Piirakkaa mä metsästän

Aamu oli aika tokkurainen.

Mies kävi lenkillä kiertelemässä paikkoja, ite koitin saada viel unta.

Löysin kuitenkin itseni viikkaamassa vaatteita, miehen saapuessa takaisin.

Aamu-uinti virkisti, että sai päivästä taas kii.

Altaalla on rauhallista

Aamupalaks tein toastia, kun täällä oli kaapissa voileipägrilli.

Yön aikaan oli tullut purjelaiva lähelle satamaa
Nami toastia

Saatto olla et siinä töitä tehdessä tuli nautittua vaivihkaa aamupala numero kaksikin.

Vaniljapiirakkaa ja rypäleitä
Miehen ottama kuva lenkiltä. Hieno toi kerroksellisuus

Ohan nää päivät varmaan vähän tylsää luettevaa, kun ei oikein mitään tapahdu.

Nauttikaa ny ees kuvista.

Lounas makaronimössö ja salaatti. Euron kilo oli poistokorissa tomaattia ja paprikaa.
Kissa chillailli lämpöisellä kivellä

Työt tehtynä voi hyvillä mielin käydä ajelulla.

Dimitrioksen shipwreck on tosiaan tässä lähellä. Se on ollut pitkään jo listalla missä haluan käydä.

Nyt päästään sekin näkemään.

Hylky ylhäältä
Hippi ja hylky

Ohan se melkoinen näky.

Kyljet maalattuina. Mietin vaan et kuka hullu tuonne menee kiipeilee ja maalaa.

1981 vuodesta se on tuossa nököttäny. Melkosen kestäviä laivoja tehty silloin.

Kyljet ammollaan

Kaksi kuuluisinta hylkyä on nyt koettu ja nähty. Kumpikaan niistä ei varmaankaan kauaa koossa pysy.

Gytheiosta muutama kylä eteenpäin ajeltiin.

Eivät olleet yhtään meidän makuun.

Paljon viljelmiä ja pitkäkaapuisia miehiä.

Krokeesin pieni kylä ja sen aukion laidalla oleva kahvila-taverna tarjoilisi illallisen.

Kylän miehet setäkahviloissaan loivat tiukkaa tuijotusta meihin.

Täällä ei varmaan turistit paljoa käy.

Paikan omistaja ei puhunut kuin kreikkaa.

Pizza on onneksi pizza millä kielellä vaan.

Pepperonia tarjos myös pizzan päälle, tietenkin kelpas.

Sanoin miehelle, että ihme jos ei tuu pakaste lätty pöytään.

Hieman erilainen piirakka tuli kuitenkin, ei pakaste. Pepperonia se ei ollut nähnykkään.

Vaan isoja makkaranpalasia. Mies onneksi söi ne ja minä nautin muuten.

Puljun pyöritäjä oli kovin kiinnostunut syötyämme, että oliko kaikki hyvin ja maistui. Nostimo sanoin ja hänen vaimokkeensa räjähti nauramaan.

Olin hieman hämmentynyt tilanteesta.

Piirakka

Siinähän se päivä taas oli, jälleen yksi lähempänä kotiin lähtöä.

Prinsessa ja herne

Nyt oli talon kaikki peitot mulla patjana ja sain jotenkin nukutuksi.

Tiiätte varmaan sen sadun siitä prinsessasta, jota paino joku patjan alla. Se satu on varmaan minusta.

Tässä toissa viikolla tajusin senkin sadun merkityksen. Ei se prinsessa turhamainen ollut, vaan erityisherkkä ja sitä ei ymmärretty.

Nyt oli vähän kaikkee aamupalalla

Tänään ei minun osalta työt ottanut onnistuakseen.

Lähdettiin puolen päivän aikaan kävelylle josko siitä ajatus lähtisi rullaamaan.

Mies jo tiesi kulmat, joten hän sai toimia oppaana.

Meidän takapihalla oli jonkun linnan rippeet, joiden läpi kuljettiin.

Tykkään näistä. Aina uusi kuva mistä suunnasta katsot
Puskan takana on meidän majoitus
Tääki sopi tähän hyvin

Tänne on rakennettu paljon uutta ja koko ajan kunnostetaan vanhaa.

Bougainvilleat 💜🩷

Ekaa kertaa tuli sellainen fiilis et nää kulmat vois hyvinki olla niitä ”meidän” kulmia

Käveltiin kattoo sitä pientä mini-Piri hotellia.

Harmi kun ei myytävänä kylttiä löytynyt.

Olisi jotenkin täydellinen pieneen bisneksen pyörittelyyn.

Tähän vissiin kuului vielä tien toisella puolella oleva tyhjä rakennus.

Käveltiin vielä katsomaan lähimarketti millainen tarjonta siellä olisi.

Yllätyttiin suuresti, tosi iso marketti, tavaraa laidasta laitaan ja vielä kohtuu hintasia.

Löysin meidän lempi sipsejä mitä ei oo tällä reissulla mistään saannu, kolmella eurolla uuden latausjohon. Sit sellasen kreikka veitsen, mikä on pirun hyvä tomaatin leikkuussa.

Sellanen siis meillä on aina mukana, kotona oleva Fiskarsin oikea tomaattiveitsi on tylsistyny sen verta et tää euron väline syrjäyttää sen nyt mennen tullen.

Ainut mitä en löytäny oli leikkuulauta. Majapaikan lauta oli surkeassa kunnossa ja olisin vienny sinne uuden.

Hyvä marketti vahvisti vielä enemmän sitä et tää paikka olis aikas hyvä.

No ostettiin me jätskitkin

Mies kun sai työt nippuun lähdimme rannalle.

Aamupäivästä oli aika tyyntä, mutta nyt iltapäivästä tuuli taas yltyi.

Tuuli on ehkä se suurin miinus mistä en tykkää täällä.

Rantaa

Merivesi oli ihanan lämmintä vaikkakin siellä ei kauheen kauaa viihtynyt äkkinäisten aaltojen takia.

Ilmeellä

Tullessa rannalle perkkeerasimme auton yhden toisen auton viereen. Sen viereisen auton alta kuuluu kauhea maukuminen. Jollakin kissalla oli kovin asiaa.

Takas rannalta autolle tullessa oli tämä kaveri meitä vastassa, makoillen automme katolla.

Kaveri

Se ilmeisesti halus kovastikkin meidän matkaan.

Musta tuntui et se kissa halusi kertoa jotakin.

Voiko yhtään syvemmälle silmiin tuijottaa.

Tän alueen spesiaali ruoka on spagettia lihanpaloilla ja kananmunalla. Mies halusi ehdottomasti päästä kokeilemaan sitä.

Spagettiannos nimeltään Tsouchti.

Tarjoilijan mielestä se on aamupala, sehän ei miestä haitannut.

Alkuun kuitenkin Tyrokafteria ja salaattia.

Vatsalaukku varmaan ihmeissään kun yhtäkkiä sisään tulikin salaattia
Kanaa ja perunaa.. Hah ei menny pateks 😁

Tänään testaan poreammeen viimeisen illan kunniaksi.

Onneksi ammessa oli itsessään lämmitin, koska lämmin vesi loppui aika nopeasti.. Sori alakerta.

Toinen huono puoli oli se, ettei amme ollut kovin syvä. Vyötäröön asti ylsi vesi ja vaikka kuin ois koittanu maata siellä niin ei ois saannu itteesä veden alle.

Mulle tuli lähinnä mieleen kuin oisin maannu poreilevassa arkussa. Naappu vain puuttui, jolla olis voinu valella itteesä.

Varpaat pinnalla

Huomenna vika muutto tällä reissulla. Snif.

9 comments on “Piirakkaa mä metsästän”

  1. Arja Eskelinen

    Kiitos taas aamun Piristyksestä. Niin ihania kuvia.
    Oliskohan toi kissa ihan oikeesti kertonut jotain? niin sen oloinen:)
    Vähiin käy päivät, muistakaa nauttia loppuun asti!

    Vastaa
    1. Laura

      Kyllä oli juuri sen oloinen. Ehkä isä liittyy jotenkin siihen.
      Vähiin ne käy 😞

      Vastaa
  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    On kyllä todella kaunis auringonnousu! Itse tykkään niistä yleisesti enemmän kuin laskuista. Tuo hylky tosiaan olisi mukava joskus päästä näkemään. Niin ikään tsouchti kiinnostaisi.

    Vastaa
    1. Laura

      Mulla sikein uni aina harmillisesti osuu siihen auringon nousujen aikaan. Liställe vaan hyvät vinkit niin hylky ku tsouchtikin

      Vastaa
  3. Tuikkuli

    Kauniita kuvia taaskin. Meillä tuota makaronimössöä kutsutaan sötkötykseksi😊. Voisin kyllä ihan kuvitella sinut tuon pikku hotellin ehtoisaksi emännäksi🤗.

    Vastaa
    1. Laura

      Monta nimee rakkaalla herkulla. Mäkin nään NIIN itseni siellä 🥰😍

      Vastaa
  4. Pipsa

    Onpa ihanaa elämää☀️ Mitä sä teet työksesi, kun pystyt matkustelemaan koko ajan? Jotain etähommeleita?

    Vastaa
    1. Laura

      Olin pitkän pätkän työkyvyttömyyseläkkeellä burnoutin takia. Nyt oon koittanu virittäytyä tekemällä viestintäassistentin hommia etänä

      Vastaa
      1. Pipsa

        Kuulostaa hyvältä, tsemppiä virittäytymiseen.

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *