Suolasählinki Charleroissa

Eikös seuraavan matkan lähestyessä ole hyvä pistää edellinen matka pakettiin?

Illasta pakatut kamat odotteli aamulla oven pielessä lähtöä kohti Belgiaa, jossa vietettäisiin yksi yö.

Kamat kasaan

Raahattiin laukut ales ja jäin oven pieleen odottelemaan, että mies hakisi auton.

Sateinen aamu

Siinä sitten odotellessa talosta tuli ulos vanha mies, joka rupesi höpöttämään minulle hirveästi kreikaksi.

Haukku siinä kovaan ääneen jonkun ohi kulkevan miehen malakaksi. Ihan vähän hävetti seistä siinä hänen kanssaan.

Sitten vielä tämä vanha mies keksi, että taksinhan sinä tarvit ja koitti huitoa jokaislle ohi ajavalle taksille et hei tääl ois asiakas, koitin siinä samalla kreikaksi selittää et ei tarvi, mies on hakemassa autoa.

Onneksi yksikään taksi ei pysähtynyt ja vanha mieskin luovutti ja jatkoi matkaansa käsiä nostellen ja pölisten jotain kovaan ääneen.

Surkea keli

Edessä olisi auton palautus Neo Rysioon ennen kentälle menoa.

Mies tipautti minut kylän leipomoon. josta nappasin aamiaista mukaan. Sillä aikaa hän veisi auton.

Kenttä häämöttää

Nopeasti oltiin kentällä vuokraamon pakun kyydillä.

Joulukuusi

Kentällä oli jo joulun tuntua.

Tunnelmallinen kenttä

Itse portilla ei ollu kummoset näkymät. Joku likainen joki, ei ees koneita näkynyt, olimme niin hassussa nurkassa.

Vanhoja kenttärakennuksia ja jorpakkoa

Mies koitti tahkota töitä ja itse vaaan haahuilin kattelemassa, löytyskö jotain pientä kotiinviemistä vielä.

Kenttää
Myymälää

Ootellessa uppos myös viimeiset ihanat leipomon sämpylät massujin.. Näitä tulee ikävä ja muitakin leipomon herkkuja… Piirakkaaaaaa…

Aamiainen

Lippujen tarkistuksessa jouduin kertaalleen jonon perälle, kun oli yksi kassi liikaa. Tässä kassissa oli päällystakkini. Koitin sitä sanoo mut ei kelvannu selitykseksi. Noh puin jonon perällä takin päälle ja tungin kangaskassin taskuun. Sitten ei tullut enää uudestaan sanomista

Rynkky
Sinne jää rakas Kreikka

Sujuva oli myös lentokin. Aika vaan jotenkin hukassa kun vyöhyke vaihtuu. Ei ollut mitään käsitystä mitä se kello oikeasti oli ja kauanko lentoa olisi vielä jäljellä.

Belgiaa

Charleroin kenttä Belgiassa oli kyllä pettymys.

Pikkuinen kenttä

Ensimmäisenähän olisi päästävä vessaan

Rahastusmaatti

Yllätyksenä vessaan mentäessä vastassa oli portti, joka aukeaisi vain rahalla. Missään en ole tämmöiseen törmännyt.

Itse kentällä todella surkeat opasteet, mistä pääsee edes ulos koko paikasta.

Koitettiin siinä saada taksia kahen kilometrin päähän olevalle hotellille, 20e hinta. Sanoin miehelle, että me kyl kävellään kuhan vaan eka ulos löydetään.

Hotellilla olisi ollut kuskauspalvelu, mutta sieltä ei kukaan koskaan vastannut kyselyihin.

Itse hotelli oli todella budjettihotelli, tietoisesti valittu.

Hotellin ja kentän sijainti oli ihan maalla, keskellä ei mitään.

Hotellille päästyämme oli iloinen ylläri vastassa, nimittäin juuri hotellin porttien ulkopuolella sijaitsi pizza-automaatti.

Pizzamaatti
Hotellihuonetta
Ihan siisti
Karu vessa mutta toimiva
Suihkukoppi.

Kamat huoneeseen ja pizzan hakuun.

Hyvä valikoima

Hotellin aulasta löytyi myös juoma-automaatti, josta sai aitoa Belgialaista olutta, pizzan kaveriksi.

Oli herkullista.
Hyvä olut

Enhän ollut sitten jaksanut tosiaan tutkia sen paremmin tätä meidän sijaintia ja ajattelin että Brysseliinhän sitä mentäs poikkee.

No ei ihan sitten mentykkään kun selvisi matkaa suuntaansa olevan 1.5 tuntia. Ei päivä riittäisi tähän reissuun.

Tyydyimme sen sijaan liikkumaan paikallisbussilla Charleroin keskustaan.

Juna-asema
Iso muraali
Jokea ja jouluvaloja

Ihan tunnelmallinen paikka varsinkin näin joulun alla.

Joulua joulua

Olihan se tietenkin poikettava paikallisessa kaupassa hypistelemässä.

Paikallista markettia

Hintataso oli aika kova.

Oi että mitä sipsejä.

Mukaan tarttui joku Belgialainen olut illaksi, sipsiä ja tietenkin Belgialaista suklaata. Kasseihin ei enempää mahdu.

Ostoskeskus, jossa pyörimme sisälsi kaikki perusliikkeet ja tietenkin sieltä löytyi myös Kreikkalainen ravintola. Emme kylläkään menneet sinne syömään.

Krekurafla

Ilta rupesi hämärtymään, päivä oli mennyt nopeaan.

Illan tunnelmaa
Jouluvaloja

Poikkesimme johonkin pieneen baariin hetkeksi istuskelemaan.

Sieltä löysin listalta, ehkä mielestäni maailman parhaan oluen. Ruby Leffe. Marjaisa ja raikas.

Katsokaa tuota väriä.

Pientä iiltapalaa tarvisi jostain keksiä.

Joku kappeli

Ajatus ei riittänyt pidemmälle, kuin paikalliseen hampparimestaan. Perus purilaiset ja ranskalaiset oli oikein oiva iltapala.

Iltapalaa.

Takaisin hotellille bussilla, kyyti oli kyllä melkoista. Kuski kaahasi niin, että ajattelin olevamme kohta kyljeltään, sen verta hurjaa menoa.

Hotellihuoneessa ei ollut jääkaappia, joten aamuksi tarkoitetut energiajuomat virittelin muovipussissa ikkunan ulkopuolelle. Asteita ulkona 10, kyllä ne siinä aamuin mennessä viilenisivät.

Jääkaappi

Aamulla oli kenttäkyyti neljän aikaan odottelemassa meitä.

Taas mennään
Puntari

Ryanairin check innissä piti ite punnita laukut liputtaa ja laittaa hihnalle.. Selvää säästöä.

Bag drop ja puntarit
Sinne vaan omatoimisesti.

Muistatteko sen saakelin ison suolapurkin, jonka sain puhuttua itselleni. No enhän mää sitä raaskinu tyhjätä vaan pistin sen täytenä miehen käsimatkatavaraan.

No veikatkaapa joutuiko se oikein erikoissyyniin turvatarkastuksessa.. No tietenkin…

Mies siinä tuskailee suolapurkin aiheuttamaa sählinkiä.

Purkkitodettiin turvalliseksi ja matka sai jatkua.

Itse lentokenttä oli kyllä pirun kallis. 8e maksoi magneetti.

Viihtyisä rafla jossa pääsi lataamaan puhelinta.

Täällä sujui taas kakki ongelmitta.

Kohta koneessa
Kaunis aamuinen taivas.

Suomen päässä aamu sarasti ja oli todella lämmin Marraskuinen päivä.

Aurinko möllöttää

Piti oikein vaatetta vähentää kun tuntui niin lämpöiseltä koneesta ulos astuttaessa.

Kotia kohti

Alepasta aaamukahvit matkaan, ehotin miehelle, että poikkeaisimme totuttuun tapaan Itä-Hakkilan liki sijaitsevassa Koli’s grillillä hakemassa tuhtimpi brunssi. Sehän sopi.

Ihana auringonpaiste.
Kyllä lähti nälkä näillä makkaraperunoilla.

Syönnin päälle hyppäsin rattiin, jotta mies sai aloittaa työn teon.

Penkinlämmitin tietenkin täysille.

Alkumatka sujui ihan hyvin, viimeisen 40 kilsaa tuntui, että väkisin meinasi silmät painua kiinni.

Kotona taas kummasti virkistyi laukkuja purkaessa.

Ei ihmekkään että laukut oli täynnä.

Olipahan taas kerran reissu. Kreikka ei petä koskaan, Belgiaa tarvii varmastikkin tutkia joskus tarkemmin.

En viikolla mennään taas… Ootko valmis?

15 comments on “Suolasählinki Charleroissa”

  1. Katri

    Kiitos viimeisen reissun päätöksestä. 😊 Valmiina ollaan ja blogiasi taas odottelen. 🤗 Itse lähdetään sunnuntai aamuna kohti Kreetaa pariksi viikoksi.🌞
    Mukavaa reissua teille.❤️

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitokset! Tullaan päivää perästä sinne Hanian kulmille viikoksi. Mukavaa reissua

      Vastaa
  2. Pia

    Jo vain täällä ollaan valmiina virtuaalimatkalle! 6 viikkoa vielä omaan. Lämmittele Hania valmiiksi! ☀️

    Vastaa
    1. Laura

      No minäpä lämmittelen. Hauskaa lomaa sitten kun se koittaa

      Vastaa
  3. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Haha, aika tuhti määrä tuliaisia 😂 paljonko laukut sai punnitessa painaa? 23 kg? Suositus Belgialle, oltiin joulun alla ja tykättiin kyllä. Toki rantakelit oli aika kaukana, mutta noin muuten.

    Vastaa
    1. Laura

      Mitähän ne ryanairilla oli. 20 kg per läpi muistaakseni. Jouduttiin siis ostaa uusi laukku kun tulin kahden tavaroilla matkan aluksi ja mies tuli vain käsimatkatavaroilla perässä

      Vastaa
  4. Jaana

    Kiva, valmiina ollaan ja blogia odotellaan. 🙂

    Tänä vuonna yritetään malttaa ottaa äkkilähtö elokuussa. Edellinen reissu varattiin vuotta aikaisemmin 😅 Opetellaan siis kärsivällisyyttä.

    Vastaa
    1. Laura

      Elokuussa on niin paljon halvempaa. Pitää vaan olla kärppänä.. Tsemppiä. Kärsivällisyys ei ole minunkaan vahvin puoli 😁

      Vastaa
      1. Jaana Kortelainen

        Kiitos 😊

        Vastaa
  5. Tuula

    Valmiina ollaan!
    Torstaina kotiutuneena Albufeirasta, sielläkin oli mukavasti lämpöä ☀️
    Charleroin lentokentälle olemme laskeutuneet myös toistavuotta sitten. Sama vessahäslinki silloinkin, mitään korttia ei saatu toimimaan joten kiivettiin yli. Kun pissatti 😄
    Ulkonakin oli jotain remonttia ja sekavan reitin jälkeen löytyi linja-auto jatkokuljetukseen Bruggeen.

    Vastaa
    1. Laura

      Se on ku halvalla haluttiin päästä niin tämmöstä voi vastassa olla. Mutta aina noista selviää välillä vaan vähän huvittaa

      Vastaa
  6. Eeva

    Vähän piti hieraista silmiä, että joko taas työ olitta Salonikin kentällä, mutta kyllä se juttua lukiessa selvisi milloin :D Samaa
    Viikko sitten palasin Salonikista, ja samaa plutakkoa katselin odotellessa kentällä. Oli kiva käydä, mulla on siellä niin vakio paikat, kun lapsia käyn katsomassa, joten innolla odottelen teidän seuraavaa reissua niin pääsee vähän muihin maisemiin :)

    Vastaa
    1. Laura

      No tutut me seuraavatkin maisemat varmasti on mutta hieman eri tyylillä.. Kattoo sit minne taas seuraava matka suuntautuu 🤭😉

      Vastaa
  7. Hilu

    Suklaata, piirakoita, chipsejä, pizzaa, kaljaa, viiniä… apuva. Alkaa rasva kiertää suonissa pelkästä lukemisesta 🙈

    Vastaa
    1. Laura

      Lomalla ei pidetä.. Arkena sitten taas ruodussa 😁

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *