Juhannushylkeet rannalla

Se olisi tosiaan Suomen Junannusaatto tänään.

Täällä vietetään juhannusta sinä oikeana päivänä, ehkä saadaan juhlia kaksi kertaa.

Tänään tutkimusmatkamme käy kohti läntisintä Evian niemenkärkeä.

Pyhä Jorgos eli Agios Georgios osui matkan varrelle, aivan ihana kylä.

Veneitä parkissa

Satamassa oli uskomattoman turkoosia vettä ja tunnelma oli juuri niin kuin sellaisessa oikeassa rantakylässä.

Laiturin laajennus ilmeisesti menossa
Kaloja näkyi selvästi, vesi oli niin kirkasta.

Takasin päin voisi täällä pysähtyä paremmin.

Niemen kärjessä sijaitsee Kavos, osaako kukaan muuten kertoa miksi nämä niemenkärjet yleensä on nimetty Kavoksiksi? En löytänyt suomennosta.

Kavoksen edustalla on pieni saari rykelmä, isoimpana niistä näkyy Monolia.

Kavoksen puolelta rannasta saa ostettua veneretken, joko kiertäen saaret tai niille voi myös jäädä viettämään päivää.

Monolia

Kyseltiin lippuja myyvältä naiselta kuinka homma toimii. Liput olisivat kympin per pää ja sillä saa kierroksen ja voi myös jäädä rannalle. Tasa tunnein vene hakisi pois saarilta. Seuraava vene lähtisi puolen tunnin kuluttua.

Isommalla saarella sijaitsevaa rantaa lähempää.

Semmoinen retki tälle päivää sitten tilaukseen.

Odotellessa käytiin katsomassa millainen on Lichadan kylä.

Samaa kaavaa jatkoi kuin muutkin kylät syrjemmässä. Ihan kuollut.

Lähi tavernasta vielä iso pullo kylmää vettä mukaan ja vene tulikin jo noutamaan meitä.

Vaikka arvosteluissa luki, että tunkua olisi, ei se ainakaan tämän veneen kyydissä näy.

Juhannusveneilyä

Nämä pikku saaret ovat muodostuneet vulkaanisesta kivestä, joku myyttikin näihin liittyi, jos joku haluaa tutkia tarkemmin.

Vanhoja kalastajien torppia

Hetken kiertelyn jälkeen ilmestyi jostakin hylkeitä veneen vierelle. Aika yllättävä näky.

Suloinen kaveri tuli kurkkimaan perheineen.
Jonkun todella vanhan veneen hylky pohjassa.

Jäimme veneen kyydistä pienelle Lichadonisin saarelle, uimaan ja nauttimaan.

Kelluja

Reilun tunnin päästä rupesi yllemme kertymään pilviä, muistelin miehen kertoneen, että Lauantaina pitäisi ukkostaa, nyt on Perjantai. Katsottiin ennustetta uudestaa ja niin vain se oli muuttunut.

Ukkosrintama tulossa

Ei sitten otettu riskiä, että jäisimme myrskyn kouriin autiolle saarelle.

Pakattiin kamat ja siirryttiin venettä odottamaan.

Ei oikeastaan edes haitannut, koska nälkä jo hieman kurni

Saaren laivaterminaalin odotusaula.

Nopeasti vene tulikin jo ja päästiin myrskyn alta karkuun.

Tämmöisellä veneellä mentiin

Pyhä Jorgoksesn taverna tarjonta rajoittui kahteen. Toisesta niistä löytyi enempi muutakin kuin kalaa.

Söpö pöytä tavernan laiturilla
Synkkää on

Alkuun tuli talon puolesta kalaa ja Ouzoa. Hyvä jako, mies sai ”silli” voileipänsä juhannuksen kunniaksi ja minä O-ou juomaa.

Alkupalat
Mikä lie kala voileipä

Tilattiin kunnon steikki kera riisin, ihan vaihtelun vuoksi. Sen kanssa sopisi Tyrokafteri. Yksi juhannusolut kylkeen.

Tyrokafteri
Lihaa ja riisiä jännästi parmesaanilla kuorrutettu
Kavereita riitti.

Sopivan kokoinen lounas oli tämä ja paikkakin oikein mukava.

Kaunis maalaus pöydässä

Jälkiruoka napsut ja kanelikakkua sai myös talon puolesta.

Nämä kaikki vain 21e. Oikein hävetti kävellä ulos niin kylläisenä.

Jälkkärit

Hirmuinen väsymys iski syönnin päälle. Kultainen ranta vähän matkan päässä tarjosi meille oivan päikkäripaikan

Nokosia ja myrskyn odottelua

Ilma synkkeni entisestään ja kun oli tarpeeksi levätty hypättiin autoon ja jatkettiin kohti Loutra Aidipsoa.

Nämä pilvet jo salamoi

Kävimme Loutrassa kurkkaamassa itse varsinaisia kuumia lähteitä.

Voin vain kuvitella sen loiston mikä tässä paikassa on ollut josku 70-80- lukujen aikana. Varmaan suurin osa täällä tällä hetkellä olevista ihmisistä on silloin täällä käynnyt ja tullut verestämään vanhoja muistoja.

Siellä jossain se lämmin vesi virtasi

Aika retuperälle on paikat päässy, mitä lie tuo kuuma vesi kuljettaa mukanaan mereen asti.

Vanha hotelli

Täällä on paljon vanhoja hylättyjä hotelleja myös. Käytiin muutamaa niistä kurkkimassa.

Hotellin sisäänkäynti
Näkymää ovesta
Ulkopuolta
Parvekkeita
Lyhtypylväälle käynnyt vähän hassusti

Nämä olisi loistokkaita paikkoja jos ne vielä pystyisi korjaamaan.

Nuo ovien luukut kun saisi mukaansa

Majapaikan kautta valmistautumaan iltaan.

Ilma on todella painostava ja ihan jopa kaksi tippaa vettäkin tuli niskaan. Auringonlasku oli aika dramaattinen.

Upeat värit

Ostin ennen tänne tuloa Vintedistä Ellen Jokikunnaan vanhan mekon, ihan vain aatellen tätä juhannusiltaa. Kaunis kukkaseppelekkin löytyi. Hieman ehkä överi outfitti mutta menköön, täällä ei onneksi kukaan tunne minua ni saa näyttää just siltä miltä lystää.

Sointuvat värit

Istahdimme kävelykaduksi muutetun tien varrelle, baariin ihmettelemään menoa.

Tämä on iltaisin melko vilkas paikka, en kyllä viikkoa täällä jaksaisi, ihan yksi ilta riittää.

Juhannus Spritz

Aperitiivien jälkeen tallustelimme pitkin rantakatua, ihmetellen vilinää.

Simos vaatehuoneelta hei

Pizza Palatino oli Loutra Aidipson kärkipäätä, aika täyden näköinen paikkakin sen kertoi.

Onnistuimme kuitenkin saamaan pöydän paikasta, se tehtiin meille varta vasten kadulle. Sisältä vaan pöytä ja siinä se oli. Hyvää palvelua.

Ei, älkää pelästykö, en tilannut piirakkaa, vaan kehutun sieniannoksen valkosipulikastikkeella, tuoreen leivän kera. Yllätystä ei varmaan tuo sekään, että mies tilasi pastaa.

Minun annos
Miehen tulinen Sisiliana pasta

Oikein hyvää ruokaa oli, ei turhaan kehuttu tämä paikka. Hetki vielä syönnin päälle istuskeltiin ja fiilisteltiin todella tuulista ilmaa. Missä ihmeessä se myrsky nyt viipyy?

Pienet ruuansulattelu kävelyt, katsellen hiljenevää kaupunkia.

Hienosti laitettu esittelytauluja entisestä ajasta.
Komia tuo Herkules

Sellainen juhannus, kaikki elementit löytyi. Hyvää ruokaa, uimista, veneilyä ja epävakaista säätä.

Saas nähdä missä ens juhannua vietetään.

12 comments on “Juhannushylkeet rannalla”

  1. Arja Eskelinen

    Olihan ihan hieno juhannusaatto Teillä ja ihanat kuvat taas. Me käytiin perinteisesti pojan grilliherkuilla. Oli ilmakin kohtalainen juhannukseksi.

    Vastaa
    1. Laura

      Hyvä että ilma parani. Täällä edelleen synkkää

      Vastaa
  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    On kyllä kirkasta ja upean väristä vettä! Ja ihan mahtava havainto nuo hylkeet! Eli kaikin puolin mainio juhannus tosiaan!

    Vastaa
    1. Laura

      Jää ainakin muistiin

      Vastaa
  3. Tuikkuli

    Olipa kauniita kuvia,nuo vanhat rapistuneet rakennukset jotenkin vaan puhuttelevat.

    Vastaa
    1. Laura

      Niissä on jänmä tunnelma. Kun vielä pääsisi sisälle seikkailemaan

      Vastaa
  4. Kaisa

    Καβός on niemi.

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos. Koitin sitä kääntäjällä kääntää ni ei kääntyny 😁 ja oishan toi pitäny arvata 🤭

      Vastaa
  5. Jari/matkalla.online

    Jaa eikös κάβος ole viitta tai mantteli? No enivei hauskaa juhannusta! Eilen 21.6. oli kesäpäivän tasaus ja Suomessa tänään juhannus. On teillä rauhallinen matka. Ei turistimassat pääse häiritsemään.

    Vastaa
    1. Laura

      Hiljaista on. Täällä osattiin kertovan kavoksen tarkoittavan niemeä. Olisihan se pitäny tajuta. Aivot on ihan lomalla ja kielen opiskelu jäissä loman ajan. Ainakin paperilla.

      Vastaa
  6. Suvi Salanne

    Minäkin aina noita ikkunaluukkuja ja ovia ihailen ja myös valokuvailen. Ihana kun saisi sellaiset kotiin tuotua. Ja tuo Ellenin/sinun mekkosi on tosi kaunis päälläsi. Kiitos kun jaat teidän reissutunnelmia meille muillekkin.

    Vastaa
    1. Laura

      Keksisin vaikka mitä kivaa noista luukuista. Ei ehkä Ryanair diggailis jos sellainen kainalossa painelis koneesee 😁 ja kiitos. Ihastuin kyllä tähän mekkoon ikihyviksi 🥰❤️

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *