Mono emvasia. Yksi sisäänkäynti.

Tällä reissulla ollaan kyllä saatu paljon selityksia eri nimille ja nimityksille.

Galaxi.. Milkyway.. Niinpä niin gala=maito. Näitä riittää.

Kannattaa täydentää tämän päivän kirjoitusta facesta löytyvillä kuvilla, niitä meinaan tuli otettua varmaankin n. 300 kappaletta ei olisi mitään järkeä ympätä niitä tänne.

Tai ehkä pitäisi, koska eihän tuosta paikasta voi kertoa kuin kuvin.

Aamusta kuitenkin leipomon kautta liikkeelle.

Monemvasia on ollut joskus kiinni mantereessa ja maanjäristys on sen irroittanut saareksi. Takaisin se on yhdistetty pengertiellä joten tämä on saari numero 37.

Oltiin suht ajoissa liikenteessä, joten kokeilimme onnea parkkipaikan suhteen ja ajoimme ihan perille asti portille.

Vika tikki.

Ei ollu paikkoja, joten takas ja kävellen sama matka pengertien alusta. Tai jos kohdalle osuisi väliä kulkeva bussi.

Meidän onni oli, että bussi oli melki samantien valmiudessa ottamassa meitä kyytiin. Maksoikohan kyyti kahdelta 3.40e.

Pieni hinta ja säästetään nekin askeleet linnakkeelle.

Tää on ollu pitkään jo listalla missä haluisin käydä, sen paremmin en oo tutkinut paikkaa. Nähnyt vaan kuvia ja todennut että käytävä on.

Ennemmin tämä kuin Santorini.

Tai mihkä vaan tämmöiseen kuluisaan nähtävyyteen kannattaa tähdätä kauden ulkopuolella. Ei tungosta ja ilma sallii pikku kiipeämisetkin.

Ja kiivettäväähän oli.

Tunnelman aisti kyllä heti sisään astuessa.

Vaikka alkusuoralla olikin heti kaikki pikku kaupat ja tavernat se ei pilannut paikkaa.

Poikkesimme yhdessä pienessä kaupassa tuliaisten perässä. Siellä myymässä oli ihana Maria joka sinnikkäästi opetti meille kreikkaa. Sain maistella jotain hyvää jälkiruoka viiniäkin. Illemmalla olisi kuulemaa kuivempaa viiniä tarjolla, että poiketkaa pois lähtiessä. Ovela taktiikka.

Ei käynnyt pienessä mielessäkään lähteä kipuamaan ylös asti linnaketta, tällä kunnolla varsinkaan ja tiedän, että siitä kärsisin monta päivää.

Aikaikkuna ja tietyn verran lusikoita päivälle. Ne rajoittavat tekijät.

Silti hemmetti vie löysin itseni polulta ylös ja tämän sai aikaan rakas mieheni. Kaikkeen se mua yllyttää.

Melko tiukkaa settiä oli jo alusta alkaen. Ihan turha kuvitella tätä jos olisi yhtään tämän lämpöisempi.

Jo polku ylös oli lumoava.

Onkohan kkukaan laskenut montako porrasta ylös olisi. Tuli ihan mieleen Zalongon monunentille tehty reissu.

En huomannu kattoo kellosta kauanko matkaan meni, mutta tuskaisen Golgatan jälkeen aukeni meille ovi ssälle itse linnakkeeseen.

Maisemat oli päätä huimaavat, en yhtään ihmettele paikan suosioo.

Tää kukkaloisto myös ympärillä teki oman silauksensa. Paikka olisi elokuulla aivan ruskea ja rutikuiva.

Muutamat kanssa kulkijat olivat löytäneet paikalle. Näimme ylhäällä yhteensä ehkä 20 ihmistä koko aikana.

Mä lähinnä keskityin kuvaamiseen ja ihmettelyyn, olin aivan lumoutunut.

Nopeasti unotui kavuttu matka tänne.

Olen myös hämilläni siitä kuinka ihastunut olen paikkaan. En yleensä edes välitä tämmöisistä kivikasoista.

Näytettiin varmaan apinoilta ku hypittiin paikasta toiseen poseeraamaan.

Samalla lailla meidän perässä teki toinenkin pariskunta.

Kävellessä ihan ylös kirkolle, tästä pariskunnasta nainen kysyi että olemmeko Suomesta? He ovat Virosta. Oli kiinnittänyt huomioo puheeseemme. Kuulosti hänen mielestään kotoisalta.

Rupesin miettii et mitähän oltiin puhuttu..

Tästä ylemmäs en enää suostu menemään, eikä tarvitse. Silmänruokaa oli kaikkialla.

Iso vanha oliivipuu vartioi kirkkoa.

Yhtäkkiä ttuli joku ihme ryysis ja ihmisiä parveili kaikkialla.

Pakenimme ryysistä kirkkoon.

Kirkko oli sanoinkuvaamattoman upea. Se on auki vain osan aikaa joten olimme onnekkaita osuesamme paikalle juuri nyt.

Kirkon pihamaalta oli upeat maisemat alas jyrkänteelle, jossa meri pauhusi.

Löysin aivan ihanan kukkakedon jonne oli pakko päästä keskelle seisomaan.

Tarpeeksi kauan ihmeteltyämme oli aika suunnata alas.

Ylimmältä tasanteela ales reitti oli melko selvä. Alemmalta tasanteelta lähdimme vastakkaiseen suuntaan mistä olimme tulleet.

Mies oli varma, että täältä pääsee myös.. Itse haistoin pöljänpolun jo kaukaa.

Ihmeen kaupalla kuitenkin pääsimme ehjin nahoin takas ensimmäiselle kujalle.

Nyt oli pakko saada yksi kylmä huurteinen ja hiukopala kylkeen makso mitä makso..

Ja maksohan se. Olut 7 e ja vielä muovituopista. Noh mun pizza mun täytteet, mietin mielessäni kun maksoin laskua.

Lähtiessä oli aika mitata oliko kasvua tapahtunut tällä reissulla.

Baarin vessa oli varmaan pienin mihin olen koskaan peruuttanut.

Ovi oli aukaistava jos halusi vaihtaa suuntaa.

Käytiin vvelä alemmalla tasolla kurkkimassa paikkoja.

Kyllähän täällä nähtävää riittää vaikka pitemmäksikin aikaa. Varmasti myös illasta ihana. Sitä emme jäisi katsomaan.

Jossain kohassa sanoin miehelle et tais se olut kilahtaa sen verta huppuun ettei kovin pitkälle kykene kiipeilee.

Lähtiessä viellä Marian kaupassa pyrähdys. Muutamat tulskut matkaan.

Vihdoin ja viimein olisi tasaista maata jalkojen alla.

Aateltiin viel ennen kotimatkaa käydä syömässä Athivolissa.

Hieman ennen tavernaa kurvasi meidän ohi musta kiiltävä auto aivan täysiä. Rekkarin tilalla vain jotain kultaisia kirjaimia.

Auto kurvasi samaan paikkaan minne me olimme menossa.

Perillä selvisi sen olevan pyhäkuljetus jolla oli kiire, olihan sentäs sunnuntai.

Lounaaksi nnautittiin eilistä tomaattisalaattia ja jotain nautaa.

Nauta suorastaan suli suuhun.

Taas kerran koko rahan arvosta

Mulla välillä tuo tarkkaavaisuus on mitä ihmeellisimmissä asioissa.

Tällä kertaa tarkkailin ihmisten kenkiä.

Tuntuu et tääl porukka liikkuu pääosin lenkkareissa.

Kaks kertaa oon nähmy mustat nahka saappaat jollakin.

Itellä ttuntuu olevan kenkiä joka tilanteeseen.

Matkalla pois päin poikettiin vielä Molion kylässä.

Melkosta baanaa oli kylän laitamille laitettu.

Perinteeksi on muodostumut ostaa ohi kulkiessa täältä appelsiinit mieheltä joka hiluxinsa kanssa päivystää tien poskessa.

Mies olisi halunnut vielä uimaan kun pääsimme kotio. Itse totesin että nyt on kaput. Selkä sanoi sopimuksen irti.

Auringonlasku oli taas mitä hienoin.

Ja minä painun sänkyyn, katotaan pääsenkö huomenna ylös. Voi olla hiljasta.