Uni tuli yhtä nopeasti, kuin loppuikin.

Naapurissa nimittäin asuu kukko, joka aloitti kiekumisen kello kolme yöllä.

Aamulla heräiltiin kuitenkin rauhakseltaan, kukon jollotuksesta huolimatta.

Alkuun näytti, että, päivästä tulisi pilvinen. Kuitenkin jonkun tovin päästä pilvet olivat kaikonneet jonnekkin ja aurinko paahtoi täydeltä taivaalta.

Aateltiin lähtee katsastaa leipomoa tai vastaavaa.

Sellainen löytyi kulman takaa.

Frappe kertaa kaks ja vähän kinkkupiirakkaa evääksi.

Kahvilanpitäjä totesi meidän selvästi olevan äiti ja tytär, olimme kuulema niin saman näköisiä.

Ilma oli niin tyyni, en ole ikinä täällä nähnyt niin tyyntä merta.

Ja kuviahan otettiin, ihmeteltiin ja uiteltii varpaita vedessä ja ihmeteltiin lisää.

Rauhakseen käveltiin pitkin Agii Apostolin rantoja, kulkiessa vastaan tuli yksinäinen upea joutsen.

Siinä se polskutteli menee vaikka ihmisiä vieressä.

Hetken päästä paikalle ilmestyi vanhempi mies ruokkimaan joutsenta.

Ilmeisesti kaveri on tän rannan vaki auringonpalvoja. Siis se lintu, miehestä en tiedä 😁

Rannan pukukopit aiheutti pienen naurunpyrskähdyksen. Eteen oli viritelty suuri kokoinen hapsumatto. Kyllä kelpaisi näillä puitteilla uikkarit mennä vaihtamaan päälle.

Ei meillä siinä kävellessä sen kummempaa päämäärää ollut, kunhan eteenpäin mentiin.

Kohdalle kuitenkin osui minijunaretkien myyntikoppi.

Jo muutama kuukausi sitten haaveilin kunnon turreäksönistä, ekakertalainen oli sellaiselle vietävä.

Voisiko oivempaa olla, kuin minijuna. Charman panimon maistelukierros maustettuna Malemen sotilashautausmaan kierroksella voisi olla meidän juttu.

Liputhan tuli sitten otettua seuraavalle päivälle.

Kyytiin päästäisiin ihan liki hotellia.

Miehellä oli ollut eilen tapahtumaa meidänki edestä.

Ensin 50 ihmisen joukko oli jokainen vuorollaan joutunut itse kirjaamaan itsensä yhdellä ainoalla tabletilla sisään hotelliin. Tämän monta tuntia kestäneen episodin jälkeen oli tarjoiltu iltapalabuffetti jossa oli ollu muutamaa lajia syömistä. Juusto, patonki, pocorn. Ja nekin oli loppuneen alkuunsa kesken. Vikoille jäänny vain poppareita.

Ei ollu kauheen hyvä fiilis siellä päässsä.

Me jatkoimme seikkailua, pyörimme pitkin Agii Apostolin katuja, kunnes rupesi janottamaan. Aikaisemmin ohitettu pieni rantabaari houkutteli yhdelle kylmälle.

Totesimme pienen istumisen jälkeen auringon olevan niin paahtava, että rasvaa oli pakko lisäillä kunnolla.

Takaisin hotellille tallustaen, varpaat hiekassa ja meressä.

Porukka rannalla oli lisääntynyt huomattavasti.

Näytti kyllä hurjalta useammankin ihmisen kroppa, kun eivät ole tajunneet palaneensa. Teki oikein pahaa katsella siinä kulkiessa.

Takaisin hotellilla ajatuksena ole mennä korkkaamaan allas sekä jotain päiväpalaa.

Altaalla ei ollut muita, saimme valita parhaat paikat.

Päiväpalaksi valikoitui, Horiatiki minulle ja pikku kaloja neidille.

Olipa eka kerta kun perus drinksusta löydät jotain mitä et odota, nimittäin Aperollista oliivin.. Kierolla tavalla se muuten sopi siihen.

Ruuat oli niin maittavat ja annoksetkin juuri sopivan kokoiset nälkään nähden.

Olin aiemmin hankkinu meille höpsöttimet reissuun. Nämä höpsöttimet osoittautuikin ihan käteviksi.

Aurinkovarjot puhelimille. Näytöstä näkyy aurinkoisella säällä paremmin ja sateella taasen ei puhelin kastu 😁

1980-90-luvulla ukillani oli vastaava hikinauhan kanssa päässä, oli kuulema viimeistä huutoa Mallorcalla tai ibizalla vai missä se ny menikää.

Tokihan sitä piti käydä myös pulahtelemassa. Eikä altaan vesi ollut edes kovin kylmää. Nopeasti siihen tottui.

Varmaan kolme tuntia siinä altaalla saatiin kulumaan.

Välissä Kreikka-ryhmästä tuttu suomalais pariskunta kävi meitä moikkaamassa, kiva saada kasvot myös nimille.

Siinä kun molemmat puolet oli grillattu, olisi aika Jumbo kierroksen.

Ainahan siellä on ne samat kamat, kausi vaan vähän vaihtuu. Silti kuinka lohdullista onkaan, kun löydät just sen tärkeän jutun mitä olet pitkään tarvinnut. Tällä kertaa se oli teleskooppinen lattialiippa, edellisen hajonneen tilalle.

Ihme ja kumma ei tällä kertaa mennyt juurikaan rahaa. Löydettiin parit tuliaisetkin.

Ruokakauppa käynti oli myös suunniteltu tälle kävelyreissulle. Sopivasti matkan varrelta löytyi Lidl ja Synka, joissa hinnat huomattavasti halvemmat.

Aamupalatarpeita, vähän mansikoita ja maailman parhaimpia teelajeja hyppäsi ostoskoriin.

Onneksi oli reppu ja kaksi kangaskassia matkassa, muovikassien kaa pelaaminen on inhaa.

Kerkesin siinä joukolle suomalais naisia pitämään viinihyllyllä luennon muovipulloviinien erinomaisuudesta.

Takaisin hotellilla oli pakko mennä suihkuun, sen verta treenistä kävi tämä kauppareissu.

Palloteltiin ajatusta syömisen suhteen mikä tänään maistuisi ja missä se ruoka meille tarjoiltaisiin.

Päädyimme tällä kertaa pastaan.. Ähäkutti varmasti ajattelitte että piirakkaahan se menee äpöstää.. Empäs mennykkään.

Toki raflaan päästyämme vannotin tyttärelle, että pois ei tältä saarelta lähdetä ennen kuin täällä piirakat olisi vedetty nassuun. Sen verta taivaallisia ne olivat.

Pasta-annokset oli loistavat. Tytär otti kana-herkkusienipastaa juuri tehdyllä Tagliatellella ja minä kinkku-herkkusienipastaa pennellä.

Syömisen päälle mietittiin josko tilattaisiin kotiin kuljetuksella yksi pizza nyt ja hypättäisiin sen skootterin kyyti joka lätyn toimittaisi ja näin oltaisiin nopsaa takaisin hotellilla ja aamupalakin olisi siinä hoidettu samalla. Kätevää.

Tulimme siihen tulokseen ettei se skootteri kuitenkaan kestäisi meidän painoa.

Barcelonan terveisiäkin kuului taas väliin. Tällä kertaa miehen huoneen vessan ovi ei auennut.

Epäilin huonekaverin olevan siellä. Mies sanoi ettei varmaan kehtaa mennä kysyy respasta apua, koska jos sieltä joku tulisi niin varmasti se ovi aukeaisi sillä sekunnilla.

Yllytin kuitenkin miehen menemään sinne respaan. (huonekaverikin näytti olevan euroviisujen kisakatsomossa hotellin baarissa, se ei ainakaan ollut lukkiutumisen syy) Joku tyyppi oli sitten tullut, ilmeisesti aika tietoisena lukkiutuvasta ovesta. Ovi oli tiirikoitu auki ja asukkaille opetettu miten toimia jos näin käy uudestaan.

Kirjoitin miehelle et sullahan on siel enempi toimintaa ku meillä, et senhän tätä blogia kuuluisi nyt kirjoitella.

Unta ei tarvinnut kauaa odotella.