Parga häämöttää

Totuttuun tapaan tulimme jo lentoa edeltävänä päivänä serkkuni hoteiseen. En jotenkaa usko, että on loma. Viime viikot olen tutkinut pelkkiä säätiedotuksia ja todennut että pilkkihaalaria kevyempää ei reissussa tarvi. Joku vielä vihjaisi tulvien mahdollisuuden niin viime hetken lisäyksenä otin matkaan kumiveneen.

Mies teki vielä päivän töitä ennen lentoo ja minä vaan stressasin että ei varmasti ehditä. No ehdittiinhän me juuri loistavaan aikaan (eli vältin päivän jääkiekkomatsin?)

Helsinki-Vantaa

Kentälle päästyämme totesimme, että automaatilla ei voinut tulostella laukkuihin lippulappusia joten perinteisesti tiskin kautta koko homma.

The Oak barrell pubiin perinteiselle lähtö skumpalle ja oluelle, kyllä maistui. Lähtöportti oli juuri siellä kauimmaisessa nurkassa mistä viimeksikin lähdettiin Prevezaan. Kenttä on jo siis tuttu Nidrin reissusta, kuulema pieniä muutoksia sinnekkin on tullut.

Skumppaa

Eniten jännittää tällä hetkellä pienet lapset lennolla, olen tällä kertaa varautunut tähän sotaan vastamelukuulokkeilla, eihän se toki poista sitä penkin rynkytystä mutta menköö ilmakuoppien piikkiin.

Olo on jotenkin epätodellinen. Onko se tämä ajankohta vai vaan pelkkä työstä jäännyt väsymys, mikä tekee tämän.

Sit koneeseen

Kohti Pargaa

Talviloman ajankohtaa miettiessämme päädyimme siirtämään loman loppukeväälle, ihan vain siksi että halpa matka osui kohdallemme.

Olin jo jonkun tovin pyörinyt matkatoimistoiden sivuilla kytäten eri matkoja kevätpuolelle. Mielessä olisi keväinen Kreikka, koska sitä emme olleet vielä kokeneet. Aluksi olin jo päättänyt matkamme suuntaavan toukokuun lopulla Palerokselle. Se on pieni paikka Prevezan alapuolella, hotelli ja kaikki oli valmiina napin painalluksen päässä, mutta olosuhteet eivät antaneet periksi juuri tuolle ajankohdalle, luovuimme siis siitä.

Kunnes yhtenä hiljaisena päivänä töissä haaveilin taas puhelin kädessä. Silmiini osui Tjäreborgin sivuilla törkeän halpa matka Pargaan 430e viikko kahdelle, eihän tuolla saisi edes lentoja. Hotellina olisi Valtos Ionion

Valtos Ionion Kuva lainattu Tjäreborgin sivuilta

Äkkiä viestiä miehelle, että mitenkäs tämä kävisi meidän suunnitelmiin.

Itse joudun passaamaan Likkojen lenkin, mutta eiköhan tuollakin (kiitos korkeuserojen) saa lenkkiä aikaiseksi. Varovasti työnantajalta utelu sopisiko millään, sillonhan olisi paras juhlavaatesesonki ja minunkin apua tarvittaisiin. Sain jonkinmoisen myöntymisen ja varaa nappia painettiin.

Kummallisinta tässä on, että tällä kertaa tämä varaaminen tuntui ihan oudolta, ei yli 200 päivän odotusta ja paikkakin ihan joku muu kun olin aatellut, eikä ole edes SAARI!! Näin se raha joskus vaikuttaa. Elokuulla jos sitten pääsisi sinne minne suunnitellutkin.

Allas näkymä hotellilla kuva lainattu Tjäreborgin sivuilta

Ajankohtahan reissulle on toukokuun puoliväli. Kelit on silloin huomattavasti viileämmät kuin elokuulla, mutta toivottavasti paremmat kuin Suomessa. Lento olisi Prevezaan, joka on kenttänä tuttu meille Lefkaksen reissulta. Otin lentokenttäkuljetuksen nyt kuitenkin, koska matkaa kertyy hotellille.

Seuraavana sitten bongailemaan mitäs siellä Pargan huudeilla voisi tehdä. Acheron-joki on mainittu monessa paikassa samoin kuin retki Meteoraan. Laivareissuja Paxokselle ja Antipaxokselle oli kehuttu, ne kyllä kieltämättä kiehtoi, saisi muutaman saaren kuitenkin listalle tälläkin reissulla. Auto nyt ainakin vuokrataan, koska sillä on sitten helppo mennä mihkä vaan!

Hotellilta maisemaa kuva lainattu Tjäreborgin sivuilta

Facebookin Kreikka- ryhmästä saa kyllä hyviä vinkkejä ja apuja reissun suunnitteluun!

Tässä nyt sitten 110 päivää odotusta ja ihmettelyä, että mitä sitä varattiinkaan. Onko sinulle koskaan käynnyt niin että päädyit ihan johonkin muuhun kuin suunnittelit?