Yöllä tunsin ensimmäisen maanjäristykseni.

Istuskelin sohvalla, kun mies taas veti sikeitä sängyssä.

Sohva hieman tutisi, mutta sänky sen sijaan miehen alla natisi. Ei se sitä tajunnut ollenkaan.

Ihanaa sunnuntai, saisi nukkua pitkään.. Tai sitten ei.

Aamuyöstä aloitti kukko kiekumisen, saakelin adhd kukko, kun ei osaa edes kunnolla kiekua.. Kukkokie.. Mihkä se kuu siltä aina lopusta jää?

Kukko kun lopetti, aloitti isä Jorgokset viereisissä kirkoissa soittamaan kelloja vimmatusti kilpaa. Kai ne aatteli et kumpi kovempaa soittaa saa sunnuntaimenoihin enempi porukkaa.

Kolmeen eri otteeseen tätä tapahtui, siinä vaiheessa nousin ylös.

Isännän vuoro puuhastella keittiössä. Kiva kun oli kunnolla tilaa ja välineitä.

Päivän suunnitelma olisi ottaa ensimmäinen Kreikan sormi haltuun.

Eli kierrellä vain ja jos joku kiva paikka osuu kohdalle niin pysähdyttäisiin.

Ensimmäinen paikka, joka piti käydä katsomassa oli Sani. Ihan vaan senkin takia, että nuorimmainen lapseni on saman niminen.

Siinä sitte vitsailtiin, kuin hällä on omat biitsit ja resortit täällä. 😁

Minua ei kyllä ikinä saisi tuollaiseen paikkaan viettämään lomaani.

Autiota ja hiljaista, oli niillä kulmilla. Kesällä varmasti eri.

Nea Fokea oli kanssa aika hiljainen kylä, mutta siellä houkutti hieno torni, josta oli päästävä ottamaan kuvia.

Karmea tuuli kävi paikalla, untuvatakki taas tarpeen.

Onneks ei ole kuitenkaan kovin aurinkoinen keli, se harmittaisi, kun autossa melkein päivä istutaan.

Heti ensi metreillä seuraava kylä vei sydämeni.

Afytos, aivan valloittava.

Ajeltiin pienelle kujalle jolla vastaan tuli kolme pientä poikaa, jotka ohjeistivat huitomalla minne suuntaan kannattaa mennä ja auto jättää parkkiin.

Näinhän me teimme.

Ihanan rauhallista, muutama muukin turre meidän lisäksi oli tänne eksynyt, mutta pääosin paikallisia.

Poikkesin tietenkin ihanaan pieneen kauppaan ostamaan magneetin, se oli aivan virhe, koska enhän minä sieltä pelkästeen se kädessä lähtenyt ulos.

Käveltiin kylän laitaa vähän syrjemmälle ja sieltä aukeni aivan huikeat maisemat.

Täällä kyllä viihtyisin.

Kuljeskelin vain hiljakseen ja fiilistelin tätä kaikkea.

Paljon olisi vielä nähtävää, joten hypättiin autoon, kerettäisiin sitten muutakin.

Monen pienen kylän läpi ajoimme todetaksemme niiden olevan aivan autioita, palvelut jotka oli varmaan ajateltu resorttien asukkaille, oli tietenkin talveksi suljettu. Aika aavemaista oli.

Polychrono, jotenkin niin hauska lausua tuo kylän nimi. Tuntuu mukavalta suussa.

Siellä ihana rantakatu, jota pitkin pääsi autolla.

Eipä oikein täälläkään mitään ollut, vanha pariskunta ottivat toisistaan kuvia kadulla. Ihan ku me sitten joskus tulevaisuudessa. ❤️

Ja matka jatkuu.

Meitä ei siis yhtään haittaa, ettei täällä ole oikein mitään missään. Saa paremman mielikuvan paikoista, kun ne eivät ole täynnä ihmisiä.

Pefkochorin läpiajaessa pamahti mieleen, et vois syyäkkin jotain.

Ihan vaan jotain nopeeta.

Miehen valinnasta pikaisesti pizza pökkii. Eihän se toki onnistunut, ainakaan pikaisesti. Varmaan 40 min ooteltiin safkaa, sen verta suosittu paikka oli vaikka yhtään syövää asiakasta ei meidän lisäksi ollut. Lähettitilauksia vain ilmeisesti.

Mutta kyllä oli odottamisen arvoista, sopivan tulista ja kevyttä

Ihan hyvä, että tässä välissä syötiin, koska seuraava paikka olisi mennyt nälkäisenä aivan ohitse.

Hylätty hotellialue ja upea ranta venepoukamineen.

Kukapa uskoisi, että tämä Ksenia-ketjun hotelli Paliouri beachillä on vielä 1997 ollut loistossaan.

Nää oon jänniä paikkoja, ei varmaan monelle tulisi mieleen lähtee tämmösiä kahtelee.

Myös venepoukama Glarogavos beacheineen oli hieno paikka.

Palokunta oli suorittamassa veneen jälkisammutusta, kun päästiin paikalle.

Sormen kärjestä sisämaahan päin löytyi ihana Agia Paraskevin kylä, nimikko ravintolallani.

Harmi kun oltiin juuri syöty, käytiin kuitenkin virvokkeilla fiilistelemässä tavernaa.

Todella ihana paikka. Omistaja pyysi meitä syömään joku ilta tänne, kun mieheni selitti nimen taustaa ja käyntimme syytä. Voisi vaikka tullakkin.

Agia Paraskevista etelärannikolle päin sijaitsi kunnan kylpylä, tai mapsin mukaan lääketieteellinen hoitola😁

Voisi olla ihan kiva paikka käydä jos vaan on turreille auki.

Nea Skionin kylä oli se minne meidän piti ihan ensimmäisenä majoittua.

Ihan kivan oloinen paikka, mutta hyvin hyvin pieni. Olisin varmaan kyllästynyt siellä.

Possidi beachin kautta Skala Fourkan luota Fourkaan.

Possidi beach oli oikeastaan vain leirintä aluetta. Ei lähdetty hiekkakärkeen edes kävelemään, koska se oli niin saarrettu aidoilla ja eristetyillä alueilla.

Koitettiin vaan kiertää se teitä myöten, teitä, jotka kartassa näytti ihan kunnollisilta, mutta osottautuivat järkyttäviksi kinttupoluiksi.

Miksi meille käy aina näin?

Kuvittelimme myös pääsevämme Fourkan kautta näppärästi kohti viimeistä etappia eli Kassandreiaa.

No eihän sekään niin näppärästi käynnytkään.

Olimme jo melkein Kassandrinossa, kun tajusimme, että sieltä ne tiet vasta pieneneekin ja samalla myös huononee. Yhtä kapeaa kärrypolkua olisi pitänyt madella kilometri tolkulla. Ei kiitos ne polut olisi tälle pävälle jo nähty.

Ei auttanut kuin palata Skala Fourkaan ja jatkaa siitä rannikkoa myöten oikealle tielle.

Seikkailua taas kerrakseen.

Kassandreia oli kyllä pettymys, se ei oikein auennut meille. Melko sokkeloinen paikka tietöineen ja auki revittyine katuineen.

Eiköhän tämän sormen tutkiminen olisi tällä kertaa tässä.

Takaisin kämpillä oli tarkoitus valmistaa kanan snitseleitä, sieniä ja muussia.

Aloitellessamme homma nosteltiin turhia kamoja tieltä pois hyllyille.

Kun tilaa oli aloitin nostelemaan jääkaapista tavaraa samalla, kun mies etsi keittovälineitä.

Hetken mietin, että nyt sitä kattilaa etsitään voimalla. Kunnes tajusin jääkaapin oven vatkaavan käsissäni kun samaan aikaan toisella kädellä pidin aukinaisesta kaapinovesta kii..

Talo helisi, kilis, kolisi ja vatkas. Automaattisesti otin leveän haara-asennon.. Vanha tuttu asento ruotsin laivalta.

Siinä vaiheessa valkeni kyseessä olevan maanjäristys. Hetkeä oli kulunu pari sekuntia.

Kummankin puhelimet huusi hälytystä. Ainakin ajallisesti ne hälytykset on kohdallaan.

Tämän oli oltava iso maanjäristys. Vertasin siihe edellisen yön pieneen.

Nyt oli leikki kaukana.

Jostain olin pari kuukautta aiemmin lukenut ennusteiden olevan, että ensin tulee pari pientä jota seuraa yksi iso ja taas pari pientä.

Tämä muistui mieleen juuri samalla kun tiesin jälkijäristyksen tulevan.

Puhelimen ilmoitus näytti 5.3 ensimmäiselle ja 3.8 toiselle

Nämä riitäisi tälle päivälle kiitos.

Kummankin oli hetki istuttava tämän jälkeen kokoamaan itseänsä.

Pelko tuli vasta myöhemmin kun tajusin, että mitä olisi voinut käydä.

Jääkaapin yläpuolelle hyllyille olimme juuri nostaneet kaksi kahvi keitintä. Niistä ylempänä oli kolme rautaista maljakkoa. Olisin voinut saada ne päähäni.

Samoiten kun ei tajuttu, että tälläisten varalle pitäisi olla joku suunnitelma.

Hetken koottuamme itseämme ja pitkän halin jälkeen jatkoimme ruuanlaittoa. Koko ajan kuitenkin kuulostellen tilannetta.

Naapurissa lapsiperhe jatkoi hommiaan tavalliseen tapaan, se oli jotenkin helpottavaa.

Ruuasta tuli täydellistä. Nämä perunat vaan täällä on mahtavia. Jotakin lohtua siis.

Hetken Masked Singeriä ja mies oli valmista nukkukamaa.

Itse jäin hiomaan sotasuunnitelmaa tulevien järistysten varalle.