Hyvä aloittaa näin illansuussa kirjoittamaan.

Kun tuntuu, että päivä on kestänyt ainakin viikon. Siis hyvällä tavalla. Mutta aamuun siis.

Tänään meidät herätti kunnon moottorisahan pärinä, yksi ulkona ja toinen viereisessä huoneistossa. Kuinkahan monta erilaista ääntä tällä reissulla voikaan meidät herättää?

Aamiaisen jälkeen pulahdus altaaseen ja baanalle.

Suunnitelmaksi muodostui aamutuimaan: matkalla pysähdymme Trizonian saarelle lounaalle, siitä matka jatkuu Nafpaktokseen. Kamat buukattuun hotelliin ja katsastamaan Aitoliko. Erikoispaikka, niin kuin ystävämme lännenmies sanoisi.

Ajattelin ensin, että kerkeämmekö mahduttamaan Trizonian matkalle. Kerettiinhän me.

Eikä se ollut yhtään huono valinta.

Juuri kun ajoimme parkkiin, näimme kun pieni taksivene kaarsi laituriin. Nopea huitominen kapulle, että odottaa ja ystävällisesti hän odottikin. Normaalisti vene menee tunnin välein, mutta jos paljon kerääntyy porukkaa kulkee se useammin.

Viiden minuutin venematka 2e per läpi. Ei paha

Paljoahan tällä saarella ei ole näkemistä tai tekemistä, ehkä jotain patikointia ja näytti täällä olevan yksi parempi hotelli rantatuoleineen. Fänsy pänsy paikka.

Me tyydyimme kävelemään sataman toiseen laitaan, hetken istahdus penkille puiden varjoon. Katselin kun pieni lapsi isän ja äidin kanssa otti ilon irti elämästä rantavedessä. Pienestä ne lapset nauttii. Osaisipa sovittaa tuota omaan elämään.

Ja sitten lounaalle, sehän tämän pistäytymisen tarkoitus oli.

Lounaspaikka ei ollut edes ravintolan nimellä, silti se tarjoili mahtavat safkat. Saloon Trizonia.

Juuri sopivasti, kun olimme syönneet ja maksaneet, saapui taksivene viemään meidät vastarannalle takaisin.

Tämä oli kiva visiitti ja saari numero 26 listalle.

Hotel Niki odotteli meitä Nafpaktoksessa.

Checkkaus oli tyyliin: Whäm, bäng, thank you mam.

Eli alle kahden minuutin oli kaikki hoideltu. Tähän ei olla totuttu.

Siisti huone yhden tähden hotelliksi.

Mielenkiintoisin asia huoneessa oli vessan ikkuna. Se johti johonkin kuiluun jossa oli ilmastoinin ulkoyksiköt

Äkkiä ikkuna kiinni koska en haluaisi ylimääräisiä vieraita huoneeseen.

Kamat, kun oli jätetty hypättiin takaisin autoon ja kohti Aitolikoa.

Matkalla oli muutamat tunnelit ja yksi 3e:n tietulli. Nähtiin myöa Rio-Antirrio silta. Se ja Nafpaktos, sekä tuleva Aitoliko innoitti tälle reissulle.

Itse Aitoliko oli pienoinen pettymys, varmaan siksi, koska kello oli kolmen kanttiin ja oli siesta-aika. En koskaan muista sitä. Pitäs varmaan itsekkin viettää.

Paikka oli pikaiseen ympäri ajettu ja ihmetelty. Kuvat kertokoon jälleen kerran.

Käytiin me jätskit syömässä, siinäpä se.

Antaiskohan Mesolongi enemmän?

Välillä uusittiin asfalttia, joten jonotella joutui tovin. Ei ollu miehet ilman paitaa.. Höh

Itse kaupunki sivuttiin ja menimme katsastamaan jälleen erikoispaikkoja.

Seuraava erikoispaikka toi vastaan hävittäjiä. Ja palan pohjanmaata.

Ajateltiin ajaa takaisin päin pienempää tietä, arvatenkin se tyssäs. Silta poikki.

Ei yllättänyt tämä.

Ruvettiin katsoo näyttääkö kiertotie siltä, että sitä uskaltaisi ajaa.

Samassa tyhjästä ilmestyi kuorma-auto täynnä asfalttiainesta ja kauhakuormaaja. (anteeksi jo nyt väärät nimitykset näille)

Ensimmäisenä kuorma-auto kippasi ämpärillisen ainesta parin pienen kuopan päälle (huom. Hiekkatie) jonka kauhakuormaaja tasoitti. Suomessahan nää tehään lapiolla.

Seuraavana kuski pamautti koko kasan keskelle kahden tien risteystä josta pääsi kiertotielle.

Tässä vaiheessahan rupesi autoja olemaan enemmänkin paikalla ja kukaan ei tiennyt minne päin menisi.

Kuskit huutaa naamapunaisena, ei vielä meille.. Joten sanoin miehelle, että nyt äkkiä autoon ja maisematiet loppuu tähän.

Taas hyvä hetki häippästä, koska muuten olisi peltiä ollut rutussa. Sen verta äkäiseksi homma kävi.

Tien toiseen sivuun meinattiin parkkeerata kartan tutkimisen ajaksi, se jäi meinaamiseksi. Kyseessä oli korjaamon pihan laita. Korjaamosta singahti saakelin vihainen ukko meitä sättimään.

Veikkaan, että hänen bisnekset kuihtu sillan hajoamisen myötä ja joku kohde oli löydettävä vihan purkamiselle. Kaasua!!!

Huvittavinta tässä kaikessa on se, että tuo silta on ollut romahtaneena varmastikkin jo ainakin parin vuoden ajan. Juuri nyt oli hyvä aika tehä viereen uutta baanaa.

Loppumatka sujui ilman yllätyksiä.

Pakollinen Jumbo keikka.

Mukaan tarttui jääpalarasia, pienitarjotin, käsidesiä ja frappekupit. Omat jäi kotiin. Oikeasti olin etsimässä sellasta suojaa auton ikkunaan. Mut niitä ei löytynyt. Aina tuosta kaupasta jotain tarttuu mukaan.

Hotellissa fressimmäksi ja illanviettoon

Auringolasku oli täällä taas erilainen. Niin kuin on tämä kaupunkikin.

Rantakatu suljetaan illaksi. Siellä on rauhallista kävellä ja katsella ruokapaikkoja, sen sijaan ylempänä olevat tiet ovat todella vilkkaita.

Käveltiin rantakatu päästä päähän. Välillä menuja katsellen ja taas välillä vaan tunnelmaa aistien.

Pikkuhiljaa ravintolat alkoivat täyttymään, joten valinta oli tehtävä paikan suhteen.

Kadun toka rafla, olikohan nimi Faces oli houkuttelevin

Tarjolla oli kreikkalaista täytettyä pullaa ja takapihalla kasvatettua viskikastikeella valeltua possua alushousuissa. Pork panties.

Törkeen hyvää ja hyvään väliin. Huomisesta alkaen voidaan sitten palata takaisin klassikoiden ääreen.

Hieman vielä sataman tunnelmaa verkkokalvoille. Pieni pysähdys ja jalkojen lepuutus. Ihan ku olis ollu pitkäkin päivä takana.

Ajattelin heittäytyä hurjaksi ja valita lasin sangriaa jälkkäriksi, ilmeisemmin täällä on siitä hieman eri käsitys.

Tänään on meille aika järjestäen puhuttu pelkkää kreikkaa. Toiset hitaammin ja toiset nopeammin. Osan ymmärtää ja osa viuhuu lujaa ohitse.

Yksi tarjoilija tuumas vaan luulleensa meitä kreikkalaisiksi.

Huomenna tulee viikko täällä, niinkö vähän siihen tarvitaan 😂

Mies simahti saman tien, kun sänkyyn pääs, sillä on kyllä hyvät unenlahjat.

Koska nyt, ehkä selvisi mistä se yksi tähti tulee. Ihan kuin olis kaikki ovet sepposen persiillään. Mulla on huoneessa koko Nafpaktos, hotellin asukkaineen päivineen ja äänet myös. OPA!!