Parga. Yhteenveto ja vähän muutakin

Voin sanoo et oli elämäni kuumottavin tilanne. Koskaan portit ei oo soinnu mun kohalla ja nyt kävi niin. Käsistä näytteet ja kone huus räjähdysaineita.. Mietin hetken et oliko niin järkevää keräillä kasveista kaiken maailman siemeniä.. Uusinta tsekkaus uus hälytys. Mut kohta kuitenkin läpi pääsin.. Meinas itku päästä kun mietin itseäni jossain kreikkalaisessa putkassa

Jatka lukemista ”Parga. Yhteenveto ja vähän muutakin”

Parga 20.5.2019

Paleli koko yön, aamulla painelin ensimmäisenä kuumaan suihkuun.

Aamupalan valmisteluja ja lisää laukun pakkaamista. Laukkuni painaa kaksi kiloa vähemmän kun tullessa, mihkä lie kilot hävinneet. Vielä mahtuisi viisi kiloa tavaraa, mutta laukku on ääriään myöten täynnä. Onneksi miehen laukussa on tilaa.

Jatka lukemista ”Parga 20.5.2019”

Parga 19.5.2019

Mikähän siinä on, että sitä pesää pitää ruveta rakentaa niin hirveällä kolinalla ja ramppaamisella.

Itse jos menen yöllä hotelliin koitan olla hyvin hiljakseen, muita häiritsemättä. Ei siitä sen enempää.

On sunnuntai. Maanantai-iltana lähtee lento, eli noin puolitoista vuorokautta aikaa repiä tästäkin loput ilot irti.

Jatka lukemista ”Parga 19.5.2019”

Parga 17.5.2019

Yöllä takkus kaikki. Niin kuvien siirtäminen, kun nukkumaan meneminen. En meinannut millään saada unta.. Sitten kun sain en olisi halunnut herätä.. Herätys oli kuitenkin karu. Toiseen korvaan tuuttas täpöllä kreikkaradio.. Ja joka paikkaa kutisi.. Niin ne hyttyset.. Poskessa jäätävä patti ja joka ikinen sormi myös paukamilla.. Ens kerralla tarkista että poltat hyttyskynttilää partsilla tavallisen tuikun sijaan

Ei auttanu… Pakko oli lähteä liikenteeseen kohti Meteoraa.

Oli todella rauhallista tien päällä. Pienenä vinkkinä.. Ei kannata vuokrata litrasta kippanaa ja lähtee motarille.. Se ei lähe..

Jatka lukemista ”Parga 17.5.2019”

Parga 15.5.2019

Yöllä oli taas satanut, nukkuessa mulla oli jopa hetken sen verta lämmin, kiitos ilmastoinnin, ettei paksuimpaa peittoa tarvinnut ja olin potkinut villasukatkin jaloista pois.

Aamupala nautittiin parvekkeella, mukavan raikkaassa ilmassa. Sopivasti oltiin saatu syötyä, kun autovuokraamon ihminen jo kolkutteli ovella ja toi auton meille. Paperit valmiiks ja baanalle. Kuvatkaa auton mahdolliset vauriot ja pyytäkää merkkaamaan ne papereihin etukäteen, niin ette joudu turhaan maksu mieheksi.

Jatka lukemista ”Parga 15.5.2019”

Parga 14.5.2019 part 2

Jotain aurinkoahan siel altaal tarttukin matkaan. Niin ja nälkä myös, joten ykköstä ylle ja kohti keskustaa.

Joku muistaakseni kreikka-ryhmässä suositteli Ostria -nimistä ravintolaa rantakadulla. Jos siis pastaa tekisi mieli. Miehellä tekee sitä aina mieli ? ei siis tarvinnut arvuutella illan ravintolaa enempää.

Jatka lukemista ”Parga 14.5.2019 part 2”

Parga 14.5.2019 part. 1

Heräsin ennen seitsemää, mies halusi vielä nukkua, joten kirjoittelin blogia. Yöllä paleli hiukan, mutta sain kuitenkin nukuttua, villasukat jalassa tietenkin.

Aamu valkeni

Nälkä rupesi kahdeksan aikaan vaivaamaan niin pahasti, että oli lähdettävä liikenteeseen. Tallusteltii mäkiä alas suoraan rantakadulle, ei ketään missään. Välillä tuli vettä kaatamalla ja välillä vain ripsi.

Jatka lukemista ”Parga 14.5.2019 part. 1”

Sateisessa Pargassa

Lento meni kohtuu mukavasti, viimeisellä penkkirivillä. Tjäreborgilta tuli muutamaa päivää ennen lähtöä sähköposti jossa tarjottiin ruokia koneessa puoleen hintaan mennen tullen eli 5€ per ateria. Päätin tarttua tarjoukseen, vaikka hieman epäilevin mielin. Aivan turhaan kylläkin, ruuan ottaminen oli järkevin päätös koskaan. Siitä tuonnempana.

Jatka lukemista ”Sateisessa Pargassa”

Parga häämöttää

Totuttuun tapaan tulimme jo lentoa edeltävänä päivänä serkkuni hoteiseen. En jotenkaa usko, että on loma. Viime viikot olen tutkinut pelkkiä säätiedotuksia ja todennut että pilkkihaalaria kevyempää ei reissussa tarvi. Joku vielä vihjaisi tulvien mahdollisuuden niin viime hetken lisäyksenä otin matkaan kumiveneen.

Mies teki vielä päivän töitä ennen lentoo ja minä vaan stressasin että ei varmasti ehditä. No ehdittiinhän me juuri loistavaan aikaan (eli vältin päivän jääkiekkomatsin?)

Helsinki-Vantaa

Kentälle päästyämme totesimme, että automaatilla ei voinut tulostella laukkuihin lippulappusia joten perinteisesti tiskin kautta koko homma.

The Oak barrell pubiin perinteiselle lähtö skumpalle ja oluelle, kyllä maistui. Lähtöportti oli juuri siellä kauimmaisessa nurkassa mistä viimeksikin lähdettiin Prevezaan. Kenttä on jo siis tuttu Nidrin reissusta, kuulema pieniä muutoksia sinnekkin on tullut.

Skumppaa

Eniten jännittää tällä hetkellä pienet lapset lennolla, olen tällä kertaa varautunut tähän sotaan vastamelukuulokkeilla, eihän se toki poista sitä penkin rynkytystä mutta menköö ilmakuoppien piikkiin.

Olo on jotenkin epätodellinen. Onko se tämä ajankohta vai vaan pelkkä työstä jäännyt väsymys, mikä tekee tämän.

Sit koneesee