Istuskelin taas yömyöhään parvekkeella kuuntelemassa merta.

Ja muitakin yöllisiä ääniä.

Perjantai 24.4

Aamusta hyppäsin autoon ja lähdin vain ajelemaan.

Kumma miten nopeasti totuin taas manuaalivaihteisiin ja autoon joka ei ole mäkilähtöavustinta nähnytkään.

Täällä ajaessa varsinkin pienemmillä teillä pitää osata ennakoida jo seuraavien mutkien taa jos vaan mitään näköyhteyttä on. Ja tietenkin olla aavistuksen vielä valppaampi ja varovaisempi kuin suomessa.

Päädyin ajelullani sitten torille. Muutamia juttuja vielä uskaltaisi ostaa. Pitää nyt vähän miettiä kaappien sisältöjä ettei varaile mitään turhaa.

En halua heittää roskiin mitään.

Kuukaus on aika lyhä aika käyttää mitään, kuitenkin jo ihan kuivatavaroidenkin kannalta.

Ihan liikaa ollaan käyty ulkona syömässä, siinäkin osa syynsä.

Valkosipulia ostin kotiin viemisiksi ja välipalaks koko torin viimeiset mansikat.

Huomasin että osalla torimyyjistä oli jopa korttikoneet käytössä. Edistystä.

Oli jotenkin niin leppoisa tunnelma ja hyvä keli niin käväsin matkalla autolle hakemassa leipomosta frappen itselleni.

Tori ostokset jätin autoon ja sen jälkeen lähdin vain kiertelemään kävellen Gythiota.

Mieleeni muuten tuli Efin puhuneen, että hän tietää mistä löytyy aaseja, kun sitä hältä kyselimme. Oi että ihanaa olen jo pitkään odottanut pääseväni silittelemään ja syöttämään aasia. Tämä tieto kutkutti kivasti vatsanpohjaa. Luokitellaan tämä nyt sitten sellaiseksi pieneksi unelmaksi.

Pienen tallustelukierroksen jälkeen suuntasin takaisin Mavrovouniin. Oli otettava rauhaksen, jotta loppupäivällekkin riittäisi lusikoita.

Työläiselle apetta vatsan täytteeksi, se olisi seuraava tehtävä.

Tein jotain Gemistan tyylistä. Heitellen vaan mitä kaapista löytyi.

Siinä ruuan laiton lomassa sitten soi puhelin. Efi soitti ja hän halusi lähteä viemään minut katsomaan hänen salaista lempirantaansa.

Hänet jo tuntien hätäsenä naisena, ei auttanut ku laittaa uuni pois päältä ja jättää miehelle ohjeet jatkon suhteen. Sillä Efi ei oottaisi.

Äkkiä uikkarit päälle ja tarvittavat välineet mukaan.

Tiesin paikan olevan lähellä meidän lähileipomoa, ja Efin sanojen mukaan vaan polku ales.

Varustauduin sandaaleilla josko ne ois kivat kengät hommaan.

No eihän se uimapaikka nyt ihan niin ollutkaan, et pelkkä polku ales.

Eikä myöskään ollu liki leipomoa.

Olisihan tämä pitänyt arvata.

Onneksi oli kuitenkin tie likempänäkin jonne jätettiin auto, autolta matkaa oli vielä reilu 100 metriä sellaista ryteikköpolkua pitkin.

Ekoilla askeleilla huomasin sandaaleitteni olevan virhe valinta. Niissä kun on kuminauhaa joka puolella niin nehän antoi periksi niin jyrkässä mäessä ja jalka tuli terän kautta ulos.

Housu valinta ei myöskään ollut järkevin, caprit kun jalassa, raapi pusikot jalkoja.

Päästiin kuitenkin suht ehjin jalois ales.

Oli kyllä kaiken vaivan arvoista.

Ihan niin salainen poukama ei ollut koska paikalla oli Italialainen mies virvelöimässä.

Efillä ei tietenkään uimapukua mukana koska oli tottunut ettei paikalla olisi ketään.

Koitettiin viittoilla miehelle että katselisi pois päin sen aikaa kun uisimme.

Vesi oli hyistä.

Efiä se ei tuntunut haittaavan hän polski menemään ammattilaisen ottein.

Mietin mielessäni kuinka nololta näyttäisi jos en itse uskaltaisi pulahtaa. Ollaan kuitenkin selitetty kaikkea suomalaisesta avantouinnista.

Perhana, meninhän minä. Oli se järkyttävän kylmää n. 16 asteista mutta kivasti 5 minuutin jälkeen se helpotti.

Siinä meressä sitten keskusteltiin ja tutustuttiin samalla polkien vettä hieman kuntoilu mielessä. Tai noh Efi polki ja mitä vaan koitin pysyä pinnalla.

Efi kertoi naapureistamme ja muutenkin tarinaa hänen lapsuudestaan Mavrovounissa. Hän oli kavereidensa kanssa opetellut tässä poukamassa uimaan.

Naapurin miehestä Nickistä, Efi kertoi että hän oli koittanut käydä miehen luona kertomassa 20 euron vuokran korotuksesta, mies ei ollut suostunut asiaan ja sanonut lähtevänsä pois. Ihme kiukkupussi, Efi tuhahti.

Tää samainen mies on ollut meitä kohtaan hieman välttelevä. Hän kyllä muuttui täysin kun sai kyläilemään veljensä amerikasta. Hän rupesi hymilemään ja jopa jutteli meille.

Juttua kyllä piisas.

Se tunne ku oot piireissä. Kellut kreikkalaisen mamman kaa meressä ja juoruat, parasta 🥰

Yhtäkkiä Efi bongasi jotain vedessä olevasta kivestä.. Simpukoita.

Seuraavana hän harppoi jo minun pyyhe päällä italialaisen kalastajan luo kysymään olisiko hällä jotain terävää simpukoiden irroitukseen

Sakset sieltä liikeni lainaan.

Siellä sitten kreikkalainen pylly ja suomalainen pylly pystyssä olimme irroittelemasaa Efille lounastarpeita.

Ei käynny mielessä kyyläskö se ukkeli nyt meitä.

En ois ikinä uskonu löytäväni itseäni tämmöisestä hommasta.

Lounastarpeet kun oli kasassa lähdimme kipuamaan takaisin ylös.

Olipa ihanan virkistävä uiminen.

Näissä poukamissa asuu kuulema yksinäinen hyljekkin, Efi aina välillä törmää siihen eikä se välitä vaikka sama poukama olisi uimiseen.

Takaisin kotona huomasin ettei mies ollut ees tajunnut lähtöäni, eikä kyllä hän ollut syönnytkään.

Joten uuni takas päälle, syöminen ja mies jatkoi töitä. Itse lepäilin hetken aikaa, koska Efihän keksi että tänään mentöisiin vielä etsimään Kotronaksesta niitä aaseja.

Muutamia tunteja myöhemmin lähdimme matkaan

Muistutin miestäni nyt kunnon kengistä ja vaatteista. Olin aivan varma että pusikko taas kutsuisi.

Ensin Efi halusi esitellä meille jonkun ihanan kappelin meren äärellä, hän haluaisi tyttärensä menevän siellä naimisiin.

Efillä on muuten kolme lasta niin kuin minullakin ja samoilla ikäeroilla. Taas yksi yhdistävä tekijä. Efi myös kertoi että hän tulee harvan ihmisen kanssa toimeen ja hänet koetaan hieman vaikeana, ihan niin kuin minutkin. Meissä on niin paljon samaa että oikein ihmettelen miten ihmeessä löysin tämän ihmisen elämäämme.

Kivasti pisteli pusikot housunkin läpite, ei ollu ihan vielä täällä niitetty.

Olihan se kappeli upea ja upealla paikalla myös.

Aikataulu tuntui olevan tiukka. Äkkiä ennen kuin aurinko lähtisi laskemaan, eli kohti seuraavaa paikkaa.

Melkosta menoa. Jälleen kerran Efi tour käynnissä.

Tähän mennessä ei ole näkynyt ainuttakaan aasia.

Pysähdeltiin kyllä kyselemään ihmisiltä tietäisikö ne.

Mies rupesi jo intoilemaan et pitäsköhän harkita et tultais kesälomalla tänne lomailee jo ihan rantojen takia. Nyt kun ei keliä oikein ole.

Jottei rannat loppuisi kesken seuraavana valkokivinen ranta.

Siirtymällä olimme kuin safarilla konsanaan tiellä vastaan tuli lehmää, koiraa, kissaa, lammasta, vuohta mut ei ainuttakaan aasia.

Päivä rupesi jo hämärtymään. Joten tänä ranta ei ehkä päässyt oikeuksiinsa. Ainakaan kuvissa.

Rannalla yksi ainut taverna joka oli ihme ja kumma auki.

Efi kuvaili rannan olevan täynnä strutsin munia.

Aalot löi hiljakseen rantaa ja kivet valuivat rantaa pitkin aallon poistuessa, luoden jännä pienen kolinan. Tämä ääni oli maaginen.

Upea paikka.

Nimesin nämä jing&jang rannoiksi.

Kotimatkalla Efi halusi käydä vielä moikkaamassa läheisessä kylässä asuvaa taiteilijakaveriansa Leonidasta.

Taiteilija halusi esitellä meille viimeisimpiään töitä.

Jos nyt ymmärsin oikein, on tämä herra ollut entisöimässä Parthenonia koska taitaa kuvanveistännän myös. Ja hänen teoksiaan on ollut näytteillä mitä hienoimissa näyttelyissä ja paikoissa. Arvaakaa vaan laitoinko yhtään ylös että missä.

Efi sai taiteilijalta jonkun kortin lähtiessä lahjaksi. Ehkä meidän olisi pitänyt ostaa omamme.

Upeita töitä ja upea kohtaaminen. Olisi viihtynyt pitempäänkin mutta kaikki rupesi olemaan jo puhti loppu.

Auringonlasku oli upea, ihastelimme sitä koko kotimatkan.

Aasien kohdalla oli tämä aivan tyhjä arpa. Ehkä ens kerralla sit.

Ei varmaan tarvi ees arvata mitä seuraavaksi.. Kyllä.. Syömistä.

Takki tyhjänä painelimme taas Theatroon ja tänään minulla on piirakka-perjantai 💙

Miehellä pasta-perjantai.

Alkuun otettiin vielä kunnon valkosipulileipä. Nälkä oli suunnaton.

Jälkiruuaksi haettiin jäätelöt.

Kotipihassa olikin yllätys. Löysimme näädän kaivamassa kiviaidan vierustaa. Mikä lie tällä mielessä.

Olipahan taas päivä. Täällä ei näköjään yhtään tiedä mihkä sitä joutuu päivän aikana, onneksi positiivisessa mielessä.

Ötyä.