Rantaa kerrakseen

Oltiin kuin oltiinkin tikkana ylhäällä hyvissä ajoin.

Tein pientä evästä meille matkaan ja Frappet kans.

Matkalla rannalle poikettiin leipomosta hakemaan aamupalaa.

Maisemaa matkan varrelta
Kaikki tarpeellinen mukana?

Parkkipaikkoja oli hyvin saatavilla ja meidän valitsemalla rannallakaan ei ollut vielä ketään.

Paralia Pipitos
Kivirantaa tällä kertaa
Kirkas vesi

Nyt ei tuullut niin sai teltankin hienosti pystyyn.

Erilainen viritelmä tällä kertaa
Laura Pauliina aina kauniina
Voisiko parempaa aamiaismaisemaa olla?

Ostin myös jonkun makean leivonnaisen leipomosta. Yleensä en makeasta välitä mutta tämä suli suuhun.

Ihan kuin olisi ollut kostea mokkapala kermaisella täytteellä. Luoja kuinka hyvää.

Keräilin viltille erilaisia kiviä. Takana selvästi laivoja.

Vesi oli täällä hieman lämpimämpää.

Snorklatessa näkyi upeita kaloja, isojakin.

Myös järkyttävän kokoisia merisiilejä.

Vermeet kohillaan

Aloitin uuuden äänikirjankin. Jos tällä kertaa olisi mielenkiintoisempi kuin edellinen. Emma Hambergin, Je m’appelle Agneta.

Kiviä
Rakkaus
Lämmintä piisaa.

Kun havaiduin nokosilta, oli ranta täyttynyt äärimmillee.

Hirvitti kun ihmiset meni paljain jaloin veteen, siili parat 😁

6 tuntia siinä iloisesti vierähti.

Huomasin muuten et liian isot Speedot on nyt muotia, ainakin brittimiesten päällä.. Koko ajan vaan pelkäsin et kuka tulee vedestä ilman pöksyjä 🙈

Rusketuksen vertailua

Rantailu vaati veronsa, loikoilua oli jatkettava majapaikassakin.

Tarpeeks ku oltii loikoiltu hypättiin taas autoon ja lähdettiin tutkimaan paikkoja.

Avlaki beach

Eksyttiin jollekkin ökyvilla alueelle josta ei meinannut päästä pois.

Mietittiin et vaikka voittas lotossa niin koskaan ei tulis hommattua mitään tollasta persoonatonta sontaa.

Vaan joku pieni, idyllinen talo, jolla olisi joku historia. Tarina kertottavana.

Kouloura view point. Albania

Olimme lähellä Kalamia, jossa sijaitsi yksi Durrellin taloista, pitihän sielläkin poiketa.

Larry ja vaimonsa asui tässä talossa.
Muistolaatta seinässä

Ja jos nyt et vielä tähän mennessä ole katsonut Durrelin perhettä, suosittelen lämpimästi.

Niin lämmin henkinen sarja, jossa palataan sellaiseen aikaan mitä nyky ihminen ei välttämättä osaa edes kuvitella.

Tuntuu, että muutenkin kaikki tuutit on vaan väärällään kaikkia murhajuttuja.

Ei liity Kreikkaan, mutta toinen on Larkinin perhe (oi ihana toukokuu) jos sitä katsellessa ei hymyilytä ja lämmin tunne pulpahtele rinnassa, on jotain todella pahasti vinossa.

Plakaatti
Nätti talo
Pihapiiriä
Maisemaa
Korfu town siintää siel
Laiva matkalla

Mies halusi käydä jossain erikoispaikassa.

Sellainen se tosiaaan oli.

Pantokrator

Korfun korkein paikka.

Tie perille oli melkoinen ja nyt käskytin ukko kultaa ajamisessa oikein toden teolla.

Vähän likempää

Huipulle päästyä, oli maisema henkeä salpaava. Täältä näkyi koko Korfu.

Auringonlaskua

Aurinko oli juuri sopivasti laskemassa. Ei pistetty pahakseen.

Auringonlaskun kuvaaja
Siel ois ollu luostari, mutta oli menny jo kiinni
Huikeet maisemat
Hiippailija reunalla
Nää värit
Puska suodattaa valoa
Toi kajo meren pinnassa on upea
Albania siintää
Huvittavinta ettei tääl oo kuuluvuutta
Sinne se taas painuu

Matkalla takas päin, rupesi mies yhtäkkiä huutaa..

Luulin tiellä olevan jotakin tai ajettiinko jonkin yli?

Ehei… Heinäsirkka oli vain hypännyt vauhdissa salamatkustajaksi ikkunaan.

Salamatkustaja

Ei se ny kovin salamatkustaja ollu ku postas siinä tuulilasissa. Ei edes viidenkympin vauhdissa irronnut.

Totemin hinnastoo. Ks. Kuinka Gyros lausutaan 🤣

Illalliselle päädyimme Acharaviin, Totem nimiseen paikkaan.

Vastaanotto oli lämmin ja taustalla soiva rento musiikki varmisti vielä paikan olevan oikea valinta.

Ei varmaan tarvi sanoo mitään

Tilasimme mexican pastan, Saganakitikut ja valkosipulileipää.

Pasta
Saganakitikut

Luoja miten hyvää.

Mies siinä ahneuksissaan vetäs koristeena olleen chilin naamariin. Onneksi vasta ruuan lopuksi…

En tiiä kumpi oli punasempi, aikasemmin helottanu auringonlasku vai mies.

Tais vähä polttaa.

Apua

Itse soitin Pekka Niskan apuun nostamaan minut majapaikan sänkyyn.

Jesta mikä nimi kaupalla

24 comments on “Rantaa kerrakseen”

  1. Arja Eskelinen

    Kiitos taas. Mehevät naurutkin sait aikaan. Kuvat olinkin jo ihastellut melkein kaikki!
    Hyvää torstaiontoivoatäynnäpäivää!!

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos, Mukavaa torstaita

      Vastaa
  2. Nana

    Kyllä teilläkin sitä kamaa oli rannassa mukana, muistuttaa ajasta jolloin kolmen lapsen kanssa matkusteltiin, kamaa oli ehkä viisi kuutiota, enää ei jaksaisi! Hienot on taas maisemat, kyllä kelpaa! Jatkoa odotellen…

    Vastaa
    1. Laura

      Hyvä varustautua ni voi olla pitemmänki aikaa

      Vastaa
  3. Anne Näyhä-Nieminen

    Laura!
    Acharavi oli paikka missä ainoalla Korfun matkalla olimme. Nyt muistui mieleen🤗. Kävimme samaisella ”mastopaikalla” ja luostari kirkossa. Hyvä myymälä oli siellä.
    Tykkään teidän leiristä biitsillä.
    Kivoja kirjoituksia ja muita tarinoita.
    🏖️hyvää jatkoa!

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos 💙

      Vastaa
  4. Katri

    Ihanat maisemat ja herkullisen näköistä vatsan täytettä.😊. Paljonhan sitä näkee, kun autolla liikkuu paikasta toiseen.🚘 Mukavaa torstai iltaa teille. ❣

    Vastaa
    1. Laura

      Aika hyvin ollaan paikkoja kolittu 😊 kiitos. Mukavaa torstai iltaa sinnekkin

      Vastaa
  5. Marja

    Laura,
    Syön tässä Kreikkalaista salaattia , ihan vaan kotipellon aineista aitoa Fetaa katselen teidän kuvia ihan kuin olisi itsekin siellä.
    Makea Leivonnainen luultavasti Koukakia eli KOK, se on herkullinen kyllä , leivon niitä täällä joskus jopa myyntiin
    Tässä tällä kertaa
    Marja

    Vastaa
    1. Laura

      Oi kiitos leivoksen nimestä nyt tietää pyytää nimellä 🥰

      Vastaa
  6. Satu Laakso

    P.s jos viivytte Aharavissa niin käykää rannnassa syömässä Navigator ravintolassa auringonlaskun aikaan. Hyvää ruokaa, upeat maisemat merelle, ihanat omistajat (mun tutut) 💙 Ja jos menette kertokaa terveisiä Sadulta ❣️

    Vastaa
    1. Laura

      Kiitos vinkistä, katsotaan jos vaikka eksytään vielä sinne suunnalle 😊

      Vastaa
  7. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Hieno tuo Kiviranta. Muutamana viimepäivänä onkin tullut oltua hiekkarannalla, niin koko auto ja mies itse ollut täynnä hiekkaa. Kivirannan osalta ei sitä ongelmaa olisi.

    Vastaa
    1. Laura

      Jotenkin oon nyt noihi kivirantoihi tykästyny

      Vastaa
  8. Majlis Margareta Ekqvist

    Laura,
    Tämän päivän upeat ranta- ja maisemakuvat saivat minut herkäksi, kun vielä juuri sain kutsun hyvän ystävän muistelutilaisuuteen eli tuplasti sydämessäni muljahti ja silmät kostuivat. Rantakuvien lisäksi pidän niistä kuvista, joissa kivet on pyyhkeellä ja jaloilla, ihanat asetelmat, kiitos !!! Minunkin lempivärini on sininen ja olet aina kaunis <3

    Vastaa
    1. Laura

      Oi kiitos 💙
      Paljon voimia sinulle haastavaan hetkeen 🧡

      Vastaa
  9. Esu

    Moikkelis moi. Kyllä Durrelit on katottu moneen kertaan, nuo saganagi tikut wow. Oliko rantsu teltta tausta kiviä, näkyikö liskoja, Kivaa kiitos ja terkut kuskillekin.☀️

    Vastaa
    1. Laura

      Oli kiveä. En huomannu seurailla liskoja. Terkut välitetty kiitos

      Vastaa
  10. Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys

    Hienoissa maisemissa olette päässeet niin aloittamaan kuin lopettamaankin päivän. Ja vitsi mitä herkkuja. 😋

    Vastaa
    1. Laura

      Ihan parasta 🥰🥰

      Vastaa
  11. Sari/ matkalla lähelle tai kauas

    Onko teillä aina matkatessa nuo rantavermeetkin matkalaukussa vai ostatteko paikan päältä?
    Upeat maisemat tuolta ylhäältä.

    Vastaa
    1. Laura

      On aina mukana 😊

      Vastaa
  12. Tanja / Tädin ja tytön matkablogi

    Hauska tuo telttaviritelmä, eihän tietty ilman suojaa noissa lämpötiloissa jaksaisikaan.

    Vastaa
    1. Laura

      Joo ei siellä pärjäis ilman varjoa

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *