Aamu valkeni, noh valkenihan se.

Mitään ei vaan oikein näkynyt missään.

Torstai 24.3

Aamusta lähdin omin päiten autolla Gythioon kauppaan, kiertelemään koska voiko parempaa puuhaa olla kun ulkona sataa.

Gythio oli niin eri tuntuinen näin sateisena päivänä. Kiva nähdä kaikki puolet tästä, no melkein kaikki siis. Kesäähän ei olla nähty.

Otin aikani ja kiertelin joka hyllyn ihan rauhassa, samalla suunnitellen tulevia ruokia.

Tääl kaupas on henkilökunta jo oppinu tunnistaa mut, ne ei enää ihan niin paljoo ihmettele mitä hemmettiä teen kun kiertelen hyllyjä kuin kirjastossa konsanaan etsisin kirjoja. Tutkin etikettejä vertailen purkkeja palaan edelliselle hyllylle, jotain lähtee mukaan ja joku palautuu takaisin hyllyyn. Onneksi on kolme matkalaukkua.

My marketin jälkeen siirryin, lähimpään isoon markettiimme.

Olo oli kuin prinsessalla, kun pääsin paikalle, ihan oli mattokin levitetty sisäänkäyntiin. Oisko ihan mua varten? 😁 Kanta-asiakas..

Tääl marketissa on laajempi valikoima kaikkea, eli katsottavaa oli.

Oon aina sanonu et ku mut pitää haudata niin haluan tuhkani välimereen muuten kummittelen kaikille. Täältä löytyi nyt uurnakin siihen puuhaan.. Onneks on ne laukut 😁

Kauppareisulta kotiuduttuani, tein meille lounaaksi toastit.

Ajattelin et tällä reissulla inspiroituisin sen näyttely ötökän kanssa. Löytäisin luonnosta varmasti kaikkea kivaa hyödynnettävää sitä varten.

Mut ei oo oikein vastaan tullut mitään.

Lähinnä ajatuksena oli saada roskia pois luonnosta ja niistä olisin rakentanut ötökän. Vähän niin kuin vastapainona kun nyt ötökät vähenee, roskat lisääntyy ja luonto tuhoutuu.

Plan B oli sitten katsoa jotain muuta rannalta ja reissussa kun ollaan mytologian maassa voisin kehitellä jonkun taruihin liittyvän ötökän.

Illasta tuntui siltä, että mökkihöperyys iskee, eli piti päästä ihmisten ilmoille ja mieleni on tehnyt hampparia jo pitemmän aikaa ja arvasin mistä täydellisen sellaisen saa.

Theatro on aikaisemminkin tarjonnut maistuvaa ruokaa ja heidän listaltaan myös hampparia löytyy.

Purilainen oli paras koskaan ikinä syömäni. Sämpylä ihanan ilmava. Yleensä minulla jää vähintään puolet syömättä sämpylistä 😁

Arvatkaas kauanko meni kun lautanen oli tyhjä?

Syömisen jälkeen kotosalla katteltiin taas Vikiä ja Köpiä.

Olin aikaisemmin hoksannut kuinka Fatboyn ilmalla täytettävästä lötköttelytuolista saa ihan hyvän istuimen kun rullaa sen ihan pieneksi.

Siinä istuessa ja kahtellassa ohjelmaa huomasin kuitenkin ilman haihtuvan istuimesta pois hiljalleen.

Fatboyssa oli jossakin reikä..tai sitten syynä oli Fatgirl eli minä. Voi harmi just väline joka olis ollu tarpeellinen loppuajaksi.

Oon koittanu torjuu mielestäni kotio lähdön lähenemistä ja sitä miten asiat sitten menee.

Samalla mä istun täs olohuonees kirjoittamassa kynttilänvalossa ja mietin et ihan ku tää ois mun koti.

Tiedättekö sen jännän lämmön tunteen, joka yleensä valtaa jouluna. Jotenki kaikki on balanassissa. Vaikka ei oo.

Ei tää tuu koskaan olee mun koti, ei mun unelmat koskaan tule toteutumaan, joskus se on helpompi vaan huijata itteesä.

Jotta tämmöiset unelmat toteutuisi. Pitäisi ne tietää ajoissa ja pitäisi osata jo silloin tehdä peliliikkeet niiden eteen.

Mun tarvii korkeintaa unelmoida siitä et ens viikolla Lidlin vessapaperi on tarjouksessa ja kerkeisin hakee yhden paketin itelle. Se saattaa toteutuakkin.. Ei nää mitä nyt mietin..

Tänään näkyi uusia naapurivuokralaisia ja mä tunsin kateutta ja mustasukkaisuutta. Menkää pois älkää tulko mun huudeille, antakaa mun ees yrittää nauttia tästä rauhasta.

Ei ole tervettä.

Voi kun joku auttaisi ymmärtämään mistä nämä kaikki tunteet tulee.

Siellä jossain on piilossa se onni ja ilo mut tiiättekö sen pelin jossa ylös nousevaa nappulaa pitää vasaralla pamauttaa. Niin tää on se, ainut et vasaran päässä olen vain minä, lyömässä itseäni.

Jos vähänkään joku sellainen tunne nostaa itseään pamautan sen samantien maihin. Ennen ku joku muu kerkeää sen tekemään.

Parempi lytätä ihan ite.

Oon taas suorittanu ihan liikaa, ei pitäny suorittaa yhtään. Piti olla vaan ja nauttia.

Nyt sit meen täältä kotiin ja makaan lamaantuneena sängyssä.

Täällä jotenkin ne unelmien toteutumiset tuntuu realistisilta. Kotona pienikin mahdollisuus katoaa.

Koitin vuokraemännälle vihjata, että olen ilman työtä, se nainen on niin super et varmaan keksis jonku ratkasun.

Taas mä pidän teitä mun terapeuttina. Nää pohdinnat vaan lähtee lapasesta.. Aina..