Hippi katusoittajaksi Kateriniin
Tempin laakso on surullisen kuuluisa paikka.
Sinne starttasimme aamutoimien jälkeen.
Moottoritietä posotimme muutaman tullin kautta Evangelismoksen kylän luo, josta alkaa laakson läpi vievä tie.
Tie, joka on ollut Kreikan vaarallisin, ennen kuin varsinainen moottoritie on avattu.
Tempin laaksossa tapahtui pari vuotta takaperin myös Kreikan tuhoisin junaturma. Turmapaikka on hieman Evangelismoksen kylästä Tempin kylään päin.
Paikalle on rakentunut iso muistopaikka kuolleille.


Paikka oli vaikuttava ja todella surullinen. Suurin osa kuolleista oli nuoria ihmisiä, joilla vielä olis ollut elämä edessä.

Paikalle on pystytetty kappeli ja kokaiselle uhrille oli istutettu oliivipuu. Oliivipuiden ympärille oli kerääntynyt uhrien kuvia ja erilaisia muistotavaroita.



Seistessämme hiljaisuudessa porhalsi yhtäkkiä juna täysiä paikan ohi. Samalla vauhdilla oli myös turmajuna tullut tunnelista törmäten tavarajunaan. Aiheuttaen suuren räjähdyksen ja tulipallon.
Kylmät väreet meni lävitseni miettiessäni tuota tapahtumaa.
Tempin laakso on ajanmittaan vaatinut paljon muitakin uhreja.
PAOKin 6 kannattajaa on kuollut täällä kolarissa samoiten koulubussin törmäyksessä tukkirekkaan kuoli monta lasta.

Surullinen ja jotenkin kirottu laakso.
Tien varrelta löytyi myös viereisen joen ylittävä silta.
Sillalle päästäkseen piti mennä tien ali kävellen pitkin tunnelia

Toisella puolen sitten odottikin lohduton näky.
Varmasti suosittu taukopaikka oli vain muisto entisestään.
Virran yli taukopaikalle vievä silta on tulvissa romahtanut ja siinä oli sen paikan loppu.




Jatkoimme matkaa eteenpäin seuraavalle taukopaikalle tiirailemaan jylhiä maisemia. Täältä näkyi myös rotkon pohjalla menevä vanha junarata.

Pikkasen nälkä kurni vatsassa ja mainio paikka nälän taltuttamiseen olisi pieni kylätaverna.
Tällä kertaa kohdalle osui Rapsani niminen kylä, missä sopivasti oli yksi taverna siesta-aikaan auki.


Tilattiin vain salaatti, olettaen ettei tähän aikaan muuta olisi.

Hetken päästä salaatin saapumisen jälkeen saatiin pöytään kuitenkin paikan omistajan toimesta lisäksi viininlehtikääryleitä Mizithra juuston kera, sekä grillattua paprikaa ja munakoisoa.

Ai luoja miten maukkaita nämä kaikki olivatkaan.
Kommunikointi paikan omistajan kanssa tietenkin kaikki Kreikaksi. Hän ei Englantia puhunut.


Mahat killillään siirrytiin jälleen levolle, tutuksi tulleelle rannalle.

Loukomadeksien myyjä sai houkuteltua mieheni ostamaan herkkuja. Ei vissii kahta minuuttia mennyt kun pallerot oli kadonnu miehen suihin.

Pulikoinnin jälkeen pakolliset peseytymiset kämpillä ja hetki katsottiin, miten se Kalle pärjää tänään alkaneessa Kreikan Acropolis rallissa.
Tällä kertaa ei lähetä paikan päälle katselemaan.

Illaksi suunniteltii pistäytymistä Katerinan kaupungin humussa.

Sokkeloinen tämä kaupunki, paljon yksisuuntaisia ja vähän parkkipaikkoja.
Tulee mmieleen Thessaloniki pienoiskoossa.
Tovi kierreltiin ja todettiin, että kyllä nyt on hamppariaika. Täällä todella moni paikka tarjosi pikaruokaa.

Ruuan päälle kuljeskelua. Ei kovin paljoa muita ihmisiä liikkeellä.
Törmäsimme pieneen kahvilaan, jonka edustajalla oli katusoittaja. Istahdimme toviksi jos toiseksi kuuntelemaan sulosointuja.


Paikan omistaja istui vieressämme, hän kertoili kuinka järjestää joka vuosi tapahtuman täällä, jossa tämän kadun joka kulmalla on soittaja.
Kadun kahvilat ja ravintolat tarjoavat ilmaiseksi ruokaa ja juomaa vähävaraisille ja kaupoissa on isot alennukset.
Varmasti hieno tapahtuma ja kovin oli omistsja ylpeä siitä.
Kun musiikki loppui syösyi mies tietenkin soittajan luo ja kysyi saisiko hetken rämpytellä kitaraa. Tämä kävi. Minä sillä aikaa jatkoin omistajan kanssa höpöttelyä.
Päivät rupeavat muistuttamaan kovasti toisiaan.
Tästä kai se arki alkaisi ensi huuman jälkeen. Jos olisi pysyvä paikka missä olla.
Tuikkuli
Olipa taas mukava kierrellä päivä kanssanne katsellen upeita maisemia. Jokaisella paikalla on kerrottavanaan myös surullisia tarinoita, nuo muistopaikat ja se pieni kappeli olivat todella kauniit. On tuo hippi monitaituri hyppää auton rattiin vaikka missä ja sitten vielä viihdyttää kanssa matkustajiaan soitannollaan.
Laura
Monitaitoinen mies 🥰❤️
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
On kyllä lämmintä. Ilmastonmuutos ei vielä ole ehtinyt Suomeen saakka :D
Laura
Sais ny viikonlopun aikaan ehtiä muuten palellun sinne
Arja Eskelinen
Kiitos taas Piristyksestä, vaikka se nyt piristänyt alkuun, vaan teki surulliseksi.
Täällä kylmää ja huomenna tämä äiti jännittää, kun poika polkee Tahko MTBssä. Onneksi vaan 60 km tänä vuonna. Kurakeliä lupaavat ja silloin kaatuillaan siellä, yäk.
Pysykää siellä lämpimässä vielä tovi! Maisematkin upeat ja hyvää ruokaa.
Laura
Tänne on taas tänään luvattu ukkosmyrskyä ja myös huomiselle juuri kun lento lähtee
Arja Eskelinen
Toivottavasti lupaus ei pidä paikkaansa. Pääsette tänne kylmään onnellisesti. Tänä vuonna kesä on ilmeisesti peruttu.
Laura
Kylhän se syksyltä jo vaikuttaa
Eeva
Tempi, vaikka onkin pahan onnen paikka, on siitä mielenkiintoinen, että aikoinaan sieltä pystyi katkaisemaan koko Kreikan periaatteessa kahtia. Jos hommat ei toimineet, niin traktorit tielle, ja siitähän ei ohi menty….. jotain peltoreittejä pääsi ohi, mutta se oli vain harvojen ja valituiden tiedossa. Aikoinaan oli kauneimpia paikkoja Kreikassa.
Aika lämmintä teillä ja uskaltaudutte vielä rannalle :D :D
Laura
Tuosta paikadta voisi kuunnella tarinoita vaikka kuin paljo. Ei kai se uskalluksesta kii oo vaan hölmöydestä.. Mä kun palelen muuten aina
Jari/matkalla.online
Kyllä oli matkalla taas nähtävää. Sen verran lämmintä näyttää olevan, että taidan suunnistaa sinnepäin vasta syyskuussa.
Laura
Syyskuulla voi olla vähän viileempi. Viime vuonna hyvät kelit jatku lokakuun lopulle