Taas mentäis, vähän erilailla kuin ennen

Matkakumppanin vaihto siis.

Nyt ihan alkuun kuitenkin palaan perusasioiden äärelle.. Raha.. Syöminen..

Piristys on saannut osakseen seuraavanlaisia kommentteja: Köyhäin reissuja… Suklaata, piirakoita, chipsejä, pizzaa, kaljaa, viiniä… apuva. Alkaa rasva kiertää suonissa pelkästä lukemisesta 🙈 jne. 

Aloitan rahasta, ensimmäiseen kommenttiin vastauksena: pienellä rahalla suunnitellut reissut voivat tuoda paljon paljon enemmän, se on minusta meidän rikkaus. 

Voidaan ehkä reissata useammin, kun joka kerta mietitään tarkkaan mihin se raha laitetaan. Se on meidän tyyli. Ilomielin suon isolla rahalla tehdyt reissut niille, joilla siihen on varaa. Ei se ole meiltä pois ja toivon ettei meidänkään reissut ole keltään pois. Ennemminkin toisin sitä näkökulmaa et vähemmälläkin pääsee. 

Toiseen kommenttiin: Arjessa ihmiset noudattaa varmaan aika totuttua  kaavaa kaikessa. Koitetaan syödä terveellisesti, mennään nukkumaan ajoissa, saunan jälkeen lauantaisin yksi sidukka tai ölppönen.. Ja kerran vuodessa sen saunan ja sidukan päälle voi sit  pimeessä peiton alla viel ehkä herkutella ”jälkiruokaa” . Jos tiedätte mitä tarkoitan. 

Eli arjen suoritusta. No mitäs sitte lomalla? ei oo nii justii monelta meet nukkuu, mitä syöt ja paljonko kello on ku tekis mieli istahtaa johki virvokkeelle. 

No miksipä ei ihminen ei silloin käyttäisi tätä hyödykseen ja kerrankin rikkoisi tuota arjen tuomaa säntillisyyttä. 

Voi ottaa rennommin ja NAUTISKELLA elämästä 

Ei se tarkoita sitä et siellä olla koko aika pizzanpala toisessa poskessa ja hodari toisessa samalla ku yritetään pillillä imee aurinkovarjo drinksua. 

En halua suorittaa myös lomaa. Olen varmaan maininnut pahan burnoutin johon sairastuin pari vuotta sitten. Se on opettanut minulle sen, kuinka pienistä asioista niin arjessa kuin lomallakin pitää ottaa ilo irti eikä vain suorittaa. 

Jos se nyt tarkottaa lipsumista roskaruuan syömiseen tai lasia viiniä keskellä päivää niin so what, kummasti sitä takaisin kotikeittiössä löytää itsensä salaattikulhon ääreltä. 

Lomamuistoja: useasti meillä tulee keskusteluihin ne kaikki ihanat ruuat mitä ollaa lomilla syöty.. ’Muistatko sen ihanan pastan siellä rantaravintolassa?’  ’joo ja sen mahtavan jälkkärin jonka ne tarjoili talon puolesta sen jälkeen’

Se kenelle on tärkeää syödä lomalla ja arjessa terveellisesti on hänen valintansa ja se on hyvä niin. Mutta se valinta ei ole  meidän. Nautimme hyvästä ruuasta ja juomasta sekä naposteltavista. 

Jatkossakin. 

P. S kolesteroli ja maksa-arvot oli viime mittauksella ihan ok vaikka kolmessa viikossa tulikin herkuteltua. 

UGH! 

Ja sitten aiheeseen

Tosiaan matkakumppanin vaihto. Päätin houkutella tyttäreni tällä kertaa mukaan reissuun, koska mieheni lähtisi Barcelonan laitamille työreissulle. 

Onnistuimme saamaan samalle päivälle lähdön ja vielä niin, että lentojen väli olisi noin puolisen tuntia. 

Itsellä kummitteli matkaa edeltävän viikon flunssa, jota koitin kaikin keinoin taltuttaa. 

Onneksi lähtö aamuna olo oli jo huomattavasti parempi, lähdön huumaa varmastikkin. 

Kympin maissa starttailtiin keskisuomesta kohti kenttää. 

Vanhin tyttärenihän ei ole koskaan ollut lentokoneessa, eli ei myöskään missään kovin pitkällä. 

Jännitystä siis riittäisi, ensikertalaisuuden, lentopelon ja leikattujen korvienkin takia. 

Hyppäsin itse kuskiksi, kun mies teki töitä alkumatkan. 

Ajokeli oli mitä mainion, aurinko paistoi ja lämpöäkin näytti mittarissa olevan +17c.

Naureskeltiinkin, et näinköhän Suomessa on paremmat kelit kuin Haniassa. 

Itse Haniahan valikoitui määränpääksi tuttuuden perusteella, olisi helppo kulkea, ilman karttamiestä. 

Olin jo varannut yhden reissun Lefkakselle Nidriin, mutta tulin toisiin aatoksiin. Hotellissa ei ollut uima-allasta ja kelikin saattaisi siellä olla tähän aikaan jonkin verran epävakaisempi ja mitä nyt säätiedotuksia olen seuraillut, vaihto Haniaan oli oikea valinta.

Tien ppäällä liikenne oli rauhallista.

Lahden Karisma on osoittautunut hyväksi pysähdyspaikaksi edellisillä kerroilla, myös tälläkin kertaa. 

Rax tarjoili maittavan buffetin, jolla pärjättäisiin pitkälle.

Lahden pitstopin jälkeen oli kuskin vaihto, samoilla vauheilla oltiinkin jo hetken päästä lentokentällä. 

Tällä kertaa auto parkkiin P5 halliin ja siitä pieni kävelymatka terminaaliin.

Pientä jännitystä lisää tuli myös sössitystä lähtöselvityksestä, koitin vain katsoa mitä paikkoja Norwegianin sovellus meille tarjoaa ja hups.. Olinkin tehnyt vahingossa koko selvityksen.

Onneksemme saimme kuitenkin viereiset paikat koneesta, vaikkei kuitenkaan tyttären toivomaa ikkunapaikkaa. 

Yhden laukun taktiikalla oli bagdroppi käden käänteessä tehty ja seuraavana seurasi kuumottava turvatarkastus.

Olin selittänyt hyvin yksityiskohtaisesti miten tilanteessa edetään, ettei yllätyksiä tulisi. 

Totuttuun tapaan minä jouduin laukkuni kanssa syyniin ja tytär joutui tarkempaan tarkastukseen johtuen housujen soljista. 

Siitäkin kuitenkin selvittiin ehjin nahoin. 

Vesipullojen tankkaus ja katsastamaan miltä porteilta lentomme lähtee. 

Kuulin vinkin ulkoilmaterassista, joka piti myös käydä katsastamassa. 

Portin 21 vieressä sijaitsi viihtyisä baari, jolla oli myös kohtuullisen kokoinen terassi, josta osa oli rajattu tupakkapaikaksi.

Kun kerta hyvät puitteet niin pitihän se yksi lähtöjuoma nauttia.

Meillä olisi lähtöportti 17 ja miehellä 12. Lähdimme saattamaan miestä omalle portille, kun aikaa kerran olisi.

Mies jätetty turvallisesti omalle portille ja me vielä jaloittelimme ennen kuin istahdimme odottamaan oman koneen lähtöä.

Miehen lento oli myöhässä ja niin myös meidänkin.

Lopulta kuitenkin rullailtiin peräkanaa kiitoradalle.

Nousu oli aika kivuton ja helpohko, ehkä tuon neidin saa toistekkin koneeseen.

Lentokin sujui oikein mukavasti maisemia kattelen.

Laskeutuminen sen sijaan herätti hieman tunteita, laskeuduimme pitkän aikaa ukkospilvessä ja johonkin todella lähelle löi salama. Melkoista rytyytystä.

Onneksi kuu kuitenkin loisti kauniisti täytenä taivaalla.

Vihdoin maan pinnalla, ensimmäisenä meitä kielettiin avaamasta turvavöitä eikä kukaan saannut nousta penkistä. Vartin verran siinä ihmeteltiin kunnes kapteeni kuulutti lennolla olleen hässäkkää, jonka takia tarvittiin poliisit.

Terminaalin puolelta huhu kertoi istumisen syynä olleen epäilys, että salama olisi iskenyt koneeseen.

Perille ei päästy mitä oli käynnyt.

Mitähän seuraavaksi.

Laukkuhihnalle kun päästiin, pyöri siellä jo meidän laukku.

Tilattua kuskia sen sijaan ei näkynyt missään.

Ja juuri, kun kaivoin puhelinta esiin rupesi se soimaan.

Nikos sieltä soitteli, että passaisko meitä tulla hakemaan.

No tietenkin, tänne vaan.

Mahtava kaveri, selitti ummet ja lammet, oli aidon oikeasti kiinnostunut meistä ja meidän kuulumisista.

Meillä oli myös yhteisiä tuttuja. Angelos restaurantin omistaja. Lupasin kertoa terveiset.

Saatiin oikein kaupan päälle pikapysähdys pikku kioskissa, pakko oli saada vettä huoneeseen ja vähän muita virvokkeita.

Hotellille kun päästiin, seurasi taas samainen ongelma kuin ennenkin. Mistä hitto sinne pääsee sisälle.

Ravintolassa näytti olevan porukkaa, ei muuta kuin sieltä kysymään.

Hihkaisin tarjoilijalle et anteeks mistäs löytäisin sisäänkäynnin Jechrina hotelliin, mies rupesi pokalla selittää et joo tästä 1.5 kilsaa tonne vuorelle päin ja sit kun kohtaat 2 oliivipuuta… Niin pitkälle pääs kunnes pokka petti ja hän tuli halaamaan ja sanoin. Im jokign sinne on oikeesti 2 kilsaa.. Jep jep. Olimme siis oikealla polulla.

Olin aiemmin kysellyt joskos olisi mahdollista saada jotain pientä äpöstystä, tätä raflan kaveria oli ohjeistettu, että odottaisi ravintolan sulkemisen kanssa. Meille löytyisi ruokaa.

Äkkiä kamat huoneeseen ja syömään.

Huone oli muuten todella hyvä ja hotelli yleensäkkin.

Nopeasti päästiin yhteisymmärrykseen ruuista.

Tytärhän ihastui heti kättelyssä näihin ruokiin, helpotus, pelkäsin hänen näkevän viikon nälkää 😁

Olipas siinä melkonen päivä. Kellon ympäri reissaamista ja lentopelkoinen ekakertalainenkin on sulatettu reissaamisen kultaiseen maailmaan ja korvatkin pysyi ehjinä.

Tästä tämä lähtee.

Nyt mahat killillään unta kuuppaan.