Minä laitan kuvat ja hieman osviittaa kuvateksteihin ja sinä lukijani keksit tämän päivän tarinan ja kirjoitat sen kommenteihin. Edes pieni pätkä riittää.
Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.
Karla järben padollaKalamakissa pesi haikaratJos joku on jämpti niin viljelypalstat, muuten voi sitten ollaki vähän sinne päin. Palanee puun oksilla istuskeli pieniä haikaroita. Linnaketta.HautuumaaSetäkahvila traktoreineenSiltaPyhä pukukoppi Turkoosi vesiVaro villisikojaRantasuoraaAltaitaKokkino neroStomion ”sisäänkäynti”Moskiitto bech club, nimen perusteella en menisMatka jatkuuHajonnut siltaHupsistaSinne män HiluxiMysteeri talo Talon yksityiskohtiaMelkoinen näpertäminenHoukutteleva kauppaKämppääSopivasti tilaa KeittiöVessa kato mis, vessapaperiteline on. NymfiPiirakkaKreikkalainen perhe ja Kreikkalainen kissa syövät pizzaa. Perheen yksi vuotias veti happy dancet kun sai lautasen eteensäMulle lisääSelfieHänestä tuli kaveriStairway to heaven.. No, to hell!Ai kamalaKreikkaa aidoimillaanI dont love ParaliaOisko uus junareissu mitään?
Te kun matkaatte enempi, siis pitkin ja poikin, tiedätte kreikkalaisten hotellien keittiötilojen varustuksesta. Sen tyyppisiä tiloja olette varanneet.
Sen harvan kerran kun olemme asuneet hotellimajoituksessa, ei keittiöstä löydy mikroaaltouunia. Tarvitsemme sellaisen ehdottomasti ja huonetta varatessani katson, löytyykö mikroaaltouunia. Uuni saattaa löytyä, ehkä joskus leivänpaahdin. Kun paahdinta ei ole, käytön paistinpannua.
Nyt keväällä saimme mikron erikseen pyytämällä, mutta ei sille ollut tilaa keittiöpöydällä. Mikro piti laittaa yöpöydälle. Toimi se siinäkin. Ei vaan viitsinyt pahemmin ottaa kuvia tästä asetelmasta.
Kaks kertaa muistaakseni ollu mikro. Ei olla kyl kyselty oisko saannu. Toasteri ollaa pari lertaa jumbosta ostettu sil saa lounasleipiä tehtyy kivasti.
Tulikin ihmeteltyä noita kattohaikaroita viime kesänä Balkanilla. Miten samassa pesässä voi olla kolme tai neljäkin yksilöä. Tuntuu erikoiselta. Ja pakko todeta, että varsin mielenkiintoiset täytteet pizzassa!
Aattelin että olisko tuossa pariskunta ja sitten poikanen samassa pesässä. Hyvin näköjää mahtu. Piirakan täytteet oli mexicana kastike pulled chicken maissi paprika
18.6. kerroit aamiaiskaapista Evialla hotellissa nimeltä Penelope’s Blue Seafront Resinences. Se näytti näppärältä ja ”siistiltä” keksinnöltä, mutta jäin miettimään sen ovien pitämistä auki. Eikö silloin ulko-ovi jää käyttökelvottomaksi, eli sitä ei voi avata? Entä, oliko jääkaappikin noiden ovien takana tai keittiön roskis? Ehkä Jorgokselta on jäänyt jotain huomaamatta?
Ovet aukes ulkoovelle mut siinä vieres iso liukuovi terassille josta pääs kulkee. Normaalisti kaapista on ns rulla ovi joka nousee sinne ylös eikä ole tiellä. Täällä sen tilalle oli laitettu tavallisesti aukeavat ovet. Kaapin alaosassa oli vasemmalla jääkaappi ja oikealla roski
Ihan kauniita kuvia, muttei mitään ilman tarinaasi. Minulta ei heru runoa eikä muutakaan. Toivottavasti ne arvostelijat menis niitä portaita pitkin to h….
Uutta Piristystä oottelen.
Kuvailin tekoälylle millaisia kuvia näin ja pyysin tekemään niistä Humoristisen tarinan, jossa on myös hitunen romantiikkaa. Nimeksi annoin Laura ja hippi, tekoäly sävelsi loput.
“Laura ja kadonneen pizzan arvoitus – seikkailu Thessalonikissa”
Laura ei ollut ihan tavallinen turisti. Siinä missä muut ottivat rantalomakuvia ja laskivat vesipullot lentokoneessa, Laura lähti seikkailuun kuin Indiana Jones Kreikan-lipallisella reputuksella. Thessaloniki – tuo kaupunki, joka kuulosti yhtä paljon lomakohteelta kuin mahdolliselta jogurttimerkin nimeltä – oli hänen kohteensa. Mukanaan hänellä oli puolisonsa, Hipiksi itseään kutsuva filosofisen elämänasenteen omaava miekkonen, joka ei osannut päättää, oliko lomalla vai maailmaa parantamassa.
Heti lentokentältä lähdettyään he vuokrasivat auton, jonka ilmastointi puhalsi lähinnä kreikkalaisia toiveita. He kruisailivat halki maakuntien, joissa menneiden vuosien metsäpalot olivat jättäneet puut muistuttamaan grillattuja varrastikkuja. Yhden sillan Laura kuvitteli olevan silta, mutta lähemmällä tarkastelulla se osoittautui enemmänkin entiseksi sillaksi – tai moderniksi romutaiteeksi.
He kulkivat kylästä toiseen, näkivät vilauksia turkoosinsinisestä merestä, antiikin raunioita ja miesten vaatekauppoja, joiden mallinuket näyttivät siltä kuin olisivat juuri päässeet ulos eläkkeelle jääneiden jumalten kuntosalilta.
Ilta saapui, ja niin saapuivat myös Laura ja Hippi hotellilleen. Nälkä ajoi heidät ulos huoneesta ja suoraan pikkukylän pizzapaikkaan, jossa ruokalistassa luki “Italian-style pizza, made by someone who once visited Naples.” He ottivat tietenkin pizzaa. Ja olutta. Ja vielä toisenkin oluen, sillä Hipin mielestä oli tärkeää “kohdata paikallinen kulttuuri makuaistien kautta.”
Keskellä iltaa, kun kuu paistoi vaaleana kuin jauhotettu juustopallo, Laura nojautui Hippiin ja huokaisi:
“Tämä hetki, tämä paikka… ja tämä pizza. Tässä on jotain taianomaista.”
Hippi hymyili. “Ehkä se on juusto. Tai ehkä se olet sinä.”
Ja niin he istuivat siinä, meren huminan ja hyttysten yhteiskonsertin keskellä, puoliksi pizzanhuuruissa ja puoliksi rakastuneina, kun turistijuna kolisteli taustalla kylän halki kuin muistutus siitä, että joskus elämässä parasta on pysähtyä – ja syödä pizzaa hyvän ihmisen kanssa, vaikka sitten keskellä entistä siltaa ja nykyistä rakkaustarinaa.
⸻
Loppusanat: Laura ei ehkä löytänyt muinaisia aarteita, mutta hän löysi turkoosin meren, palaneen sillan, pizzan, ja tärkeimpänä – uuden yhteisen muiston. Ja ehkä vähän basilikaa hampaiden välistä.
Voi, nyt tuli ihan ikävä päivittäistä tarinaasi. Meinasin jo työpäivän aikana ruokiksella vilkaista, että joko uusi kertomus olisi tullut. Päätin kuitenkin säästää lukuhetken iltaan.
Virittäydyin kotona sohvalle ja taisin kerätä hieman herkkujakin lukemiseväiksi. Mutta, mutta, mutta mitä – yhyyyy… ei ollut tarinaa nyt. Mutta onhan huomenna, onhan!!
Matka jatkui Voloksesta pohjoiseen kohti pohjoista. Piipahdimme Karlajärven padolla, josta jatkoimme varsin vikkelästi eteenpäin, maisema ei jotenkin vedonnut pitempään oleskeluun.
Niin outoa kun onkin, matkaväsymys hieman painaa.
Täällä on nerokkaasti tehty lavetteja haikaroille, jotka ovat ne hyväksyneetkin ja useita pesiä näkyi matkalla. Tuossakin lapset alkavat olla kohta lentokykyisiä ja valmiina lähtemään maailmalle.
Kesä on täällä jo pitkällä, vilja on puitu ja olisikohan taustalla ollut mantelipuita, niiden satoa saa vielä odotella.
Täällä ei voi unohtaa että alueilla on asuttu kauan ennen meitä. Arkeologisia rakennelmien jäämiä on vähän joka kukkulalla. (Jos en ihan väärin tunnista paikkaa, tuolla ylhäällä olisi ollut alue, jossa oli hienoja mosaiikki lattioita, joissa oli saman värisiä vihreitä kiviä kuten Pilion rannalta tuotuna)
Matkalla kun ollaan, uimakelpoisia rantoja ei halua jättää väliin. Tuonne joukkoon ei kyllä innostanut tunkeutua, lähestytään ilmeiseen turistialueita.
Vuoret lähestyvät. Villisika vaara näin kesällä ei ole ehkä niin ajankohtainen, mutta keväällä ja syksyllä on varminta tarkistaa nopeutta. Ilmeiseen joku tienylityspaikka on tulossa.
Mikä onkaan ihanampaa kuin autio ranta ja sininen meri.
Aika monessa paikkaa täällä Pohjois-Kreikassa on terveyttä parantavia lähteitä. Tässä on ilmeiseen rautapitoista vettä. Valkoista paitaa en tuonne lähtisi pesemään.
Stomion tienalku näyttää lupaavalta. Rannalla olisi luvassa hieno hiekkaranta…… ja muutama barakki.
Matkalla löytyi sortunut silta. Onneksi Helsingin metron korjausta odottava silta ei ole päässyt vielä samaan kuntoon. Vastaavanlainen laskeuma löytyy myös Kavalasta. Vähän ylipainoinen rekka ajoit siellä sillalle. Paikallisia sillan sortuminen ei juuri hidasta, etenkään kun asukkaissa on enemmänkin maanviljelijöitä, jotka voivan hankki korkealla maavaralla varustetun Haisun.
Yksi merkimmillisimmistä taloista tuli vastaan. Muutama kivi on kerätty rannalta, veikkaan että muutama simpukan kuorikin on joukossa mukana. Aikamoista omistautumista!
Useita isoja varastomyymälöitä näkyi teollisuusalueilla. Monta oli kiinni, tai eivät olleet koskaan avanneetkaan. Veikkaan kuitenkin että tyhjyys on aikaisemman talouskurimuksen jälkiä.
Saavuimme Kateriinin rannikolle ja hotellissa huone oli jo valmiina sekä huonekin on varsin kelpo.
Koska loppumatka häämöttää, pitsa oli tämän päivän valinta. Pohja oli tällä kertaa erityisen maukas, eikä päällisistäkään voi valittaa. Πως μου εχει λειπει!
Iltakävely Kaupungin keskuskadulla. Väki lomalaisia ja yleisimmin itäblokin matkaajia. Koulut on loppu, mutta kreikkalaiset eivät vielä ole uskaltaneet lähteä lomapaikkoihin. (Ensimmäinen uimaranta, missä vahdin tavaroita kuin haukka, koska varkaat vahtivat myös meidän tavaroita…)
Katerinin paralıan aukio. Vasemmassa reunassa oli ainakin aikaisemmin suihkulähde. (Tyttäreni seinällä on kuva lasten kanssa, kun illalla ihailevat suihkulähdettä….. siitä tunnistin paikan)
Täälläkin pääsee junailemaan. Matka ei ole pitkä, mutta kuitenkin vähän huvitusta iltaan. Ei lähdetty testaamaan.
Silmä alkaa jo lupsottaa, joten parasta painua pehkuihin ja huomenna uusi päivä!
Vasta tänään pääsin matkaasi mukaan ja mukavasti tässä on pari tuntia vierähtänyt. Kuvistasi välittyy lämpö, villiyrttien tuoksu, veden liplatus. Aistin myöskin mausteiden tuoksun kun seurassasi piipahdan ravintolaan. Tomaatit ja nektarit saavat veden kielelle. Illalla rannalla meren tuoksu… monet muistot palaavat mieleen. On hienoa kun voin ”matkata” kanssasi.
Paljon mukavia reissuja teille jatkossakin.
Kiitoksin ❤️
Mummi, nojatuolimatkaaja
Jori
Te kun matkaatte enempi, siis pitkin ja poikin, tiedätte kreikkalaisten hotellien keittiötilojen varustuksesta. Sen tyyppisiä tiloja olette varanneet.
Sen harvan kerran kun olemme asuneet hotellimajoituksessa, ei keittiöstä löydy mikroaaltouunia. Tarvitsemme sellaisen ehdottomasti ja huonetta varatessani katson, löytyykö mikroaaltouunia. Uuni saattaa löytyä, ehkä joskus leivänpaahdin. Kun paahdinta ei ole, käytön paistinpannua.
Nyt keväällä saimme mikron erikseen pyytämällä, mutta ei sille ollut tilaa keittiöpöydällä. Mikro piti laittaa yöpöydälle. Toimi se siinäkin. Ei vaan viitsinyt pahemmin ottaa kuvia tästä asetelmasta.
Laura
Kaks kertaa muistaakseni ollu mikro. Ei olla kyl kyselty oisko saannu. Toasteri ollaa pari lertaa jumbosta ostettu sil saa lounasleipiä tehtyy kivasti.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tulikin ihmeteltyä noita kattohaikaroita viime kesänä Balkanilla. Miten samassa pesässä voi olla kolme tai neljäkin yksilöä. Tuntuu erikoiselta. Ja pakko todeta, että varsin mielenkiintoiset täytteet pizzassa!
Laura
Aattelin että olisko tuossa pariskunta ja sitten poikanen samassa pesässä. Hyvin näköjää mahtu. Piirakan täytteet oli mexicana kastike pulled chicken maissi paprika
Merja
18.6. kerroit aamiaiskaapista Evialla hotellissa nimeltä Penelope’s Blue Seafront Resinences. Se näytti näppärältä ja ”siistiltä” keksinnöltä, mutta jäin miettimään sen ovien pitämistä auki. Eikö silloin ulko-ovi jää käyttökelvottomaksi, eli sitä ei voi avata? Entä, oliko jääkaappikin noiden ovien takana tai keittiön roskis? Ehkä Jorgokselta on jäänyt jotain huomaamatta?
Laura
Ovet aukes ulkoovelle mut siinä vieres iso liukuovi terassille josta pääs kulkee. Normaalisti kaapista on ns rulla ovi joka nousee sinne ylös eikä ole tiellä. Täällä sen tilalle oli laitettu tavallisesti aukeavat ovet. Kaapin alaosassa oli vasemmalla jääkaappi ja oikealla roski
Pirjo Sinkkonen
Istun tässä keittiössä- sataa.
Olen vieraan matkassa auringossa.
Kumpikin hyvä.
Haikarat tutkivat oliivisatoa
ja elämän rajallisuutta.
Villisiat eivät rannalla makoile.
Punainen on elämän virta.
Silta yli synkän virran
taipuu vaan ei taitu.
Pysähdytään tähän koristellun
talon viereen.
Otetaan rennosti.
Silitetään kissaa.
Nukutaan kauniit uset
uusia huomisia varten.
Piipa
Laura
Ihana kiitos 🩵🩵🩵🩵
Arja Eskelinen
Ihan kauniita kuvia, muttei mitään ilman tarinaasi. Minulta ei heru runoa eikä muutakaan. Toivottavasti ne arvostelijat menis niitä portaita pitkin to h….
Uutta Piristystä oottelen.
Laura
Pääasia että katsoit kuvat 🩵
Minna
Kuvailin tekoälylle millaisia kuvia näin ja pyysin tekemään niistä Humoristisen tarinan, jossa on myös hitunen romantiikkaa. Nimeksi annoin Laura ja hippi, tekoäly sävelsi loput.
“Laura ja kadonneen pizzan arvoitus – seikkailu Thessalonikissa”
Laura ei ollut ihan tavallinen turisti. Siinä missä muut ottivat rantalomakuvia ja laskivat vesipullot lentokoneessa, Laura lähti seikkailuun kuin Indiana Jones Kreikan-lipallisella reputuksella. Thessaloniki – tuo kaupunki, joka kuulosti yhtä paljon lomakohteelta kuin mahdolliselta jogurttimerkin nimeltä – oli hänen kohteensa. Mukanaan hänellä oli puolisonsa, Hipiksi itseään kutsuva filosofisen elämänasenteen omaava miekkonen, joka ei osannut päättää, oliko lomalla vai maailmaa parantamassa.
Heti lentokentältä lähdettyään he vuokrasivat auton, jonka ilmastointi puhalsi lähinnä kreikkalaisia toiveita. He kruisailivat halki maakuntien, joissa menneiden vuosien metsäpalot olivat jättäneet puut muistuttamaan grillattuja varrastikkuja. Yhden sillan Laura kuvitteli olevan silta, mutta lähemmällä tarkastelulla se osoittautui enemmänkin entiseksi sillaksi – tai moderniksi romutaiteeksi.
He kulkivat kylästä toiseen, näkivät vilauksia turkoosinsinisestä merestä, antiikin raunioita ja miesten vaatekauppoja, joiden mallinuket näyttivät siltä kuin olisivat juuri päässeet ulos eläkkeelle jääneiden jumalten kuntosalilta.
Ilta saapui, ja niin saapuivat myös Laura ja Hippi hotellilleen. Nälkä ajoi heidät ulos huoneesta ja suoraan pikkukylän pizzapaikkaan, jossa ruokalistassa luki “Italian-style pizza, made by someone who once visited Naples.” He ottivat tietenkin pizzaa. Ja olutta. Ja vielä toisenkin oluen, sillä Hipin mielestä oli tärkeää “kohdata paikallinen kulttuuri makuaistien kautta.”
Keskellä iltaa, kun kuu paistoi vaaleana kuin jauhotettu juustopallo, Laura nojautui Hippiin ja huokaisi:
“Tämä hetki, tämä paikka… ja tämä pizza. Tässä on jotain taianomaista.”
Hippi hymyili. “Ehkä se on juusto. Tai ehkä se olet sinä.”
Ja niin he istuivat siinä, meren huminan ja hyttysten yhteiskonsertin keskellä, puoliksi pizzanhuuruissa ja puoliksi rakastuneina, kun turistijuna kolisteli taustalla kylän halki kuin muistutus siitä, että joskus elämässä parasta on pysähtyä – ja syödä pizzaa hyvän ihmisen kanssa, vaikka sitten keskellä entistä siltaa ja nykyistä rakkaustarinaa.
⸻
Loppusanat: Laura ei ehkä löytänyt muinaisia aarteita, mutta hän löysi turkoosin meren, palaneen sillan, pizzan, ja tärkeimpänä – uuden yhteisen muiston. Ja ehkä vähän basilikaa hampaiden välistä.
Laura
Ihan mahtavan tarinan sai aikaiseksi😍😍😍 päivä olisi voinut mennä juurikin noin 😁👌kiitos
Arja
Voi, nyt tuli ihan ikävä päivittäistä tarinaasi. Meinasin jo työpäivän aikana ruokiksella vilkaista, että joko uusi kertomus olisi tullut. Päätin kuitenkin säästää lukuhetken iltaan.
Virittäydyin kotona sohvalle ja taisin kerätä hieman herkkujakin lukemiseväiksi. Mutta, mutta, mutta mitä – yhyyyy… ei ollut tarinaa nyt. Mutta onhan huomenna, onhan!!
Laura
Apua. Pahoittelut kun tuotin pettymyksen. Tulossa on muutama päivä putkeen, koska tapahtumat on ollu laihan laisia ☹️😞 toivottavasti maltat odottaa 🩵
Eeva
Matka jatkui Voloksesta pohjoiseen kohti pohjoista. Piipahdimme Karlajärven padolla, josta jatkoimme varsin vikkelästi eteenpäin, maisema ei jotenkin vedonnut pitempään oleskeluun.
Niin outoa kun onkin, matkaväsymys hieman painaa.
Täällä on nerokkaasti tehty lavetteja haikaroille, jotka ovat ne hyväksyneetkin ja useita pesiä näkyi matkalla. Tuossakin lapset alkavat olla kohta lentokykyisiä ja valmiina lähtemään maailmalle.
Kesä on täällä jo pitkällä, vilja on puitu ja olisikohan taustalla ollut mantelipuita, niiden satoa saa vielä odotella.
Täällä ei voi unohtaa että alueilla on asuttu kauan ennen meitä. Arkeologisia rakennelmien jäämiä on vähän joka kukkulalla. (Jos en ihan väärin tunnista paikkaa, tuolla ylhäällä olisi ollut alue, jossa oli hienoja mosaiikki lattioita, joissa oli saman värisiä vihreitä kiviä kuten Pilion rannalta tuotuna)
Matkalla kun ollaan, uimakelpoisia rantoja ei halua jättää väliin. Tuonne joukkoon ei kyllä innostanut tunkeutua, lähestytään ilmeiseen turistialueita.
Vuoret lähestyvät. Villisika vaara näin kesällä ei ole ehkä niin ajankohtainen, mutta keväällä ja syksyllä on varminta tarkistaa nopeutta. Ilmeiseen joku tienylityspaikka on tulossa.
Mikä onkaan ihanampaa kuin autio ranta ja sininen meri.
Aika monessa paikkaa täällä Pohjois-Kreikassa on terveyttä parantavia lähteitä. Tässä on ilmeiseen rautapitoista vettä. Valkoista paitaa en tuonne lähtisi pesemään.
Stomion tienalku näyttää lupaavalta. Rannalla olisi luvassa hieno hiekkaranta…… ja muutama barakki.
Matkalla löytyi sortunut silta. Onneksi Helsingin metron korjausta odottava silta ei ole päässyt vielä samaan kuntoon. Vastaavanlainen laskeuma löytyy myös Kavalasta. Vähän ylipainoinen rekka ajoit siellä sillalle. Paikallisia sillan sortuminen ei juuri hidasta, etenkään kun asukkaissa on enemmänkin maanviljelijöitä, jotka voivan hankki korkealla maavaralla varustetun Haisun.
Yksi merkimmillisimmistä taloista tuli vastaan. Muutama kivi on kerätty rannalta, veikkaan että muutama simpukan kuorikin on joukossa mukana. Aikamoista omistautumista!
Useita isoja varastomyymälöitä näkyi teollisuusalueilla. Monta oli kiinni, tai eivät olleet koskaan avanneetkaan. Veikkaan kuitenkin että tyhjyys on aikaisemman talouskurimuksen jälkiä.
Saavuimme Kateriinin rannikolle ja hotellissa huone oli jo valmiina sekä huonekin on varsin kelpo.
Koska loppumatka häämöttää, pitsa oli tämän päivän valinta. Pohja oli tällä kertaa erityisen maukas, eikä päällisistäkään voi valittaa. Πως μου εχει λειπει!
Iltakävely Kaupungin keskuskadulla. Väki lomalaisia ja yleisimmin itäblokin matkaajia. Koulut on loppu, mutta kreikkalaiset eivät vielä ole uskaltaneet lähteä lomapaikkoihin. (Ensimmäinen uimaranta, missä vahdin tavaroita kuin haukka, koska varkaat vahtivat myös meidän tavaroita…)
Katerinin paralıan aukio. Vasemmassa reunassa oli ainakin aikaisemmin suihkulähde. (Tyttäreni seinällä on kuva lasten kanssa, kun illalla ihailevat suihkulähdettä….. siitä tunnistin paikan)
Täälläkin pääsee junailemaan. Matka ei ole pitkä, mutta kuitenkin vähän huvitusta iltaan. Ei lähdetty testaamaan.
Silmä alkaa jo lupsottaa, joten parasta painua pehkuihin ja huomenna uusi päivä!
Laura
Ihana tarina. Olisi voinut olla juuri noin 🥰❤️kiitos
Seija Turkko
Vasta tänään pääsin matkaasi mukaan ja mukavasti tässä on pari tuntia vierähtänyt. Kuvistasi välittyy lämpö, villiyrttien tuoksu, veden liplatus. Aistin myöskin mausteiden tuoksun kun seurassasi piipahdan ravintolaan. Tomaatit ja nektarit saavat veden kielelle. Illalla rannalla meren tuoksu… monet muistot palaavat mieleen. On hienoa kun voin ”matkata” kanssasi.
Paljon mukavia reissuja teille jatkossakin.
Kiitoksin ❤️
Mummi, nojatuolimatkaaja
Laura
Ihana kun pääsit matkalle mukaan 🥰 mukavia lukuhetkiä 🩵