen hyvää marian päivää. Sanoisivat vaan hyvää krapulaa, se kun loistaa pitkälle.

Itse tilasin isoimman kreikkalaisen piirakan minkä täältä sai, tarjoilija näytti hieman huolestuneelta, varsinkin siinä miso kilo lefko krasi vaiheessa. Olisittepa nähny ilmeen kun jatkeeksi jossain vaiheessa tilasin ison oluen.

Mies sen sijaan halusi lohipastaa vodka kastikkeessa.

Ruuat jälleen kerran täysi kymppi. Myös tunnelma. Se kauhea jumputus koitui kohtaloksi, hyvällä tavalla.

Rupesin siinä sitten syönnin lomassa seuraamaan naapuri pöydän toimintaa.

Vanhempi herrasmies maksoi laskunsa ja lähti, palaten takaisin hyvinkin nopeasti taskulampun kanssa. Auton avaimet hukassa.

Tietenkään ei englanti taittunut, joten viereisestä pöydästä nuori herra riensi tulkiksi, kun mieheni meni kysymään mikä hätänä. Siinä he sitte etsivät porukalla avaimia.

Vanhan miehen ylpeys ei selvästikkään antanut periksi, joten hän jäi yksin vielä etsimään avaimia autosta. Palatessaan takaisin ilman tulosta, viereisen pöydän mies otti varmoin ottei papan taskulampun ja lähti vielä kerran katsomaan autoa, josko avaimet siellä olisivat. Se etsintä tuotti tulosta. Pappa huokaisi helpotuksesta ja käsienkin tärinä loppui siihen paikkaan.

Maksoimme laskun ja lähdimme tyytyväisin mielin pois.

Kävellessä totesin miehelle, että miksi tuollaisiin tapahtumiin pitää kiinnittää huomiota, toisen hätään. Kun muut viis veisaa. Pääsis varmaan helpommalla itekki. Mutta kun ei vain osaa.. Varsinkaan olla auttamatta.

Kävelimme vielä Ormoksen toiseen päähän pieneen rantabaariin. Tänään olisi myös Ouzon ottamisen vuosipäivä. Eli naukku O-Ou juomaa kerta vuoteen.

Sellainen pyhän Marian krapulaan astujaispäivä.