Countryn vaivaamat
Pitihän sitä yöllä taistella taas unen saamisen kaa.
Varmaan joskus kahen jälkee sain vihdoin unenpäästä kii.

Tänään mentäisiin katsomaan millainen Bergamon keskusta on.
Eli funikulaarilla ales. Miten näppärää.





Alhaalla pysähdyttiin ekan hyvän oloisen kahvilan kohdalla ottamaan pientä aamupalaa.
Cappucinot ja lämmin leipä puoliksi.

Mikä sattuma on, että viereiseen pöytään istahtaa suomalainen perhe.
Kun kahvit oli hörästy naamaan, jatkoimme matkaa.
Kaupungissa oli meneillään joku juokssuapahtuma, kun ihmiset säntäili menemään kirkkaan värisissä paidoissa.
Tuumasin siinä kävellessä, että kun nyt tässä sinne keskustaan kävellään on uudestaan nälkä.
Ei meillä ollu oikeastaan mitään muuta suunnitelmaa, kuin aistia vaan kaupungin tunnelmaa.




Käytiin kurkkaa juoksutapahtuman lähtöä ja ylläri pylläri, niin siellähän soi country ja rivitanssijat veteli muuvejaan.. Mikä juttu tää country oikein on?




Siinähän kävi juuri niinkuin sanoin, uusi nälkä iski.
Onneks täällä on ratkasuja ongelmaan, joka kulmalla 😁




Käveltyä tuli jonku verran ristiin ja rastiin, siitä viisastuneina todettiin, että voisi olla parempi käydä välissä lepäämässä kämpillä. Jaksaisi tänään ehkä vähän enempi.
Tykkäsin kyllä vanhan kaupungin puolesta enempi kuin tästä.

Lepäilyn jälkeen ajateltiin käydä nauttimassa pientä suolapalaa.
Analcolica eli alkoholiton, on miehelle jotenki todella vaikea sana. Aina tilatessa se jää änkyttää jotain anaalista.. Tällä kertaa tarjoilija totesi perfetto.. Katsotaan mitä saadaan. Ehkä se oli aavistuksen vapaamielisempi tarjoilija 🤣
Ens kerralla mä hoidan sit tilauksen..




Seuraava kiertelyn kohde oli vanhaa kaupunkia ympyröivä muuri ja sen ympäristö.




Melko lämmin ja aurinkoinen päivä. Oikein mukava ilma.


Käytiin myös muurin sisällä seikkailemassa.


Kymmenisen kilometriä tuli kierreltyä.
Käytiin myös pienessä taidenäyttelyssä matkalla takaisin lähtöpisteeseen.

Palkitsimme itsemme virvokkeilla lähibaarissa.
Irkku ppubi jossa alakerrassa näkyi jalkapallo. Huuto oli myös sen mukainen, kun nuoret britti jannut katseli matsia.

Mies meni ennen lähtöä käymään vessassa ja alakerran tyypit oli ruvennu heti tenttaamaan et minkä joukkueen kannattaja.. Mies oli vaan todennut, että meillä suomessa katsotaan ennemminki jääkiekkoa. Antti Niemi oli vastaus jonka tähän sai. Itse en lähteny kokeilee millasen tenttauksen olisin saannu.

Pubista kämpille tuumailee seuraavia siirtoja.

Lepäilyn ja tuumailun jälkeen suuntasimme meille suositeltuun raflaan, vanhan kaupungin toiselle laidalle.

Olin aivan varma ettei päästäisi sisälle ilman pöytä varausta. Vääräksi osottautui sekin asia. Pääsimme noin 2 minuutin odottelun jälkeen pöytään.

Ravintola oli todella suuri, silti palvelu tuntui täällä pelaavan.
Listalta valitsimme alkuun ravioleja puoliksi. Mies valitsi jotain makkarapastaa itselleen ja minä halusin capricciosa pizzan, jossa oli kapriksia, artisokkaa, oliiveja, sieniä ja kinkkua.

Lyöttäydyttiin niin nopeasti ruuan kimppuun, että kuvathan unohtui ottaa.. Eli jo osin syödyt annokset kuvissa.. Hups


Pastat oli miehen makuun.

Mahat saatiin täyteen, eikä tullu edes ähky.
Käytäntönä täällä on, että pöytään tulee lappu jossa pöydän numero ja syömisen loputtua se otetaan mukaan ja painutaan kassalle maksamaan.
Koskaan en oo viel joutunu jonottaa raflasta ulos, iso jono oli myös sisälle, eli sopivaan aikaan taas liikenteessä.

Kämpille mentäessä vielä kadulta take away Aperol slushie ja sit onkin jo hyvä mennä pakkaa kamat ja nukkumaan.

Pieni mutta tärkeä palanen Italiaa on nyt koettu 🧡
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tuo katu toden totta on hieno. Samoin tuo muuri ympäristöineen näyttää todella hienolta kaiken vehreyden kanssa. Ja aamiainen numero 2 kelpaisi mainiosti näin nälkäiselle.
Laura
Täällä onnkyllä hiebot puitteet ja nää ruuat 🥰
Tuikkuli
Kiva taas päästä kanssanne reissuun ja Italiaan, ensimmäisestä ja ainoasta Italian reissusta onkin jo vierähtänyt 40 vuotta.Tuolloin kohde oli Lido di Jesolo josta poikkesin myös Venetsiassa.
Kirkot sielläkin kauniita ja maisemat upeita. Yksi miinus ruuan suhteen oli huonot pitsat🥺, nää nykyiset piirakat näyttävät paljon houkuttelevammilta☺️.
Rentouttavaa lomaa Teille💛
Laura
🧡Kiitos
MILLIE
Mielenkiintoisen kohteen olette taas valinneet. Tuo systeemi, että saa pöydän (?) numeron ja maksetaan lähtiessä on kyllä loistava, Kreikassa kun joskus joutuu pitkäänkin odottamaan laskua. Kiva taas saada lisää matkakuulumisia. Huomasin muuten, että sininen Kreikan mekko on vaihtunut keltaiseksi, oikein nätti tämäkin sinulle.
Laura
Etittäin toimiva syysteemi oli kyllä se maksupuoli. Aattelin et Italiaan sopii nuo keltaiset värit 👌💛