Muistutuksia itselle

Iso olkalaukku ei ole kätevä käsimatkatavara laukkuna.. Taaskaan.

Halpalennoilla koita päästä ekana koneeseen, jotta saat laukun ylös. Ei tarvi tunkea jalkatilaan tai jopa joutua luovuttamaan ruumaan.

Ateena

Hyvä olisi varata ne paikat isommalla jalkatilalla kuitenkin, lento kun on myöhässä, on miehen jalat puutuneet jo ennen lähtöä. Ja tietenkin se edellä istuva kaataa penkin syliin ja penkki hajoaa siihen asentoon.

Epäonnistuneet otokset

Mies tarvii oikeesti sen 10 kirjaa lukulaitteeseensa, älä ihmettele sitä ensi kerralla. Sinä et tarvitse kuin sen yhden kirjan kuunneltavaksi. Et kuitenkaan malta.

Boarding alkaa aina etuajassa.. Älä siis koita mennä viime tingassa kaljalle.. Tai vessaan.

Älä pakkaa niitä pirun t-paitoja, kun et kuitenkaan käytä niitä, kun haluat saada rusketusta. Joten toppeja mukaan.

Sukat on myös turhia. Pari paria riittää ja ei, et tarvitse myöskään niitä villasukkia, jotka AINA otat viime tipassa mukaan.

Epäonnistuneet otokset

Kaikki ylimääräiset hiusaineet ja härpäkkeet kannattaa myös jättää kotiin. Pärjäät kammalla, shampoolla, hoitoaineella, sekä pinnillä. Kuljet kuitenkin huivi päässä koko ajan.

Luottosandaalit saattaa yllättäen hiertää. Paikkaa leukosilk teipillä. Sillä voi myös peittää alkavat rakot. Et siis tarvitse rakkolaastareitakaan.

Epäonnistuneet otokset

Hiertäminen saattaa johtua yhtäkkisestä ruuan ja juoman tankkaamisesta, joten älä ihmettele kun kotimatkalla housunnappi kiristää enempi kuin tullessa. Se johtuu samasta asiasta. Onneksi vain laukut punnitaan. Ei ihmistä.

Epäonnistuneet otokset

Samoten ne meikit, ripsari ja kulmakynä riittää. Kuka siellä kuumuudessa jaksaa tusertaa pärstäänsä?

Epäonnistuneet otokset

Ensiapulaukkua et tarvinnut taaskaan, mutta sitä älä jätä. Käy kuitenkin jotain.

Epäonnistuneet otokset

Pakkaa enempi pakastepusseja tai keksi joku parempi vaihtoehto säilyttämiseen, jääkaappi jutuille. Ei oo kiva ku hedelmät maistuvat sipulille.

Kun haluat kuljettaa kaikki Kreikan kukat kotiin, pakkaa ne purkissa ruumaan menevään laukkuun, ne on muussina käsimatkatavaroissa siinä vaiheessa kun olet kotona.

Epäonnistuneet otokset

Roskien vähentämiseksi ota se vesipullo mukaan, ei se paljoa paina.

Muutaman roskapussinkin voit pakata, ne sujahtaa käsilaukkuun helposti. Et näytä niin hölmöltä kun keräät koko kylän roskat käsiisi, kun koitat pelastaa maailmaa.

Epäonnistuneet otokset

Niitä matkalippuja ei tarvi tulostaa. Passi riittää aivan varmasti. Eipähän kulu paperiakaan.

Ihan sama miten paljon sitä rahaa nostat ennen lähtöä, joudut kuitenkin käymään automaatilla muutamaan otteeseen.

Kotimatkan alkaessa vituttaa kaikki, joten parempi ku pidät suus kii ni ei tuu sanomista.

Epäonnistuneet otokset

Suomeen kun pääset muista, sielläkin voi tehä kaikkea kivaa.

Epäonnistuneet otokset

Kuvat ohessa, epäonnistuneita otoksia ja vahinkolaukauksia.

2 Replies to “Muistutuksia itselle”

  1. Tuo ”kotiin lähtö vituttaa kuitenkin niin että on parempi olla suu kiinni” on elämää suurempia opetuksia. Klassikko jo syntyessään 👍

Vastaa