Kylhän te tiiätte tän mun levottomuuden mistä kärsin jatkuvasti.

Paikallaan ei pitemmän päälle pysty olee.

Ristiriitaisinta siinä on se et voimia ei oo liikkumiseen mut mieli haluis vaeltaa.

Jonki tovin on mielessä kurkkinut ajatus autolla seikkailemisesta niin, että autossa voisi yöpyä. 

Välillä vaihdettiin autosta jo vaunuunkin ja taas takaisin.

Todettiin myös ettei ole mitään järkeä pitää nykystä auto vaan kauppakassina ja sellaisena kulkineena joka Aviaparkissa seisoo myös monta kuukautta vuodessa.

Punnittiin väännettiin ja käännettiin ja välillä lopetettiin koko homma.

Tarpeeksi kun asioita puljaa rupee ne jotenkin hakemaan uomaansa.

Rupesi selkenemään, että auto on varmaankin se ratkaisu ja sellainen mikä pohjaratkaisultaa meille olisi paras on se, missä sänky takana pitkittäin. Näillä spekseillä etittii autoo päivä.. Jep.. Päivä..

Tai siis mies etsi. Mä en ees kerenny siihen hommaan ryhtyä, kun se melko oiva valioyksilö  oli jo tyrkyllä Jyväs-Caravanissa.

Yhtenä lauantaina lähdettiin sitä kattoo.  Mies katsasti ja minä istuin autossa, koska henkisesti en ollu valmistautunut meidän ihanasta sitikasta luopumaan ja mieli soti tosissaan sitä vastaan, että saataisiin tämä homma onnistumaan.

Sit muutaman päivän mietiskelin eri vaihtoehtoja mitä kaikkee me sillä autolla voitaisiin tehä..

Paikakunta ku rupeis ketuttaa voitas vaan hypätä autoo ja vaihtaa maisemaa..

Nii ja euroopassa varmaan kauniimpi sää ku suomes.

Ja kaikki tiethän vievät.. Kreikkaan, eikö vaan?

No tulipa se toinen päivä jolloin olin valmistautunut kohtaamaan tämän pelottavan ja kömpelön oloisen otuksen.

Astuessani Jyväs-Caravaniin sisään koin jo se imun ja mielessäni soi… Annoin pikku sormen se vei koko käden.

Nopsasti saatii auto koeajolle.

Yhdellä parkkialueella ku tutkittii autoo ja aukaistiin takaa ovet, nii siinä sängyssä maatessa mietin, että tuosta takaovesta näkymä voisi olla välimeri. Se tunne tuntui niin hyvältä ja samantien PAM tuli se vasara joka tyrmäs taas sen ihanan ajatuksen. Ei tästä kuitenkaa tuu mitään.

Nielin kyyneleitä ja pettymystä. Pettymystä joka ei ole vielä edes todellinen, näin tää mieli leikkii.

Käytii maita ja mantuja ja jopa piirakalla Palokan pizzeriassa. Tai no haettii sieltä ja syötiin autossa. Pitäähän se testata että lätty mahtuu pöydälle 😁

Haikeena palautettiin auto takaisin liikkeeseen.

Mies hetken haasteli myyjää, minä sillä aikaa istuin isossa hallissa retkikeinutuolissa ja haaveilin.

Samalla laitoin merkille sen kuinka monta ihmistä tuossa liikkeessä on töissä, ei taida olla pientä bisnestä tämä, kun myyjiä viuhui ees sun taas. 

Myyjän kanssa jutustelut kun mies sai loppuun havahduin keinutuolista myyjän sanoihin et nyt on jo lupa haaveilla..

Se tunne oli hykerryttävä.

Seuraava steppi olisi laittaa nykyinen auto Autovexille ja odotella mitä siitä saisi.

Eli jännitystä piisas. 

Muutaman päivän odotus ja muutaman tonnin pettymys hinnassa oli tarjous. Noh halutaanko toteuttaa unelmaa vai antaa asian odotella muutaman vuoden.. 

Paskan letut, annetaan palaa nyt tai ei koskaan Irma. 

Soitto Jyväs-Caravaniin et teeppäs nyt vika tarjous ni lyyää kaupat lukkoon. 

Ja näin meistä tuli karavaanareita. Hupsista perkele. 

Jännitys momenttina oli, saadaanko auto juhannukseksi. 

Myyjä näin kovasti lupaili. 

Torstai iltapäivä kun saapui starttasimme kohti Jyväskylää. 

En muista koska viimeksi olisin tuntenut tämmöistä hyväntahtoista jännitystä kehossa. 

Se oli aika jännä tunne. 

Koko ajan kuitenkin ootin et kuka ja missä vaihees vetää sen kuuluisan maton meidän jalkojen alta ja homma tyssää siihen. 

Kun astelimme Jyväs-Caravanin liikkeeseen sisään jälleen kerran, tunsin jotain sellaista yhteen kuuluvuuden tunnetta.

Jokainen myyjä ja työntekijä tervehti, sopivassa välissä kysyivät voivatko olla avuksi ja ei varmasti oltais jääty ilman palvelua. 

Vaihdettiin muuten meidän biljardiseuran jäsenyys tähä harrastukseen, nyt nähdään päästäänkö tämän homman kaa sinuiksi. 

Joku tovi ooteltiin myyjää paikalle saapuvaksi. 

Vitsailinkin miehelle et onhohan Timo päässy asennus hommii ihan ite ku näin tiukalla aikataululla lupas auton luovutuksen. 

Vitsi kävi muuten toteen ja näin oli käynny. 

Auto oli sopivasti jätetty siihen kriittiseen vaiheeseen jossa me oltiin seuraavina päätähtina. Eli kuunteluoppilaina auton kaikista toiminnoista. 

Reilu kakstuntia pyörittiin ympäri autoa samalla saaden ykkösluokan opastusta kaikista toiminnoista. 

Ollaan ostettu monta uutta autoa ja koskaan se niiden perehdytys ei ole ollut näin kattavaa, toki tää auto sisältää pikkusen paljo enempi toimintoja. 

Kun auto oli vesiä ja viimeistä piirtoa vaille valmis kaupan kruunasi se, että sain sen ihanan retkikeinutuolin itselleni, jossa olin kaupan vääntämisen aikaan istunut ja haaveillut. 

Toisessa kainalossa vessapaperi paketti toisessa kemiallisen vessan aineet, painelin uuteen ”kotiimme” valmiina uusiin seikkailuihin.

Kotia ku päästiin mietittiin, että pakkohan se oli ekaksi yöksi päästä johki puskaan parkkiin. 

Nopeita muutto liikkeitä kotoo ja autolla vaan johki. 

Paikka löytyi n. 10 kilometrin päästä. Se kyllä riittäisi.

Järvimaisema, täysi hiljaisuus.

Ei vieressä huutavaa paperitehdasta.

Korvat tuuttas ja tinnitti ihan huolella, en muista koska olisin ollut tuollaisessa hiljaisuudessa.

Eihän siinä meinannut ees malttaa lähtee nukkumaan.

Jossain vaiheessa uni kuitenkin tuli, jopa kolmeksi tunniksi. 

Mies sai onneksi nukuttua pitempään.

Siinä vaiheessa kun mies heräs oli jo niin kova nälkä ja vessahätä, et oikea koti kutsui. Ei meinaan siinä kiireessä oltu pakattu ku yövehkeet mukaan. 

Meil on myös tahtojen taistelu, kumpi sortuu auton vessaa ekana. 

Ekan yön perusteella opittiin jo monta asiaa. 

Päivä jatkui oikeastaan auton siivouksella ja pohdinnalla mitä kaikkea ylipäätänsä tarvittaisiin mukaan. Minä vähä jaksamiseni mukaan heilutin rättiä ja mies teki sen suurimman työn.

Kaksi päivää siinä meni et saatii hommaa jotenkin kasaan. Eli melki koko juhannus. 

Melkoinen etappi.

Juhannus aatoksi laitettiin kotona palju ja käytiin vain ajelemassa vanhalla autolla vielä viimeisiä fiilistelyjä.

Juhannuspäivän iltana klo 19 päästiin starttaamaan tien päälle.

Hetki oli täynnä jännitystä. Mitä jäi, mitä liikaa, minne sopeudutaan ja mitä maailma meille antaisi tästä uudesta näkökulmasta. 

Siinä kohti auringon olematonta laskua tunsin suurta vapautta. 

Sitä vapautta mitä olen elämääni juuri kaivannut. 

Tykkään niin paljo enempi juhannuksesta kuin muista juhlapyhistä. 

Silloin juhlitaan ja lähetään liikkeelle. Joulu kun taas on sellainen keskitalven pimeä juhla missä jo ennestää mökkeytyneet ihmiset linnottautuu kotio imee mauttomia ruokia mikä lisää ahdistusta vielä enempi. Ei ees haluta nähä ulkopuolisia ja sit annetaan lahjoja joita tuskalla hankittu.

Juhannuksena voit parhaimillaa heittää vaikka ilkialasti ja pulahtaa järveen, kaikki on sosiaalisia ja iloisia…

Saas nähä minne päädyimme.. Eli to be continued..

P.s Jos satutte poikkee Jyväs-Caravanissa ni mainitkaa et Piristys-blogista saitte vihiä paikasta. Mut siis tää ei oo mikää kaupallinen yhteistyö vaan ihan hehkutus hyvästä firmasta.