Hinkkaava rukoilijasirkka

Kohti viimeistä majapaikkaa.

Nyt saa vaan loppu ajan olla, ei ole mitään suunnitelmaa tai pakkoa.

Reissun alkulähteille ja Agios Nikolaoksen kylään, pieneen mutkassa sijaitsevaan kahvilaan.

Siellä oli kehuttu olevan saaren parhaat piirakat ja nyt puhun niistä oikeista piirakoista.

Haaveilin jo aamupalaksi Kefalonian lihapiiraasta.

Kun päästiin perille huomattiinkin kehujen koskevan makeita piirakoita, niitä riitti listalla vaikka kuinka.

Ei nyt osunut minun mielitekoon eikä kehdattu lähteä poiskaan, joten otin hedelmäsalaatin ja mies tuoretta appelsiinimehua.

Sympaattinen kahvila

Omistaja setä oli ihana, kyseli kaikilta asiakkailta kuulumiset ja muuta mitä nyt päähän pälkähti.

Eväät

Harmikseni hedelmäsalaatti sisälsi hunajamelonia suurimman osan, en ole oikein senkään ystävä. Mukisematta söin kuitenkin kaiken pois ja matka jatkui.

Nyt jäi saamatta Kefalonian piiraat.

Vika majoitus oli ihan lähellä sitä paikkaa missä suuret maastopalot olivat olleet.

Näky oli kyllä karmiva.

Oltiin kuitenkin tästä ajeltu muutamaan otteeseen ennen paloa.

Kuinka maisema muuttuu kun kaikki on hiiltynyttä.

Kremmidin kylttikin ihan noessa
Palo-alue oli laaja
Puusta oli osa hiiltynyt. Muistomerkki kuitenkin säilyi.
Ei mitään jäljellä

Vuoren toiselle puolen ei palot olleet päässeet ja siellä meitä odotti aivan ihana pieni villa.

Oma uima-allas

Kaksi huonetta, vessa ja oma allas, takaisi rennon loppuloman.

Asuntoa

Tietenkin piti heti päästä loikoilee altaaseen.

Allas paremmin kuvattuna

Mies tajus laittaa viel riippumaton roikkumaan niin pääs siihenki elbaa.

Kyllä kelpaa
Näitä lenteli paljon
Uimalakki päähän ja nauttimaan

Huomasin myös takapihalla kasvavan banaaneja. Harmi kun ne ei ollu viel valmiita poimittavaksi.

Tuoretta banaania tarjolla

Kyllä kelpas viettää päivää pitkälle iltaan.

Loikoilua

Illasta llähdettiin sitten Skalaan syömään.

Hassussa paikassa tämä kyltti.

Mentiin yhteen ravintolaan, jota mies oli aikaisemminkin ehdottanut, ette varmaan arvaa miksi?

En tiedä minkä takia tämän olen sivuuttanut, koska paikka vaikutti loistavalta.

Nälkäinen ja väsynyt matkaaja

Juu kyllä. Pastalla mentiin, vaikkakin viereiseen pöytään tullut piirakka kiinnitti huomioni aivan täysin. Tais se pastakin hyvää olla.

Kanapastaa
Tonnikalapastaa

Skalassa kun ei sen paremmin ole tekemistä niin kurvasimme Kateliokseen josta aikaisemmin bongattiin biljardipöytä.

Tovi saatiin ootella pöydän vapautumista. Kysyin sitten tarjoilijalta onko ok jos ostetaan juomat ja pelataan. Hän sanoi sen käyvän.

Taidot on hyvin kadonneet puolessa vuodessa

Kerettiin tovi pelaamaan kunnes pöytä piti luovuttaa seuraavalle.Juomia maksaessa selvisikin pöydän käytön maksaneen 10e tunti. No pelattiin me sen viiden euron eestä onneksi ja pöytäkin oli ihan hyvä kuntoinen.

Takaisin majoitukseen saatiin taas varoa tiellä liikkuvia villihevosia… Olkaa hyvät korvamadosta.

Heposet

Vielä yöpulahukselle kun se oli mahdollista.

Altaassa oli valotkin

Aikaisemmin löysin maustettua ouzoa. Kerran reissussa oli ouzo naukun aika ja se oli nyt.

Uusi suosikki. Ja toi lasi oli söpö

Iltahan päättyi tyypilliseen tapaan siihen, että kyöräsin jotain erikoista rukoilijasirkkaa tai mikälie hepokatti olikaan niin pihalle kämpästä.

Kauhee örkkimörkki. Ainaki miehen mielestä 😁

Seuraavan päivän ajattelimme aloittaa ihan vaan rannalla loikoilulla. Viimeinen mahdollisuus siihen.

Lähellä oli se ranta, josta sai lainaan ilmaiseksi aurinkotuolit.

Meressä killuessa kuuntelin paikallisten mammojen juorukerhoa ja päätin, että vielä joku päivä minäkin osallistuisin päivieni kuluiksi sellaiseen.

Mammat ja minä

Lounaaksi siirryttiin villalle syömään jääkaapista löytyviä jämiä ja takas lepäämään veden äärelle altaalle.

Jämä safkaa
Äänikirjaa ja allasta.

Lepäämisen jälkeen Skalan iltaelämää katsomaan.

Matkalta taas

Istuttiin baariin lähellä rantaa. Sitä ennen kävimme varaamassa vierestä ravintolasta pöydän. Eilinen paikka koska se piirakka jäi vaivaa 😁

Piti valita asuun sopiva drinksu. Mangopilttiä lasissa 😁

Siinä istuskellessa ja ootellessa nälkää kasvavaksi mietiskeltiin tätä saarta ja lomaa.

Ei missään nimessä pääse ees top 5 saariin, mutta olihan tämä kiva (ja kallis) kokemus.

Ilmeellä pastaa ootellessa

Ja tosiaankin, mieshän eläisi pelkällä pastalla se on tullu huomattua.

Miehen annos

Onneksi itse voi palata reissun jälkeen ruotuun ja unohtaa pizzat ja piirakat hetkeksi aikaa.

Oli muuten maistuva
Ilo ylimmillään.

Hiljainen oli ilta, eikä se haitannut olinkin jo aivan valmis nukkumaan. Vähän nää viimeiset päivät on tämmöistä haahuilua, kun odottaa vaan kotiin lähtöä.

Kävelykatua

Tai en siis sitä odota, voisin tästä jatkaa vaikka seuraavalle saarelle, mut mies tuntuu olevan aika kypsää kauraa.

Lauantai viimeinen sellainen

Olin lukenut jostain kirkosta, sen erikoisuutena on, että tähän aikaan vuodesta sinne ilmestyy käärmeitä alttarille.

Halusin lähteä katsomaan näkyisikö niitä.

Nurtsilla ulkona meitä odotti tämmöinen kaveri

Ahdistavaa ajella tuon paloalueen läpi, mutta minkäs sille voit.

Täällä taas

Upea kirkko sijaitsi ihan pienen ajomatkan päässä.

Kirkko

Sisälle astuessa tajuttiinkin miksi nämä kirkot vaikuttavat niin freeseiltä.

No nehän rakennettiin uusiksi sen maanjäristyksen jälkeen.

Sisällä kkrkossa oli laatikko ikonin vieressä. Sitä vartioi mies.

Paikalla ollut nainen hihkaisi, että tänä vuonna tuli vain yksi käärme esille. Liekkö palot syynä. Jos niitä ei ilmestyisi ollenkaan toisi se huonoa onnea.

Nainen sanoi palaavansa kertomaan tarkemmin asiasta.

Hän ei koskaan palannut takaisin.

Kävin kurkkaamassa laatikossa olevaa käärmettä ja totesin sen olevan kuollu.

Seuraavana päivänä näin kuvia kyseisestä laatikosta ja siinä oli eri käärme joka oli elävä. Se siitä legendasta.

En arvannu vartijan aikaa kuvailla paremmin.

Ulkona käytiin perinteisesti sytyttämässä kynttilät ja päästiin juuri alta pois kun kirkossa alkoivat jotku menot.

Ainut kynttilä

Isä Jorgosta pukkas paikalle autolasteittain.

Isä Jorgokset
Ja halailut päälle.

Hiivittiin äkkiä pois ettei oltais kuokkimassa mitä lie juhlia.

Ei ollu oikein mitään tekemistä, joten paikkojen katsastaminen autosta käsin olisi oiva ja voimia säästävä tapa viettää päivä.

Ajettiin Argostoliin, josta lautta Lixouriin.

Tää olikin jo tuttu keissi nyt vaan toiseen suuntaan.
Tiivistä tunnelmaa

Aateltiin ajaa Lixourin puoli saaresta ympäri ja katsella paikkoja.

Saatoin haistaa jo laventelimyrkyn tänne asti.

Vähän hirvitti kun vikana tää änki lauttaan.

Kefalonia on kuin kolme eri saarta. Jokaisessa osassa on kaikissa eri tunnelma ja maisemat ja jopa ihmiset on ihan erilaisia.

Tasasta on
Ja jylhää

Upeita rantoja kallioiden ympäröimänä osui reitin varrelle.

Kattokaa tota meren väriä

Asos oli se kylä mikä oli jäännyt käymättä.

Ja sehän on yksi niistä listatuista mitkä on pakko nähä.

Matalikkoa matkan varrelta

Päivä oli kuuma.

Mietittiin kuinka päästäisiin parkkipaikalta Asoksen rantaan katselemaan.

Parkkipaikka oli ääriään myöten täynnä ja pidemmälle ei saannut ajaa, kuin he joilla oli täällä majoitus.

Kissa loikoilee Bougainvillean varjossa

Tää paikka oli niin tekemällä tehty turisteille ettei mitään rajaa. Ostettiin limsat kaupasta pari kuvaa ja äkkiä pois. Ihan hukka reissu.

Aivan täynnä turistia ja ahasta oli.

Paljon hylättyjä ja sortuneita taloja näkyi myös olevan.

Pensaat vallannu rauniot

Eka kerta ku tääl päin ajeltiin eksyttiin todella hyvään tavernaan nimelt Veggera. Sinne päädyimme myös tällä kertaa lounaalle.

Nyt on uppopaistettujen mittarikin täynnä

Ajelujen jälkeen jälleen omalla altaalla rentoutumista. Mitään ihmeitä ei tuosta reissusta käteen jäännyt.

Altaalla taas.
Seuraa riitti altaalla. Tää taas hinkkas menee ees taas.
Ja tämä pöristeli menemään
Auringonlasku

Illalliselle käveltiin lähimpään tavernaan, joka oli aivan nurkan takana.

Sieniä ja manouria pitaleivän kaa
Ja vähän pastaa lisäks

Sitten vaan mahan viereen maate. On se hyvä että meidät roudataan kohta täältä kotiin. Ei vaatteet mahu päälle.


Discover more from Piristys

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

12 comments on “Hinkkaava rukoilijasirkka”

  1. Arja Eskelinen

    Kiitos kivasta Piristyksestä taas. Toi viimeinen lausahdus on kyllä niin totta. Ei mahdu vaatteet lähtiessä kunnolla päälle ja kotona pitää tehdä kurinpalautus.
    Hienoja ötököitä!!
    Hyvää viikonvaihdetta sinne Keski-Suomeen!

    Vastaa
  2. Laura

    ❤️ Kiitos mukavaa viikonloppua

    Vastaa
  3. Tuikkuli

    Joko se nyt loppui? Hienot maisemat taas lukuun ottamatta paloaluetta, oli aika lohduttoman näköistä. Ihana auringon lasku taas kerran. Seuraavaa matkaa odotellessa.

    Vastaa
    1. Laura

      Yksi kirjoitus jäljellä viel 😊 seuraavaa ootellessa 🥰😍

      Vastaa
  4. Jori

    Te ootte ”eikun menoksi porukkaa”. Kiva lukea ja nähdä Kreikkaa teidän näkökulmasta. Ittellä on vähän rajoittuneita nuo matkat. Jouluksi taas ajateltiin, mutta ei nuo Aegean lentoalet oikein tunnu, kun nostavat lähtöhintaa kaiken aikaa.

    Vastaa
  5. Laura

    Kattelin kans niitä hintoi oli aika ”kohillaan” täältä ku kylmästä kirjottelee hamuaa jo sormet entteriä painamaan

    Vastaa
  6. Pia

    Söpö uimalakki 😊 ja hinkkaava sirkka 🤣

    Mikä siinä onkin, että reissuun lähtiessä mennään muka hyvää ja terveellistä ruokaa syömään ja kävelyretkille. Kotiin palaa talipallot, näin meillä. 😄

    Vastaa
    1. Laura

      Ja aina sama homma meilläkin 😁 kyllä siemlä tuöee ulkoiltuu ja lenkkeiltyy ja tehtyy ihanaa ruokaa tuoreista raaka-aineista. Paikan päällä: ei jaksa ny mitää kokkaa mennää tavernaa 🤣🤣🤣

      Vastaa
  7. Sari

    Kiitos taas että pääsi matkalle mukaan. Kefalonialla oon viettänyt 50 vuotissynttärini nuorimman poitsuni kanssa. Meillä oli todella kiva reissu. Viikon aikana ajeltiin lähes koko saari läpi. Maanalainen järvi ja tippukiviluola olivat upeat kokemukset, poika muistelee niitä vieläkin, hän oli 13 vuotias silloin, ja nyt jo kohta 30 v. Eli reissusta on 16 vuotta viivähtänyt.🇬🇷💙

    Vastaa
    1. Laura

      Sillon varmaan ollu vähän hommat ja paikat erilaiset, ehkä aidommat. Sehän on teillä ollut onnistunut reissu sitten 😍

      Vastaa
  8. Aija

    Kiitos taas mukaansa tempaavasti tarinasta. Katselin, että altaalla uiskentelee joku kärmes🤭Mutta olikin sun uimajuttu. Hyvä että uskalsi sivua alas vierittää, kun iso Hepokatti ruudulla. Paljon kaunista olette nähneet, välillä sitä ankeuttakin tulipalon jälkeen. Lähdön haikeuden sieltä aavistaa jo tekstistä. Piiras oli kyllä komea🙂Viimosta tarinaa odotellessa ❤️

    Vastaa
    1. Laura

      Haikeutta on tuossa kyllä ilmassa ❤️

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *