Näin viime yönä todella sekavaa settiä unia.

Oli myrskyä, märkää lattiaa, lunnasvaatimuksia ja vaikka mitä.

Aamulla tietenkin olis nukuttanu tosissaan.

Sillähän ei ollu mitään tekemistä asian kanssa, et istuin viel puol kolme alakerrassa, kunnes tajusin mennä nukkumaan.

Joskus se oma aika on otettava.

Tänään kierrettäisiin eteläisin/itäisin Manin niemen alue, miehen tahto, minä istun kiltisti kyydissä ja nautin.

Ekana pysähdys leipomoon.

Tämä olikin melkosen suuri leipomo. Oli sorttia joka lähtöön. Ois viikko varmaan menny jos ois jokaista lajia maistellu.

Hyvä palvelu, otettiin cappucinot ja piirakat.

Löydettiin vähän matkan päästä kiva aamiaispaikka ihan meren vierestä.

Saatiin myös seuraa.

Eka ilmesty yksi kisu, hetken päästä toinen ihan samanlainen ja kohta niitä olikin jo kolme jaloissa pyörimässä.

Aeropoli, miestä kiinnosti sen historia.

Itsellänikin oli se listalla.

Jotenkin oli kuvista saannut sen käsityksen, että tässä paikassa on jotain maagista. Perillä selvis ettei mitään ihmeellistä ollu luvassa.

Kylä siistiksi laitettu, mutta esimerkiksi linna, joka nyt oli tärkeä tälle alueelle, oli jätetty ihan heitteille..

Alkuun tuli mieleen et tää kylä on tehty tasan turreille. Mut niitäpä ei näkynykkää.

Yksi kuja missä vähän jotakin. Muuten melki asutusta tai romahtanutta taloa.

Nopeesti oli tämä paikka nähty.

Tien päällä pysähdyttiin pelastushommiin kun autoja viuhui menemään ja tiellä oli kilpikonna.

Mies kävi ritarina nostamassa kaverin tien toiselle puolelle

Päämääränä oli Vathian kylä jossa tornimaiset kivitalot.

Kylä siis tuntui hylätyltä, mutta pienen tutkimisen jälkeen paikalla oli muutamassa tornissa ilmeisesti airbnb tai vastaava majoitus.

Seuraavaksi ajeltiin Tainaron alueelle, mistä löytyy Peloponnesoksen eteläisin kärki.

Huhun mukaan tänne päättyisi myös mantereen eteläisin tie.

Parkkipaikalta olisi vielä tunti pitänyt kävellä kärkeen, jossa olisi majakka. Ei lähdetty patikoimaan

Hetki rannalla ja uimassa olisi hyvä tähän väliin.

Tietenkin ku saatiin teltta pystyy rupesi pilvimassa kerääntymään taivaalle.

Jokunen tovi jaksettii olla, kunnes rupesi palelemaan. Oli aika kylmä tuuli.

Lähdettiin nousemaan niemestä itäistä puolta ylös päin.

Tämän pätkän olis voinu minun puolesta skipata kokonaan.

Maisemat olivat kurjat. Karua, palanutta ja masentavaa.

Ajellessa ihmeteltiin läjiä tien poskessa. Aattelin et olisko aasien.

Ei, ei ollu aasien, se selvisi yhden mutkan takaa ku ojasta nous lehmä keskelle tietä. Onneksi ei ollu kova vauhti.

Muutama mutka eteen päin tiellä makasi 5 koiraa.

Ne pomppas salamana ylös ja rupesivat haukkumaan ja hyökkimään auton päälle pomppien.

Tässä ku olis autolle käynny jotain niin siellä oltais kökötetty. Autosta ei olis voinu nousta pois.

Ootin vaan koko ajan, että joku hullu Haralambos hyppää aseen kanssa puskasta.

Lounasaika oli vähä venähtäny, onneksi löytyi yksi kylä jossa taverna auki.

Istuttiin pöytään ja ootettiin, saatiin menu ja ootettiin, tarjoilija tuli kysyy tilausta. Mietittiin että ku on pöytä varaus kasilta niin ei mitään isoo.

Kysyttiin olisiko Travichti piirakka sopivasti jaettavaksi kahdelle. Ei kuulema riitä, no otetaan omat.

Ja taas ootettiin.

Niin ja kuunneltiin kun kaksi n. 10 vuotiasta poikaa tappeli kiljui huusi ja itki sisällä tavernassa.

Kuulin ku tarjoilija selitti etteivät olleet omia lapsia vaan hoidossa.

Jostaki pelistä oli heillä kinaa.

Ai niin muistinko mainitaa sitä oottamista..

Meni melko kauan ennen ku ne pirun piirakat saatiin. Rupes jo hermoa kiristää.

Olis taas pitäny luottaa vaistoon ja tilata yksi, siitä olis riittäny kummallekki.

Piirakka oli hyvää ja äkkiä pois.

Kylän jälken tuli muutama pyöräilijä vastaan, onnea heille jos menevät samaa tietä mitä me tultiin. Siellä olisi ne verenhimoiset koirat vastassa.

Vihdoin päästiin pois niistä maisemista, siinä oli ihan riittämiin.

Meillä oli pöytä varattuna eilisestä tavernasta ja sinne kurvattiin 7 minuuttia ennen pöytävarauksen alkua.

Oli luvattu tosi huonoa säätä ja se näkyi myös tyhjistä pöydistä.

Halusin saganaki juustoa alkuun, kun ei tiedä millon sitä saa seuraavaksi.

Minun pettymyksekai juusto ei ollut tässä kovaa juustoa vaan ilmeisesti manouria.

Tavernassa oli kiva tunnelma vaikkei porukkaa ollut.

Tarjoilijoilla oli aikaa höpötellä ja he olivat tosi ystävällisiä.

Lähtiessä vein kaikille suffelit ja omarit.

Se ois sit aika lailla siinä, huomenna vielä se pahin eli vika aamu ennen lentoo.