Maisemat oli kyllä hyvin erilaiset edellisiin aamuisiin maisemiin verrattuna.

Yölliset kaupungin äänet pitivät. Valppaana.

Aamiaisen tarjoili alakerran kahvila.

Cappucino kanelilla on nyt ollut meidän salainen pahe. Niin ja tietenkin nuo ihanat patongit.

Koin taas kerran huonoa omatuntoa, kun en ollutkaan pystynyt suoriutumaan tästä yhdestä ainoasta asiasta, jota minun tällä lomalla pitäisi edes tehdä, nimittäin kirjoittaminen.

Monta päivää perä jälkeen, kun on hulinaa ei vain ole jäännyt aikaa tai jaksamista.

Nyt järjestin sitä aikaa.

Mies jäi näpyttelemään töitään, minä sen sijaan lähdin kaupunkiseikkailulle etsimään kivaa kahvilaa, johon istahtaa kirjoittamaan.

Ikkunaostoksia on hyvä tehdä, varsinkin silloin kun ei mitää edes tarvitse tai ihan vaan taltuttaakseen sitä päätöntä ostamisen himoa joka välillä iskee.

Täydellinen pikku kahvila satojen joukosta valikoitui paikakseni.

Yhdessä pöydässä istui pariskunta, muutoin tyhjää.

Valitsen ajattelematta sen paremmin talon ainoan neljän hengen pöydän. Yleensä mietin tarkkaan mihin istun ja varsinkin niin etten vie kenenkään paikkaa.

Vaikka aaamupalan juuri syönneenä, tunsin yhtäkkiä piirakan kutsun ja lankesin ansaan.

Jotta hyvillä mielin voisin istuskella kirjoittamassa, olisi tilattava myös joku makea, jota syödä pitkään ja hartaasti.

Eihän kahvilassa voi istuskella jos ei nenän edessä ole syötävää tai juotavaa.

Kipollinen jotain valkosuklaista asiaa, jonks nimi ei käynnyt selväksi ja lisäksi kuppi vihreää teetä.

Nautiskelin ensin hiljakseen valkosuklaa hässäkkää, söisin aina mieluiten ekana jälkkärin, sitten vasta suolaiset.

Kirjoittamisesta ei meinannut tulla mitään, kun oli vain niin kiva seurata ihmisiä niin kadulla, kuin kahvilassa.

Hetken päästä kahvilaan saapui neljän vahemman naisen joukko, jotka katselivat pöytää itselleen. Tajusin heti virheeni, olin juuri siinä heidän tarvitsemassaan pöydässä.

Lupasin heti siirtyä, mutta naiset eivät halunneet tuottaa vaivaa. Sanoin asian olevan kunnossa. Ei siltikään.

No okei ei sitten.

Kuitenkin 5 minuutin päästä he tulivat seisomaan pöytäni viereen anteeksi pyytelevän näköisinä.

Tietenkin nousin ja siirryin viereiseen pienempään pöytään.. Ola kalaa.. Kaikki hyvin..

Pääsin kirjoittamisen makuun hienosti, kun tuo naisjoukko alkoi rupattelemaan, ei hommasta olisi tullut mitään jos viereisessä pöydässä olisi istunut joukko suomalaisia ja kielenä olisi ollut suomi.

Tuota soljuvaa kreikankieltä kuuntelee tausta”meluna” mielellään

Jossain vaiheessa havahduin kirjoittamisen maailmmasta siihe, että mies ilmoitti haluavansa lounasta.

Hups, no mä vähän niin ku söin tässä nyt lounastakin.

Ei mitään, kahvila kuulema kelpaisi, kun mainitsin piirakan.

Tovin pästä mies olikin jo kahvilan ovella.

Ruuan tasoittelua pienellä kävelyllä, eksyimme jollekkin torialueelle ja löysimme myös vanhan kauppahallin, joka oli remontissa.

Jotakin kaivuu työtä suorittivat siellä sulassa sovussa lampaanpäiden ja roikkuvien makkaroiden kanssa. Mitähän terveysviranomainen olisi tähän tuumannut 😁

Mies jatkoi matkaa töiden pariin, itse vielä jäin fiilistelemään

Ja niin tuli koettua ne reissun ensimmäiset vesipisaratkin, pitkälle päästiin.

En tosiaan ollut ottanut kämpiltä sateenvarjoa mukaan, joten palailin pikku hiljaa takaisin päin. Onneksi talojen katokset ja puut antoivat jonkun verran suojaa.

Välipalaksi korkasimme pyhän karpuusi vauvamme.

Samalla huomasimme, että kämpästä puuttui leikkuulauta, kunnon veitsi ja myöskin keittovälineet.

Kattila ja pannu oli kuulema lähtenyt jonkun asukkaan matkaan.

Voi harmi, nyt pitää käydä ulkona syömässä, kun ei voi kokata.

Karpuusi maistui muuten todella hyvälle, otin siemeniä talteen. Voisin kokeilla itsekkin kasvattaa.

Illan ohjelmaksi muodostui kävely Jumboon ja samalla tsekkailtiin hylättyjä junia, joita on todella paljon Thessalonikissa.

Kurkatkaapas Google Mapsin sateelliittikuvaa.

Harmiksemme pääsy oli kuitenkin estetty, ettei junien luo oikein täältä käsin päässyt.

Pienet tulskut vielä täytyisi etsiä. Sitten olisit kilot täynnä laukussa.

Tällä reissulla päästiin vähän halvemmalla.. Onneksi.

Illallispaikaksi valikoitui hyväksi arvosteltu Last Slice.

Etsiessämme paikkaa huomasin, kuinka joulukin oli pikku hiljaa rantautumassa katukuvaan.

Olisikohan ensi vuoden joulu nyt sitten Kreikassa?

Matkalle osui myös nyt ilmeisesti se uudempi kauppahalli, jossa oli vielä muutama puoti avoinna näin illasta.

Ruoka maistui, 12 min ja lautasella oli vain reunat jäljellä.

Ruuan päälle sanoin miehelle, että Thessalonikissa et ole ollut, jos et ole nähnyt sateenvarjoja ja valkoista tornia.

Olihan se sitten lähdettävä nekin katsomaan.

Oli tunnelmallista vain kuljeksia kiiltävillä kaduilla, josta valot heijastuivat.

Valkoinen torni näytti illalla valaistuna upealta.

Matkaa varjoille ja tornille kyllä kertyi, ehdotinkin taksia takaisin.

Kumpaakaan ei vielä huvittanut lähteä takaisin, joten poikkesimme kaupassa hakemassa miehelle pienen sipsipussin ja itselleni oluen. Olimme siis sipsi-kalja kävelyllä 😁

Huomio kiinnittyi kesken kävelyn Thessalonikin OTE-torniin, joka oli osittain verhottu remontin ajaksi.

Rakennus muistutti Näsinneulaa se oli vain paljon paljon pienempi.

Iloksemme huomasimme tornin ravintolan olevan auki, pitihän se käydä katsomassa miltä sieltä käsin kaupunki näyttää.

Tornin ravintolaosa kiertää tunnissa ympäri, se olisi juuri sopiva aika tälle pysähdykselle

Täältähän löytyi myös livemusaa. Pianisti soitti kappaleita taitavasti laidasta laitaan.

Hyödynsimme myös puitteita harjoitteluun, eli muotokuvien ottamiseen.

Tarpeeksi kun olimme pyörällä päästä, oli aika kotiutua.

Taksin saaminen oli hieman kiven alla, mutta kun sen kyydin vihdoin saimme oli se niin hätäinen ettei kissaa kerennyt sanomaan kun olimme perillä.

Olipa ihana ilta. Alan tykästyä tähän kaupunkiin.