Tän majapaikan loistavuus vielä korostui.

Nimittäin aamiaisella, joka kuului huoneen hintaan.

Tarjolla oli vaikka mitä.

En kehannu kuvia ottaa, kun henkilökunta oli koko perheen voimin buffetpöytien vieressä valmiina auttamaan.

Maisemat aamiaisparvekkeelta oli myös iso plussa.

Aamiaisen jälkeen oli hyvä pyllähtää mahansa viereen altaalle.

Vesi on vaan sellainen rentouttava elementti, Vaikka samalla se on pelottava ja arvaamaton.

Oon varmaan kirjoittanut siitä aiemminkin.

Lapsena pelkäsin vettä ihan hirveästi.

En voinut sietää vettä kasvoilla, saati sitten uskaltanut sukeltaa tai mitään sellaista.

Opin uimaankin vasta 9 vuotiaana, hädin tuskin. Enkä silloinkaan saannut uimakoulussa kuin sen perusmerkin.

Pystyn kyllä uimaan putkeen yli kilometrin, tai pystyin ennen sairastumista.

Mutta mieluiten lillun vaan vedessä. Siksi tykkään lötköpötköistä ja mistä vaan kelluntajutuista.

Mun unelma olis päästä sellaseen kelluntakapseliin.

Niin ja siis takaisin asiaan, vähän rönsyää tää mun ajatus.

Tuo kaikki tuli mieleen katsellessani altaalla noin 10- vuotiaiden kaksosten taidokasta uimista.

Miten uskaliaita he olivat ja äiti seurasi ylpeänä vieressä.

Oli pakko kehua äidille hänen lapsiaan.

Harmi kun en itse ole ollut pystyväinen omille lapsille jakamaan ja opettamaan tuota hienoutta.

Tarpeeks makoilua, kellumista ja altailua.. Oli aika siirtyä ihmisten ilmoille.

Poroksen rantakatua halusin kävellä ja katsella samalla elämää.

Käveltiin siinä rantakatua päästä päähän.

Tavernojen puolella meno oli melko hiljaista.

Baarikadun puolella oli jonkin verran porukkaa.

Hauska miten tää näin jakaantuu.

Loppujen lopuksi tai tässä tapauksessa alkujen aluksi päädyttiin tavernaan rantakadun alkupäähän.

Viereiseen missä edellis päivänä oltiin oltu.

Joten rantakadun elämä olis taattu täksi illaksi.

Voisko lanseerata tästä jonku sarjan samalla nimellä?

Oli elämäni parhaimmat perunat, mä en tiedä mitä huumeita ne upottaa noihi perunoihin mut oon ihan koukussa.

Oon eehkä vähän pässi, tai aina paljonkin.

Huomaan uppoutuvani ympärillä olevaan elämään, pitäisi kuitenkin elää sitä omaakin.

Vietän hetkiä hiljaa ja vain kuvaan kaikkea. Voisin sen sijaan olla läsnä miehelleni ja keskustella hänen känssaan.

Ollaan kuitenkin oltu 16 vuotta yhdessä, joista 9 vuotta kohta naimisissa.

Joten me tiedämme tämän ja toistemme rytmin.

On ne tietyt tilanteet kun ollaan läsnä. Se ei ole itsestään selvyys. Siihen vaikuttaa moni ulkopuolinen tekijä, vireystila, väsymys, nälkä, stressi, kiire ja ja ja…

Alkuun sitä oli vaikea ymmärtää et toinen ottaa aikansa ja uppoutuu johonkin, että taas jaksaisi olla sosiaalinen ja läsnä.

Tämän olen opetellut viineisen vuoden aikana. Itsekkin olen samanlainen. En vain aiemmin sitä tajunnut.

En ole mikää robotti, kuten kuvittelin, se joka on aina valmiina… Ei kun ei tarvi.

Kenenkää ei tarvi olla aina valmiina, tai varsinkaa kaikille mieliksi.

Siitä on ollut vaikea opetella pois.

Ainii, taidettiinkin olla siellä rantakadulla.

No siihenhän pätkähti paikalle joku pelimanni porukka kera naisten, jotka tarjoili punaisia manteleita.

Joku saaren erikoisuus ehkä?

Koitin Lensillä kattoo onks pelimanniporukan laulaja joku paikallinen julkkis nii Lens ehotitti et hän on Ihmemies McGyver.

hieman epäilen. Tai sit Richard on opetellu vanhoilla päivillä kreikaksi laulamaan.

En yleensä kuvaa ihmisiä, jostain syystä täällä on ollut monta hetkeä jossa vaan on ollut pakko ottaa kuva. Toki niin et ihmiset on edukseen.

Ruuan jälkeen, kun kuvailuiltani ehdin oli pakko käydä vielä marketissa, jotta saataisiin viimeisteltyä meidän rantsueväät huomiseksi.

Ainut auki oleva marketti oli kuin suoraan ysäriltä.

Näytti siltä, että ne samat uimalelut, kartat ja postikortit ovat roikkuneet telineissään siitä asti.

Oletan että kaksi veljestä piti tätä kauppaa, varmasti eläkeiän jo kauan sitten ohittaneita.

Ehkä talous ajaa siihen, ettei ole varaa lopettaa.

Muistan elävästi sen tunteen, kun ekaa kertaa astuin kreikkalaiseen markettiin.

Se kylmäkoneiden tuoksu sekoittuneena mausteisiin.

Lisänä siihen röökiä vetävä omistaja, ehkä hieman lisänä, vahvan kahvin tuoksua tai aavistuksen savua läheisen tavernan grillistä.

Sitten ne uskomattoman erilaiset tuotteet, mitä ei suomesta saannut.

Siitä lähtien olen myös ollut koukussa ulkolaisiin ruokakauppoihin.

Paljastetaan nyt kaikki kerralla kun kerta vauhtiin päästiin.

Pakko oli seuraavana päivänä käydä tarkistaa kyltti et miltä vuodelta tää kauppa oli.

No ysäri osu ainaki oikein.

Melkonen aikahyppy menneeseen.

Yöllä vielä miehen mentyä nukkumaan, istuskelin terassilla, kirjoitin ja syötin kissoja.

Toinen kissa oli petturi, ylemmät naapurit kun saapui kämppäänsä jätti tämä kissa ruuat kesken ja häipyi heitä hännystelee.

Onneks toinen kissa oli valppaana ja hälle kelpas.