Perus työherääminen, eli klo 4.49.

Miksi… Oi miksi? Lomalla kuitenki voisi vain nukkua pitkään.

Tänään olisi työläisillä etätyöpisteen tsekkaus.

Mutta ensin aamupalaa kahvilasta.

Etätyöpisteen varaus tapahtui soittamalla,

Nimen kohdalla oli vaikeuksia varauksessa, virkailija ei millään meinannut ymmärtää. Onneksi firmalla jolle työtä tehdään on kansainvälinen nimi ja homma hoitui sillä.

Osottautui, että virkailija oli myöskin suuri Suomi ja Nightwish fani. Vinkkinä jos joku tuonne joskus eksyy.

Itse rakennuskin missä pisteet sijaitsi löytyi kivuttomasta. Paikan nimi siis Work hub Chania.

Heipat ja minun matka jatkuu.

Kuljeskelin ilman päämäärää, kurkkasin seuraavan kulman taa ja jos näytti kivalta käännyin siihen suuntaan.

Jossain vaiheessa kulkiessani eteeni leijaili sulka, siitä tiesin voivani kulkea rauhassa.

Kyllä se on meri, mikä vetää aina puoleensa.

Tällä hetkellä se on hyisen kylmä ja jopa ajoittain myrsyisä.

Aika kuva painotteinen päivä tulossa.

Paljon oli nuoria liikenteessä, tuli mieleen luokkaretkeläisryhmät.

Mikä siinä on ettei noista kujista saa tarpeeksi, niissä on jotain niin kiehtovaa.

Harvoin pääsee missään kaupungissa todistamaan tämmöistä rauhaa, tämä nyt on saarella kolmas kerta, kun tarjolla on tätä. Kaksi edellistä oli koronan luomia.

En ole mikään shoppailija, joten tyydyin vain näyteikkunaostoksille.

Yhden kaupan nahkaista pikkureppua kävin katsomassa, mutta 60e oli minusta aivan liikaa siitä.

Eksyin johonkin ihanaan puistoon, jossa juuri siivoiltiin kovasti, istuteltiin kukkia ja laitettiin paikkoja kuuntoon.

Keskellä puistoa sijaitsi kahvila, josta kantautui kiva puheensorina.

Istahdin hetkeksi penkille fiilistelemään ja katselemaan.

Joku nainen pysähtyi kohdallani ja kehui puistoa ihanaksi, yhteistuumin nyökyttelimme kauneudelle.

Ihana kun täällä voi vaan tulla juttelemaan ihan tuntemattomalle ihmiselle noin.

Suomessa olisit jo leimautunut hulluksi.

Puhelimeen kilahti viesti: ’miten olisi lounas? ’

Kyllä minulle aina ruoka kelpaa.

Hetki kartan tutkiskelua, minne päin pitäisi lähteä. Olen surkea suunnistaja, heti eka katu ja olin jo menossa väärään suuntaan.

Uusi suuntima ja oikea katu löytyi.

Work hubin vierestä löytyi italialainen rafla, voitte arvata mitä syötiin.

Löysin netistä kartan, joka näytti missä päin kaupunkia olisi markkinoita.

Keskiviikon kohdalla markkinapaikka löytyisi reilun kahden kilometrin päästä.

Kartta taas auki ja menoksi.

Hetken ajan meinasin jo luovuttaa, mutta sitkeys palkittiin ja löysin kuin löysinkin perille.

Osa myyjistä jo pakkaili kamojaan, joten otin pikäpyrädyksen alueen läpi.

Matkaan lähti hunajaa ja mansikoita.

Makeat mansikat kainalossa lähdin etsimään oikeaa bussipysäkkiä.

Kuljin jonkun matkaa, kun löysin ensimmäisen, bussia ei kyllä näkynyt.

Ajattelin kulkea sellaisella taktiikalla, että aina yksi pysäkin väli etiä päin. Hyppäisin ekaan bussiin tai taksiin joka osuisi kohdalle.

Kuljin, kuljin ja kuljin.

Ensimmäinen bussi joka minut ohitti oli Makriksessa (ison Synkan ja Lidlin luona), josta matkaa hotellille ei enää paljoa ollut. En siis hypännyt kyytiin vaan sinnikkäästi jatkoin kävellen.

Onneksi oli evästä matkassa.

Loppumatkasta rupesi jo painamaan jaloissa, eikä ihme tulihan sitä yli 10 kilometriä käveltyäkin.

Ohitse ajoi muuten tasan yksi taksi joka oli varattu.

Ei olisi onnistunut 30 c kuumuudessa tämä.

Kävelyrupeaman jälkeen palkitsin itseni lopuilla mansikoilla altaalla.

Äänikirjaa kuunnellen koitin pysyä aurinkotuolilla puuskittaisesta kylmästä tuulesta huolimatta.

Hammasta purren puolisen tuntia kestin ja sitten oli lähdettävä kuumaan suihkuun.

Työläisetkin kotiutui. Toinen meni lepäämään ja oma työläiseni oli lukenut ajatukseni.

Seikkailemaan. Mistä se aina tietää mitä minulla on mielessä.

Otettiin auto alle ja kävimme katsomassa toissa kesäiset huudit ja olisiko lempiravintolamme Olivias restaurant jo auki.

Eihän se ollut harmin paikka.

Ei oikein muutenkaan ollut mikään paikka auki.

Viimeksi meiltä oli jäännyt käymättä Plataniaksen yläkylä.

Muistelin ettei sinne ollut mikään helppokulkuinen tie.

Eksyttiin sellaisille kinttupoluille, että heikompaa olisi hirvittänyt.

Perille kuitenkin päästiin.

Seuraavan suunnan valitsi mies.

Ajelimme ihanien appelsiinilehtojen läpi, tuoksu oli huumaava.

Pakko oli pysähtyä poimimaan yksi. Anteeksi siitä.

Saako jäädä tänne?

Keskeltä lehtoja bongasimme kartasta yökerhon. No mikäs siinä eipähän täällä ainakaan häiritse ketään.

Vankilakin bongattiin.

Kohdalla oli äkäinen koira, joka ei meinannut päästää autoa ohitse, joten mies tööttäs.

Virhe…

Vankilan ympärillä rupesi kuhina käymään ja vartijan jos toisenkin päätä rupesin ilmestymään pusikosta ja autosta.

Sisällä varmaan kuhina vieläkin suurempi.

Äkkiä pois ennen kuin joku luulisi, että ollaan siellä avittamassa.

Levännyt työläinen matkaan ja metsästämään auringonlaskua.

Kolymvarin kautta, läpi Afratan päädyimme Ravdouchaan juuri, kun aurinko oli painumassa vuorten taa.

Kuvien ottamisen jäljeen, kuun loisteessa lähdimme ajelemaan, minnekkäs muualle kuin syömään.

Nälkä oli niin karmea, että ensimmäinen avoinna oleva rafla ja sinne mennään.

Pöytä täyteen ruokaa, kiitos.

Ja sitähän tuli.

Keittiön väkeä nauratti.

Minusta siinä ei ollut mitään naurettavaa, vaan leikki kaukana kun kolme nälkäistä saapuu 😁

Olipas taas onnistunut löytö tämä taverna.

Meinas käydä niin, että tiskaamis reissu tiedossa.

Kortti ei toiminut, onneksi yhden rahapussin kätköistä löytyi sen verran rahaa, että saimme lunastettua itsemme ulos tavernasta.

Hieman erilainen päivä taas takana.

Kiitos siitä.

P.s oltiin saatu naapureita hotellilla 🙈