Jiiroksen ahtamisen jälkeen olin niin sippi

Että kirjoittelut oli jätettävä aamulle.

Herätyksenä oli jo entuudestaan tuttu Jorgos the traktoriman. En tiiä kauan se tuota peltoplänttiä tuossa hiissaa ees taas.

Tänä aamuna otettiim yhdessä pyörät alle lenkille. Ajeltiin melki 6 kilsan lenkki.

3 km suistoalueen päähän ja takas toiset.

Tiedettiin tämä kyllä ettei varsinaista lenkkiä pääse tekemään, kun suistoalueen läpi vievä tie päättyy kuin seinään. Silti sitä piti sinne päähän asti mennä.

Tänään aaamupalalla tarjoiltiin toastia ja jogurttia. Oli kyllä taas hyvää.

Netti takkusi jälleen, joten miehen oli siirryttävä altaalle töihin.

Itse valitsin paikani auringosta ja äänikirja vain päälle.

Äänikirjat tällä reissulla on ollu vähän pettymys. Jari Järvelän Siskoperhonen, oli ihan kuunneltava, loppu tosi koskettava mutta nyt kuuntelussa ollut Anniina Holmbergin ja Johannes Lahtelan: Pääpilvissä kiviä, kengässä oli ihan jotain muuta kuin oletin.

Ajattelin kuuntelevani hauskoja reissusattumia, mutta sen sijaan saan masentuneen näyttelijän sekavaa paasausta viinan huuruisesta elämästä.

Harvoin jätän kirjaa kesken, mutta tämä taitaa jäädä.

Vaihdoin Soraya Lanen Italialaiseen tyttäreen.

Suositelkaas, jos teillä on tiedossa jotain hyviä reissaamiseen liittyviä kirjoja. Olisin kiitollinen.

Tänään mennää taas kevyellä lounaalla, valmistin kreikkalaista salaattia ja paahdettua valkosipulileipää.

Mies jatkoi sisätiloissa taistelua töiden kanssa, mua rupesi niin väsyttämään, että menin altaalle nokosille, jaksaisi taas illalla.

Miehellä onkin huomisesta sunnuntaihin vapaata, ainakin toivottavasti, jos sitten liikuttaisiin vähän enemmän.

Olin juuri nukahtamassa, kun havahduin mahtavaan kuorsaukseen, ihmettelin alkulähdettä ja hetken päästä tajusin itseni olevan syyllinen tähän. Vähän hävetti.

Yleensä koitan tälläisissä tilanteissa nukkua ihan mahalteen ettei tuota pääsisi käymään, ei näköjää auttanu.

En tiiä häiriintyivätkö naapuripetiläiset kun rupesivat puhumaan keskenään niin kovaan ääneen, ettei minun kannattanut enää yrittääkään uneen takaisin.

Pieni pulahdus ja riippumatossa kuivattelu, jonka jälkee voikin painua suihkuun.

Koitin katsoa illaksi meille safkapaikkaa ja jotain katseltavaa, olen kyllä huono näissä. Mies tekee aina niin hyvät valinnat.

Tekisi ehkä mieli Mezejä tai sitten vaan kreikkalaista piirasta Pomodorossa.

Mies lähti jossain vaiheessa ovet paukkuen altaalle kokeilemaan netin toimivuutta.

Itse hiivin hiljakseen perässä ja tilasin lasin valkoviiniä. Tiskin takaa rouva kysyi että maksanko kaikki ostokset?

Olin hetken et mitä ihmettä? En mää oo tilannu ku tullessa yhen oluen ja veden.

Melkein nostin maidot.

Selvisi että mies oli tehnyt pitkää piikkiä.

Kahvi, Frappe, cappucino, jäätelö jne. Noinkohan se normaalistikkin syö työpäivinä.

Ajattelin hänen lähteneen maksamatta, koitin selittää, että hän on niin hajamielinen että tekee niin.

Tietoisesti oli kuitenkin toiminut, pahoittelin sekaannusta ja makselin piikin pois.

Latelin miehelle suorat sanat, no ei vais vaan kolme eri suunnitelmaani.

Hän kaipasi lohturuokaa eli pastaa, joten Nidri, Pomodoro here we come.

Tie Nidriin oli aika myllerretty. Ei olisi kiva noita katuja viikkoa talsia.

Nykyään tääl on ainakin kolme parkkipaikka joista 0-5h maksaa vitosen parkkeeraus ja siitä porrastetusti ylöspäin. Yksi ilmainen parkkikin oli, mutta tuskin kauaa sieltä löytyy tilaa ku kausi kunnolla starttaa.

Heti pääsi kyllä tunnelmasta kiinni ja siitä mitä se meno oli täällä 9 vuotta sitten.

Nyt ehkä tulis kaaos fiilis jos viikko tarvis olla.

Vanhasta lihasmuistista jalat veivät suoraan Pomodoron luo, katsotaan olenko turhaan 9 vuotta mainostanut kyseistä raflaa.

Meillä oli lempitarjoilija täällä, Spiros nimeltään.

Heti sisään astuttuamme koitin häntä bongailla.

Kerkesimme juomat tilaamaan, kun Spiroksen ääni jo jostain kantautui. Hän palveli viereistä pöytää harmiksemme.

Kun hän oli sen pöydän kimpusta päässyt, katseemme kohtasi ja huomasin, että hän tajusi jotain tilanteesta.

Huikkasin: Spiros ja hän tuli luoksemme, perus fraasit toki ja enhän mä voinu tietää oliko hän meitä tunnistanut. Kyseli kuitenkin kuulumiset.

Jotenkin yksi muukin tarjoilija vaikutti tutulta, kysyin kauanko hän on työskennellyt täällä. Yli 20 vuotta oli vastaus ja samaan hengenvetoon sanoi seuranneensa minua facebookissa. Olimme siis kavereita ja minä en muistanut. Mikä nolo tilanne.

Draamasta takaisin ruokiin. Perinteiset tilattiin. Minä Diavola piirakan ja mies otti jotain tulista pastaa. Samat ku viimeksikin.

Oli varmaan ennätys siinä, kuinka nopeasti vetäsen yhen piiraan kitusiini. Siihen meni 15 minuuttia.

Normaalisti en pysty syömään puoltakaan puoleen tuntiin.

Tilaa käi vielä jällkärille. Pannacottaa

Tovin saatoimme odotella koska ravintola oli tässä vaiheessa paukannu aivan täyteen eli jos halajatte sinne. Tehkää pöytävaraus ja pyytäkää Spiroksen puolelta. Ei sillä, etteikö siel olis loistava tarjoilu muutenkin.. Mutta se elämys ruuan kylkeen.

Tovin päästä meille tuli se tarjoilijakaveri antamaan jälkiruuat saatesanoilla, kavereilta kavereille, on the house.

Oi että, en siis ole turhaan kehunut. Miksi joskus pitää epäillä itseään.

Nidri kierrokseen kuuluu Pomodoron jälkeen sointuvasti Tranquilo bar.

Harvemmin on halu palata mihkään samaan paikkaan missä on ollu, mutta ne harvat ja valitut 💪

Jutustelin paikan pyörittäjän kanssa tästä meidän perinteestä, hän oli hyvin innoissaan. Maksaessani sanoin tulevamme viimeistään 2029 seuraavan kerran ellei sitte olla tänne jo muutettu. On tää vaan niin 💙

Mies monesti puhuu ehkä vähän puolivitsillä muutamisesta kreikkaan, tai asumisesta siellä, sekä töiden tekemisestä.

Tällä reissulla mun oli pakko sanoo et stop. Älä vitsaile edes, koska otan joka kerta tosissaan joka ikisen siihen liittyvän vitsin. Rupean sitten sen mukaan suunnittelemaan elämää.

Kauhee pudotus jos oliki vaan oikeasti vitsiä kaikki .

Tähän väliin pakko mainostaa, et miehen poika pääs kuin pääskin ylioppilaaks sellaisia uutisia tuli kotopuolesta kera kovien ukkosterveisten.

Woop woop.

Ei eka eikä toka kerta kun joku pyytää käymään kattoo tulevaa hotelliansa ja ottamaan kuvia. Tällä kertaa tein oikein opasvideon missä mainitsin lähimmät baarit ja kaupat.

Aikasemmin lueskelin facesta aloitusta livemusiikista Nidrissä.

Laitoin baarin nimen itelle muistiin jos mies vaikka sattuisi innostumaan.

Käveltiin siinä sitte opasreissun jälkee katua pitkin ja pysähdyttiin jonkun baarin luo missä joku setä jammaili kitaran kanssa.

Tuonne oli päästävä, ei muuta ku luut penkkiin.

Rupesin puhelimesta katsomaan niin tämähän se muistiin laitettu baari oli, Bluebird.

Mies teki tilauksensa kreikaksi omalta osaltaan ja tarjoilija oli myyty. Rupes kyselee onko mieheni kreikkalainen kun puhuu noin hyvin. Koitin siinä sitten käestää et mä oon se joka opettelee ja mies vaan osaa ne pari kuuluisaa lausetta.

No eihän se muikkeli mua yhtään kuunnellu piti vaan hirveetä silmäpeliä mieheni kaa 😁

Seuraavaksi se kysyi, että kai olet muusikko ja mitä soitat? Ei menny aikaakaan, kun mieheni löytyi stagelta kitara kädessä.

Voin sanoo, että vaikka suomeksi lauloi ihan tarkoituksella, oli koko baari ihan lumoissaan ja ne kaikki naiset myös.

Jouduin tarjoilemaan kierroksen nessuja koko baarin naisille ja muutamalle miehellekkin, että voivat pyyhkiä kuolat suunpielistä.

Hohhoijaa, melkosta touhua sanon minä.

Mieheni on tulossa tänne kuulema vielä joka ilta loppu loman 😁 pitääpä keksiä itelle jotain tekemistä.

En tiiä missä nostalgia höyryissä sitä tää ilta meni.

Teki hyvää itkeä joskus ilosta.

Takaisin hotellilla huomasin partsin ovea avatessa, että yksi tunnelmatekijä on saapunut, nimittäin kaskaat.

Ötyä