Kerrankin tuli herättyä niin, että sai ikuistettua auringonnousun.

Vois pitää tänäänkin ihan kiireettömän aamun, kirjoittamista ja kutomista.

Siinä kuvaillessani aurinkoa, huomasin pyykkien olevan edelleen parvekkeella narulla.

Puoli unessa niitä sinne silloin yhtenä iltana ripustelin ja nyt kerätessäni niitä pistin merkille etten ollut kaikkia laittanut pyykkipojilla kiinni.

Mielestäni yhdet alushousut olivat kadonneet, tämähän on aika tuulinen paikka ja parveke.

Mies siinä totesi, et on siinä selittely naapurin papalla emännälle, jos sen palmusta löytyy sun pitsipöksyt.

Ai luoja 😁

Lapsen kaverin synttärilahjakin valmistui, ihan hauskahan siitä tuli.

Harvinaista, aurinkoinen päivä, siitä oli otettava kaikki ilo irti. Eli parvekkeelle.

Aluksi istuin epämukavalla puutuolilla, mies kuitenkin urhoollisesti kantoi minulle olohuoneesta nojatuolin, jossa oli huomattavasti kivempi istua.

Pieni viileä tuuli kuitenkin kävi parvekkeelle, ei ihan päässyt unohtumaan, että nyt on jo Marraskuu.

Jääkaapin jämistä taas lounas, saisi loppu viikkoa kohden kylmässä pidettävää ruokamäärää pienemmäksi.

Päivä kului pitkälle iltapäivään, vain maaten auringossa ja kuunnellessa äänikirjaa.

Hotelli Desperado oli tällä kertaa kirjana, nuorille suunnattu kirja, mutta minusta ihan aikuiselle sopiva.

Nea potideasta pohjoiseen, niemen itäisellä puolella on suistoalue, jossa on nähty flamingoja, tietenkään niitä ei siellä nyt olisi, kuitenkin mentii tsekkaa paikkaa.

Taas kerran tie tuonne suistolle oli työn ja tuskan takana, löydettiin kuitenkin muutaman mutkan kautta paikalle.

Kilometrejä pitkä hiekkaranta oli yhtä asuntoautoa lukuunottamatta aivan autio.

Päivälenkki näissä maisemissa kyllä kelpas.

Lintuja ei suistolla oikein näkynyt. Varmaan vielä matkalla tänne.

Loppu lenkistä intouduttiin etsimään erilaisia jännän näköisiä kiviä. Onko muuten kukaan koskaan löytänyt meripihkaa?

Ajelua auringonlaskussa kohti Nea Kallikrateiaa. Olympos vuori oli mykistävä näky, nyt kun se vihdoin näkyi.

Muutamat tavernat katsastettuamme päädyimme tutuksi tulleen aukion laidalla sijaitsevaan To Kati Allo nimiseen tavernaan.

Paikalla oli muutama ihminen, tulomme jälkeen rupesi paikkaan tippumaan ihmistä siihen tahtiin, että paikka oli vartissa täys.

Nyt istutaan pitkän kaavan kautta eli lapasesta lähtee.

Alkuun tuli erilaisia leipiä, oliivilevitteen kera.

Itselleni tietenkin miso kilo lefko krasi.

Bouyiourdi ja Saganaki cheese. Juujuu juustosta löytyy.

Kylkeen ”hieman” paistettuja kesäkurpitsoita ja törkeen paljon sitruunaa.

Paistettu possu perunoineen kruunasi kaiken.

Siinä meni tunti jos toinenkin, eikä muuten saatu näitä kaikkia ahdettua.

Tarjoilijan tullessa siivoamaan pöytää, pyysin loppuja mukaan, koska lounashan noista huomenna tehtäisiin.

Tarjoilija sanoi ettei onnistu.. Olin ihan, että mitä ihmettä, miksi ei?

Ollaanhan me otettu ennenkin mukaan… On kuulema tullu eilen uus määräys ettei se enää onnistuisi.

Pikkasen meinas Rouva Pirin maidot ruveta nousemaan, kunnes tajusin et hei.. Now you are joking… Koitatpa nyt pikkasen fuulata meitä 🤣🤣

Tarjoilija repesi nauramaan ja kysyi mitkä kaikki halutaan mukaan? Sanoin että pistä koko taverna pakettiin, vien sen suomeen mukanani 💪👌

Tavernassa hyöri noin 10 vuotta vanha poika apurina. Todella näppärästi hoiti kaiken alusta loppuun ja ihan omatoimisesti vielä.

Loppulasku ei päätä huimannut, hyvä oli lähteä kotia kohti mahansa viereen nukkumaan (lue ähkymään)

Koska sitä ähkymistä se oli koko yön, en syö enää ikinä.. Ehkä sit vasta, kun tulee seuraavan kerran nälkä 😁