Aamusta pomppasin pystyyn hirveellä kiireellä. Vika päivä. APUA.

Olis ehkä pitäny kuulostella ensin oloa ennen tätä toimenpidettä.

Nimittäin eilisen kyllä huomas, ei ehkä olis kannattanu ottaa kaikkee sekasi.

Mut onneks ei ny mistään pahimmasta päästä ollu tämä krapulaksikin kutsuttu olotila.

En kuitenkaan aamupalaa ruvennut kokkaa vaan mieleni tekevi leipomosta jotakin. No mieshän lähti asialle.

Aamupala, kun oli huitaistu nassuun, harkitsimme päivän ohjelmaa.

Tarjolla olisi ollut allas vierailu toisella hotellilla tai sitten loppujen paikkojen ja kylien tutkiminen saarella.

Päädyttiin jälkimmäiseen.

Jo ensimmäisten neulansilmä mutkien jälkeen huomasin, että nyt ei hyvä heilu. Ainakaan mahassa.

Koitin ottaa rauhallisesti ja katsella maisemia ja miettiä kaikkea muuta kuin huonoa oloa .

Muutama mutka eteenpäin oli pakko sanoo miehelle et pysähtysitkö ku sopiva paikka tulee.

No mitäpä veikkaatte, onko niitä sopivia paikkoja kuin tiuhaan tuollaisessa maastossa ja niillä tienreunuksilla… varsinkaan turvallisesti.

Ei auta pakko pysähtyä ja kreikankielen harjoittelu muuttui norjaksi. Ihan huolella.

Ei ehkä olis kannattanu vetää puolta litraa nesteytystä ja vielä samanmoinen frappe päälle.

Olo helpotti kuitenkin tämän jälkeen kummasti.

Tarkoitus oli ajella katsomaan pientä paikkaa nimeltä Charavgi jossa oli Kerveli niminen ranta, saaren itäisellä puolella.

Likempänä Psili Ammosta mies mittaili kuntoani ja sanoi, että ehkä parempi ku haetaan evästä kaupasta ja mennään taas niiden puiden alle loikoilemaan, missä oltiin oltu aiemminkin.

Suolapähkinöitä, limsaa ja vesimelonia. Suola, sokeri ja neste.

Kävin ihan ekana pulahtamassa, virkisti kummasti.

Mies oli sillä aikaa laittanut pedin minulle valmiiksi.

Siinä koitin sitten makoilla ja saada hetkeksi unen päästä kiinni.

No eihän siitä mitään tullut, paleli niin pirusti ja juuri kun olin nukahtamaisillaan taas joku paikallinen kankkunen pyyhälsi autolla varpaita hipoen niin, että havahduin.

Tässä välissä päätin syödä ja vaihtaa miehen kanssa paikkaa, hän oli laittanut itselleen riippumaton, joka suojeli tuulelta.

Siinä riippumaton suojassa koitin runoilla eilistä päivää ja olla ajattelematta huomista.

Tämä lepotauko tuli kyllä tarpeeseen.

Lähdimme vielä kuitenkin ajelemaan kohti Kerveliä, välillä jumittaen pienten kylien ruuhkassa.

Kerveli vaikutti kivalta paikalta, mutta jälleen kerran aivan liian täynnä.

Kervelistä jonkun matkaa etelämpään löytyy Posidonio.

Idyllinen pieni kalastajakylä. Mini uimarannalla ja kahdella tavernalla.

Kyllä on niin erilaisia keskenään nämä kaksi paikkaa.

Vielä täydellinen uintipaikka oli löytymättä.

Saarella on kaksi Klima beachia toiselle menee se veneretki mistä haaveilin.

Toinen näistä saman nimisistä paikoista sijaitsi reitillämme, niin olihan se käytävä myös katsomassa.

Ja luojan kiitos, että kävimme

Aivan lumoavan kaunis paikka.

Rannalta puun varjosta nousi juuri pois pariskunta ja meille vapautui siitä paikka.

Muutama vene oli laiturissa parkissa ja rannalta löytyi myös pieni taverna.

Tähän jäisimme

Kellunta vehkeet esille ja veteen.

Miksi emme löytäneet näin täydellistä paikkaa kuin juuri vikana päivänä.

Lähtöitkut tuli itkettyä siinä, aaltojen hiljaa keinuttaessa.

Rannalla oli ihana pieni beach house, joka olisi ollut täydellinen meille.

Mietin jo kuinka aamuisin nousisin ylös ja hipsisin rannalle kahvikupin kanssa. Istuisin puunvarjoon kirjoittelemaan, mies voisi terassilla tehdä töitänsä.

Puhuin tätä unelmaa ääneen ja se katkesi miehen lauseeseen: ’niin tehä töitä Turkin verkossa, halpaa’ ”

Palautus maan pinnalle.

No nää on näitä hömppiä haaveita.

En olisi millään hennonnut lähteä täältä, pakko se vain oli. Laukkujen pakkaus odotteli.

Lähtiessä kävin kysymässä tavernasta olisiko ollut mahdollista saada yksi saganaki juusto. Tavernan omistaja kertoi kokin olevan tunnin päästä vasta paikalla. Ei sitten.

Matkalla huomasimme aitauksessa aasin, oli ihan pakko pysähtyä. Aasit on niin mahtavia eläimiä.

Aasin harmiksi oli harjaan tarttunut joku ilkeä piikikäs oksan pätkä jota se yritti ravistella pois.

Tietenkään aasi ei antanut koskea itseensä.

Mies sitten koitti jollain kuivalla heinänpätkällä houkutella lähemmäs, jotta pääsisi nappaamaan oksan irti.

Sehän onnistui.

Lähdimme jo kertaallee pois paikalta, kunnes muistin vesimelonin puolikkaan jalkotilassa, kelpaisikohan se aasille.

Ei muuta kun takaisin tarjoilemaan

Aluksi aasi oli ihmeissää ruuasta, jota tarjosimme, mutta kun tajusi herkun rupesi se rouskuttamaan sitä antaumuksella.

Yhtäkkiä aasi nosti korvansa pystyyn ja rupesi höristelemään, viereiselle portille saapui auto, hirveän hirnumisen saattamana aasi lähti juoksemaan portille päin.

Jäi vesimelonit siihen.

Aasi tunnisti naapurin auton äänen ja naapurin, eikä ihme kun naapurilla oli aasille säkillinen porkkanoita.

Niitä ei tarvinnut ihmetellä kauaan, kun olivat menneet jo ääntä kohti.

Kun lähdettii uudelleen tokaisin miehelleni, et sit ku meil on talo kreikassa haluan sinne pihaan myös aasin. Kiitos ❤️

Takaisin hotellille päin bongailtiin lentokoneita.

Seuraava episodi oli todella outo.

Ruvettiin katsomaan, kun tien laidassa sellaisen ison kynnyksen takana oli auto. Kaksi miestä sitä siinä ihmetteli ja niin myös me. Miten auto oli sinne voinut päätyä.

Seuraavan mutkan takaa näkyi paloauto ja paljon ihmisiä.

Keskellä tietä oli iso bemari, aivan nokka lytyssä ja bemarin takana oli sähköpylväs kaatuneena. Vauhtia on ollu tässä aivan liikaa.

Mikähän ihme hässäkkä.

Mielessä kävi jo, ettei tästä päästä jatkamaa, olisi pitänyt kiertää jotain vuoristotietä pitkin Votsalakiaan.

Autolle saapui joku pelastaja mies tieltä ja sanoi, että voimme mennä, mutta ihan oikeaa laitaa sähkölinjan alta.

No me teimme niin kun käskettiin, tuon sotkun siivoamiseen menee tovi. Siitä ei myöskään meidän autoa isommat autot kulje ennen kuin paikat on kunnossa.

Takaisin Votsalakiassa kurvasimme El Grecoon varaamaan pöytä ja varmistamaan, että mies saisi jänistä josta oli haaveillut.

Takaisin hotellilla ei edelleenkään ne pakkauspuuhat maistunu, pakko se vain oli.

Tavernalle mennessä, täysikuu jollotti suurena taivaalla.

Omistaja pariskunta oli otettuja, kun olimme valinneet taas heidät ja vielä vikalle illalle

Onneksi olimme varanneet tuon pöydän. Tupa oli aivan täysi.

Listalta löytyi myöskin se kaipaamani Saganaki. Joten sitä alkuun.

Itse valitsin sinappihunnutetun uunikanan.

Ei tarvinnut pettyä taaskaan. Maut olivat kohdallaan näissä ruuissa.

Syömisen jälkeen siirryimme siihen tuttuun lähibaariin. Tähän aikaan uskaltasi jo ottaa yhden jäähyväisdrinksun, josse vaikka toimisi myös unilääkkeenä. Disaronno fizz olisi hyvä.

Mieli olisi tehnyt vielä jatkaa iltaa vaikka kuinka. Tällä kertaa se kuuluisa järki vei voiton.

Ei ehkä enää nii harmittanut se etten päässy veneretkelle, kun sain sen kokea muutenkin ihan kuivalla maalla, pahoinvoinnista, autioon rantaan ja päälle vielä hyvä ruoka.

Ei puuttunut kuin tanssiva kapteeni konepelliltä.

Kotiinlähtö päivä

Yö oli suoraan sanottuna hanurista, heräilin vähän väliä.

Aamulla kello herätti seiskalta. Tarkka aikataulu tiedossa.

Kasilta startataan, etsitään aamupalaa, käydään vielä kaupassa, palauttamaan auto ja kentälle.

Hotellina Livanina oli ainakin rauhallinen. 200 euroa jos olisi ollut halvempi olisi se kohdannut laatunsa.

Kerran viikossa siivous on jees, jos vessanroskis tyhjennettäis joka päivä ja tuotaisiin uutta vessapaperia.

Ulkona olevat roskikset, jotka täynnä vaippoja haisee kamalalle ja houkuttelee myös kaikkea ei toivottua vierasta.

Ulkona olisi voinut olla pari aurinkotuolia tms lisäämään viihtyvyyttä.

Ilmeisesti omistaja on tässä vikaa kesää, joten empä sen enempää valittele.

Kismet siivoojalle pöydälle, ei enempää ansainnu ja toinen omistajalle.

Unohdin alkuun laittaa kaikki kuvat asunnosta, joten tässä ovat:

Neljää vaille kasi oltiin jo menossa. Aika hyvin meiltä.

Koko täällä olo aika en ollut nähnyt niin tyyntä merta kuin nyt oli. Tietenki. Mut myös aivan liian viileetä mun makuun.

Hyvin oli aikaa ajella ja pysähdellä katsomaan paikkoja. Auto pitäisi luovuttaa 10.30 ja lento lähtisi 12.

Chorasta napattiin leipomosta aamupalat mukaan ja ajelimme kentän lähellä olevalle rannalle syömään.

Pääsi vielä viimeisen kerran uittamaan jalkoja meressä, haikeaa.

Sklavenitiksesta vielä vikat laukuntäytteet. Tomaattia, sipuleita, sitruunaa, kurkkua ja ouzoa.

Mies vei eka minut kentälle ja kävi sitten palauttamassa auton.

Noin 700 km tuli ajeltua, aika hyvin.

Jonkun verran jouduttiin jonottelemaan check innii.

Nuoret herrat eellämme olivat niin keskittyneitä juoruamiseen etteivät edenneet jonossa. Pyysin nätisti heitä siirtymään eteenpäin.

Seuraavana kuulin kun yksi pojista selitti äitilleen kuinka joku mamma oli ruvennut huutamaan et menkää jonossa eteenpäin.

Selitin jonottelun jälkee tätä miehelleni joka sanoi : ’ se poika ei oo kuullukkaan kun sä huudat, olis jäänny ruskee raita kalsareihi jos nii ois tapahtunu’

Taxfreestä vielä muutamat jutut, vaatteiden vaihto ja niin oltiinki jo matkalla koneeseen.

Perinteinen pusu maan pinnalle heitetty ja nousu portaita pitkin.

Kapteenin kuulutus kertoi hienosti lentoajan olevan 3 tuntia 25 minuuttia ja samaan hengenvetoon Jobinpostit. Joutuisimme odottamaan 45 minuuttia lähtöä.

Kaikkiaan odottelimme yli tunnin.

Meillä oli miehen kanssa käytäväpaikat. Olin niin kauan tyytyväinen, kunnes vieressä oleva pariskunta rupesi rampaamaan vessassa.

Yhden lennon aikana neljä kertaa. He eivät edes syöneet tai juonneet juuri mitää. Oliskohan lempi lie leiskunu kymppi kerhossa.

Meinasin jo pyytää et voin mieluusti ottaa ikkunapaikan. jottei tarvisi nousta koko aikaa.

Mähän en oikein koneessa osaa nukkua, nyt kävi sellainen ihme että torkahdin ja tietenkin sillä sekunnilla takana oleva nousi ylös ottaen tukea minun penkistä ja arvatkaa vaan kenen tupee siellä oli välissä?

Tukisti todella ilkeesti. Nainen ei ees huomannu. Mulkaisin häntä pahasti kun saapui takas paikalleen.

Mistä näitä sikiää.

Muuten lento meni mukavasti.

Takaisin Suomessa melko täryyttävän laskeutumisen jälkeen

Laukutkin jo pyöri hihnalla, kun saavuttii aulaan.

Soitto Aviaparkille kyydistä ja sopivasti heidän pikku bussi olikin oottamassa laiturilla.

Tuli kyllä jännä julkkis olo, kun vähän väliä joku tunnisti minut ja kyseli oliko onnistunu reissu tai koska seuraava on. Jopa kuljettaja tiesi minut.

Hetken mietin oliko tämä hyvä vai paha.

Nolona oli myönnettävä ettei seuraava reissua olisi tiedossa. 😔

Auto, kun oli alla päätimme kurvata grillille syömään. Johan sitä edellisestä ruuasta olikin aikaa.

Kyllä kelpasi lähteä lipumaan kohti keskistä suomea

Leppoisa kotimatka takana. Miehellä oli jo kotiin ikävä. Mulla ei.

Lähtiessä reissuun ostin muuten alesta hanskat, siltä varalta et niitä ois tarvittu paikan päällä tai takaisin Suomessa. Viimeks ostin pipon. Eihän sitä koskaan tiedä.

Tällä kertaa kuitenkin onneksi aurinko paistoi, mikä lohdutti hieman.

Kiitos Kreikka, kiitos Samos ja suuren suuri kiitos myös teille lukijoille. Toivottavasti viihdyitte seurassa.

💙💙💙