Aamulla oli aivan kamala hätä ku heräsin.

Meinaan mies kadoksissa hätä. Ei näy missään.

Näin siis unta, että hän oli lähtenyt hakemaan minulle saaren suurinta piirakkaa. Siinä nälkäisenä sitten heräsin.

Todellisuus paljastui ulko-oven avaamalla.

Mies löytyi terassilta soikon kaa.

Hänellä oli jalkakylpypäivä. Jäin ilman piirakkaa.

Iha itse sai vääntää aamupalat.

Periaatteessa meillä ei ollu suunnitelmaa, kun lähdettiin liikkeelle.

Drakaioi tai Drakei mikä ny onkaa, oli määränpää. Mitä siltä väliltä löytyy oli vielä arvoitus.

Kuhan mennää vaan, eikä meinata.

Tällä kulmalla saarta oli riehunut metsäpalo joku aika takaperin, mustuneita puita rinteet täynnä.

Pienen pieni Palaiochorin kylä sijaitsi täällä, kaukana kaikesta.

Kylässä oli aika aivan pysähtynyt, yhdessä talossa vain näkyi jonkin sortin elämisen merkkejä.

On varmaan ollut pelottava tunnelma, kun paloalue on lähestynyt tätä paikkaa.

Omavarainen pitää olla pärjätäkseen täällä.

Hiljakseen kuljettiin ja kurkittiin nurkkia, ettemme häiritsisi ketään.

Ihana ppaikka tämä kylä.

Seuraava etappi jännittikin sitten aavistuksen enemmän.

Vinkki hienosta rannasta, vaikea kulkuisen tien päässä.

Rystyset valkoisina roikuin kauhukahvassa, samalla suuresti toivoen rannan olevan kaiken tämän arvoista.

Kyllähän se sitten palkitsi.

Rannan vieressä talo, jonka asukas oli ainut rannalla. Ei varmaan arvannut, että me paukattaisiin paikalle, koska hän nousi vedestä ilman rihmankiertämää.

Petipaikka valmiiksi varjoon ja nauttimaan aaltojen kohinasta.

Samalla tietysti piti lounas asiat hoitaa, oiva paikka myös siihen.

Koitin mennä mereenkin kastautumaan, mutta itsesuojeluvaisto paukkasi pahasti päälle, joten se mereen meno jäi vain yritykseksi.

Tie ylös rannalta oli pahempi vaikka ihan sama tie olikin.

Ylhäällä tuskaisen koettelemuksen jälkeen mies totesi, että näytän siltä kuin tarvitsisin megali biran. Joten sitä etsimään.

Drakein kylässä oli kolme tavernaa, ekaa pyöritti kylän pappi, joka oli kärppänä paikalla heittämässä meitä sisään tavernaansa.

Sanoin papille, että tulimme katsomaan kirkkoa. Ei ollut enää niin pettynyt, kun hänen ehtoollisleipänsä ei kelvannut meille.

Viimeisessä tavernassa istui koko kylä, joten paikaksemme valikoitui keskimmäinen taverna Kostas.

Upealla näköalalla höystettynä.

Miehellä lähti ihan lapasesta tilauksen kanssa. Frappee, appelsiinimehua ja jogurttia hunajalla.

Itse päätin kokeilla samoksen viiniä ihan vaan maistiaisiks. Hinta 2e, mitäänhän sillä ei ollut tekemistä tämän kaa 😁

Jos löydettäisiin merenkäynniltään hieman rauhallisempi ranta.

Limnionas beach oli kiva, mutta aivan ammuttu täyteen.

Sanoin miehelle et mennään omaan rantaan, bongattii kuitenkin matkalta pieni kyltti tienvarressta, joka osoitti Mocambo beachille.

Täällä oli väljää ja palvelukin vieressä. Valitsimme kivan paikan loikoilulle. Pedit olivat ilmaiset jos tilasi jotain. Aina ei jaksa kasailla telttaa.

Nälkä, jano ja aurinkotarpeet tyydytetty.

Takaisin hotellilla koitin vähän pakkailla.. Eihän siitä mitään tullu, ouzoksihan se meni. Pikku pullo sitä paljon kehuttua.. Vikaan meni.

Ruokapaikka oli ihan miettimättä.

Olimme ajaneet ison El Greco kyltin ohi muutamaankin kertaa, tutustumatta heidän tarjontaansa.

Mies kurkkasi arvosteluja, joissa oli mainittu jänis mahtavana ruokana. Miestä vietiin ja minä vikisin.

Olin alkuun vähän skeptinen paikasta, varsinkin kun alkuun tilaamanme kevätrullat saapuivat.

Se skeptisyys haihtui ekalla puraisulla. Miten näin yksin kertaisesta voi saada näin hyvää.

Possun kyljystä ei ole tullut tällä reissulla syötyä, joten yksi sellainen. Uuniperunoilla tietysti.

Mies ei saannut jänistä, koska se olisi ollut vasta seuraavana päivänä listalla.

Eipä se miestä haitannu, kun listalta löytyi toinen hänen lempparinsa nimittäin spetsofai.

Pieni nälkä kasvoi suureksi ja seuraavana olikin jo lautaset aivan tyhjät.

Hieman erilaista ruokaa, jota on tehty tunteella. Kokki tuli pöytään varmistamaan, että maistui. Palvelu oli myös ensiluokkaista.

Pyörimme ulos ravintolasta. Onneksi oli alamäki.

Tullessamme, kylän baanalla kahvila-baarissa soitteli kaksikko bluesia, sanoin miehelle et kävellään ohi ja kuikuillaan millasta settiä tulee.

No ei päästy ees pitkälle, kun suomalainen pariskunta joka oli tullut samalla lennolla huitoivat meidät baarin puolelle.

Musiikki ja esiintyjät olivat loistavia, niin loistavia, että miehelle tuli ikävä kitaraansa

Kitaristi Niko onneksi lainasi hetkiseksi miehelle kitaraa ja hän pääsi fiilistelemään.

Ehkä kuulema ens kerralla oma kitara mukaan.

Mies lähti nukkumaan ja minä jäin vielä höpöttelemään pariskunnan kanssa.

Saatto meni viini jos toinenkin, ja ehkä meni jotain rommia ja oluttakin.

Parannettiin siinä maailmaa ja pariskunnan miestäkin samalla. Vesijumpasta jäsenkorjaukseen. Varmasti on aamulla notkea olo. Tai sitten ei 😁

Tässä vaiheessa totesin et kummaa musiikkia tuo blues ku nousee niin huppuun.

Illan päätteksi olisi sitten se ikävin osuus

Kävely.

Maps näytti 17 minuuttia kävelyn kestoksi.

Yksi baari oli enää auki eikä ketään muutenkaan missään. Rauhakseen sai kävellä.

Mielessä kävi aamulla oleva olo, huitaisin sen johki takavasemmalle ja painuin maate.