Hersonissos yhteenveto
Ja ne epäonnistuneet otokset.
Matkahan oli melko suunnittelematon, joten se vaikutti suuresti. (Vallitsevan tilanteen takia.) En kirjoita sitä Koolla alkavaa kirosanaa..
Eipähän harmittaisi niin paljoa, kun ei ole valmiita suunnitelmia. Jos siis matkaan ei olisi päässyt.
Olin suunnitellut Kato Staloksen aika hyvin. No ompahan sekin valmiiksi tehty.
Kentällä ei ollut mikään kauppa auki joten ostokset jäi. Eikä myöskään lennolle ei ollut saatavilla ruokaa eikä ostoksia. Se oli hieman harmi. Eväät mukana. Pienen välipalan sai koneesta. Mutta ne edulliset ostokset…
Onneksi oli aikainen aamulento, kohteessa siis kaikki auki ja pääsisi ”tankkaamaan”
Mennessä joku kiva partsipullo ja rasvaa. Tullessa viiniä ja ja lisää rasvaa.. Ehkä hajuvettäkin. Ehkä ensi kerralla sitten.
Tällä kertaa väliin jäivät esimerkiksi meriretket, etukäteen ei voinut tietää, kuinka ahtaita veneet olisivat. Aika tuulinen saari. Olis varmaan keinuttanut.
Toisaalta hyvä sai mennä just sinne minne halus.
Vuokra-auto on erittäin näppärä ottaa jo kentältä tai liki kenttää (voi saada halvemmalla) näin välttyy ainakin turhasta odottelusta jota yleensä pakettimatkalla on.
Kannattaa myös miettiä mihin suuntaa, että on tarpeeksi iso moottori autossa. Niin ja tarkistaa saako ajaa hiekkateillä.
Paikkana Kreetan saari on suuri, loputtomasti katseltavaa ja seikkailtavaa. Varmasti joka makuun kaikkea.
Kaikilla työntekijöillä oli kasvomaskit aina, missä vaan kuljit. Ravintoloissa oli joka pöydäsaä käsidesiä ja kaupoissa niitä löytyi myös enempi kuin suomessa.
Hersonissos, isohko kaupunki josta löytyy vilkasta yöelämää, mutta jos sitä ei halunnut löytyi myös ihan muuta. Yläkylät oli kivoja, rauhallisia paikkoja. Joskaan ei halpoja.
Ravintoloita koluttiin fiiliksen mukaan, niistäkään ei ollut tietoa ovatko auki. Tripadvisor näyttää kaikkien olevan koko ajan kiinni. Älkää uskoko.
Rantaa löytyy Hersonissoksesta ja liepeiltä kivasti. Hiekasta pikkukiveen.
Elina apartments, todella siisti pieni huoneistohotelli. Mukava henkilökunta ja avulias. Huoneen vaihto sujui ongelmitta. Tällä hetkellä siivous piti pyytää erikseen.
Allas-alue pieni, mutta erittäin viihtyisä. Pari huoneistoa on muuten altaan äärellä… Vinkkinä jos ette niihin halua.
Jos saisin nyt suunnitella ja valita, ottaisin Kreetan ympärireissun.
Lasketuminen Haniaan, siitä auto alle ja lähtee kiertää lännen kautta saarta. Pysähtyy ja yöpyy siinä missä parhaimmalta tuntuu. Lähtö sitten vaikka Iraklionin kentältä. Viikossa ei, kahdessa jo kerkee…
Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja turvallinen matka.
Joka kerta mietin, että tällä kertaa otan NIIN paljon kuvia ja niitä videoita.. Koskaan se ei toteudu..
Mitä opin tältä reissulta?
Tarkasta ne aikataulut!!! Vaikka kolmeen kertaa, jotta voit olla varma lähtöajasta.. Ei siinä kyllä vielä yksi loma viikko olis maistunu!
Nana
Ihana yhteenveto!
Laura
Kiitos!
Katri
Moi. Tätä on mukava lukasta ♥️. Kuvakulmat ovat… piristäviä. Syksyn tulo ei ole niin kamalaa kun muistelee omaakin reissua.
Oliko mikä hotelli tähtäimessä Kato Staloksessa? Varasin nimittäin jo matkan sinne 😂 (enkä muistanut, että mainitsit pieleen menneestä Aurinkomatkojen matkasta) . En vain jaksa olla odottamatta/jännittämättä taas matkaa….Toivottavasti tulevana kesänä päästään reissuun ja pienemmällä metelillä 👍🇬🇷✈️.
Laura
Koukouras oli hotelli. En ainakaa oo kuullu siitä mitää pahaa. Ite en pysty varaa mitään ku eka kerta kesäloma on niin et monta muutaki firmassa joiden toiveet menee varmasti minun edelle. Toivotaan että päöstään 💙
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Siinä tosiaan on sekä hyviä ja huonoja puolia, kun matkustaa ilman suunnitelmia. Toisaalta on niin, että silloin saattaa joku jäädä väliin, mutta toisaalta muutoin antaa esimerkiksi tietynlaista joustavuutta matkalle.
Laura
Juuri näin
Mari /Kodinvaihtaja
Ja saitte vielä kissankin noin tuimasti katsomaan. Oliko maski päällä, josko kissa oli maskipoliisi???
Laura
Hups.. Ei tainnu olla maskia 😬
Pirkko / Meriharakka
Monessa yksityiskohdissa matkailu on nyt erilaista. Etenkin tuo lentokenttien aavemaisuus hätkähdyttää, tosin mielestäni Helsinki-Vantaa oli enemmänkin hengissä kuin Oslo. Norjassa maskeja näkyi vähän, mitään pakollisuutta ei ollut, tuossa elokuun puolivälissä.
Kreetalle olisin lähtenyt syksyllä, jos tilanne olisi pysynyt hyvänä, mutta nyt ei taas mistään tiedä :-(
Laura
Ahdistavaa kun ei tiiä mistää mitää
Sari / matkalla lähelle tai kauas
Ihaninta on, että on sentään päässyt reissuun. Vai mitä?
Kyllä nyt tämä K on muuttanut matkailua kin melkoisesti.
Laura
Joo. En missään nimessä valita