Keinutti melkoisesti koko yön. Välillä olin Silja Europalla ja välillä jollain jokilaivalla paparazzina kuvaamassa, jotain Kreikkalaista julkkista. Kuka lie sitte oli, se ei selvinnyt.

Nafplion päätä jos koluais tänään jonkun verran.

Palamidin linnoitus valloitukseen.

Olimme taas hyvään aikaan liikenteessa. Ei ollut vielä niin kuuma, eikä ihmisiä paljoa. Nyt varustauduin kunnon kengillä 😁

Huikeita maisemat oli ja ihmeteltävää olisi riittänyt pitemmäksikin aikaa.

Kuumahan siinä valloituksessa tuli. Kunnioitan suuresti niitä ihmisiä, jotka kipuavat linnoituksen toista puolta rappusia, joita on yli 800 kappaletta. Niin ja vielä +37 asteen lämmössä. Jäis minulta tekemättä.

Linnoituksesta alas katsottuna näkyi kivan oloinen uimaranta, viilentymään siis.

Arvanitias oli rannan nimi, muutama rantabaari, missä oli mukavasti tilaa ja loistava palvelu. Rannalta löytyi myös pukukopit, ei tarvinnu puskassa ruveta vaihtamaan. Mun onnella tuuli veis pyyhkeen ja istuisin seuraavaksi siellä kuuluisassa kreikkalaisessa putkassa.

Meinas Lauran elämä loppua lyhyeen ennen rannalle tuloa. Pala eilistä pitsaa, jossa maissia. Maissi otti ja eksyi väärälle reitille nielussa. Henki salpautui täysin. Mies oli jo pysäyttämässä autoa kun sain lyömällä itseä rintaan maissin irtoamaan. Oli aika pelottavaa.

Myöhäistä lounasta vietimme To Omorfo tavernassa.

Tämän reissun paras saganaki alkuun ja kanaa pääruuaksi. Itse otin sitruunaisen perunoilla, mies valitsi tomaattisen pastalla.

Isot maukkaat annokset ja oikein mukava palvelu.

Vispaa vispaa, huusi Laura ja Mies teki työtä käskettyä 😁. Etsi siis Fish span minulle ja paineli itse sotamuseoon. Oikein hyvä suunnitelma.

Istuin vartin kalanruokana kympillä, lähtiessä jalat ku vauvan posket, Hipsin museon viereen kahvilaan ja tilasin Sangrian.

Mies oli tyytyväinen omaan retkeensä. Sotilaallisen jäykkä museo, kolme euroa sisään. Nähtävää oli sen edestä.

Leppoisa on paras sana kuvaamaan Nafplioo. Kävelyt kaduilla ja kujilla. Vähäsen ihmisiä, tekemistä löytyy jos haluaa. Isoin osa kaupoista myi pelkkiä rukousnauhoja, täällä oli myös karkkikauppoja, missä siis ihan kunnon karkkia. Sellaisiin en ole ennen törmännyt.

Hotellin altaalle pääsi vielä hetkeksi. Eilis iltana saapui todella iso italialais perhe. Ilmeisesti isovanhemmista lähtien monta saman suvun perhettä. Altaassa oli äkkiseltään laskettuna 16 lasta. Apua. Melkoinen meno. Urhoollisesti kuitenkin pulahdin ja nautin Petroksen tarjoileman rommikolan.

Iltaa lähdimme viettämään Drepanoon. Se on pieni kylä lähellä Toloa.

Sitä ennen kuitenkin poikettiin kirkossa. Siellä oli menossa jumalanpalvelus. Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen päiva olisi huomenna.

Olin odottanut, että pääsen osallistumaan messuun. Hienot puitteet, mutta syyllinen olohan siinä tuli, ku väärän uskontokunnan ihminen siellä toljotti. Pois, pois pois laulo Sabrina joskus.

Mies oli valmiiksi katsonut Drepanosta ravintolan, jonka pasta carbonara oli kuulema tehty juuri sillä oikealla tavalla. Otin itselle taas pitsaa, en muuta keksinyt. Uusi mahollisuus, korjatkoon kuolo jos haluaa.

Kylä oli aika vilkas. Autoja hieman liikaa ahtaille kaduille. Vihdoin, kun löysimme parkkipaikan, saimme samalla todeta sen olevan juuri kyseisen ravintola Da Boscon vieressä.

Pöytä järjestyi ahtaudesta huolimatta samantien.

Alkuun otimme täytetyt sienet. Mies oli saannut syötyä annoksensa, kun minun vasta tuli. Olin jo ähkynä pelkästä katsomisesta. Osa jäi siis hotellille viemisiksi. Jälkkäriksi ravintolan itse tekemää Limoncelloa. Sain juua miehenkin naukun. Hyvää!!

Olin luvannut eräälle Kreikka-ryhmäläiselle, että käyn ottamassa kuvia heidän mahdollisesti tulevasta majapaikasta. Majapaikka löydettiin ja samalla etsintäreissulla löysimme myös ihanalle rannalle. Dantis beach.

Matka takaisin oli melkoista lyllertämistä, kesken matkan juttumme ajautui jostain syystä markka-aikaan ja siihen onko ollut 5 markan seteliä. Totesin, että kyllä varmaan silloin ennen meitä, nelkyt vuotta sitten on ehkä ollut.

Sit se iski.. Kriisi.. Apua.. Nelkyt vuotta saakeli.. Ei.. En halua..

Mies nauroi isoon ääneen.

Takaisin hotellilla avasin aikaisemmin ostamani kettusiiderin. Saas nähä tuleeko tällä kertaa punaisia paholaisia näkysälle.

Sain tänään palautetta blogista. Kielioppivirheistä. Kiitoksia kun annatte palautetta, tiedän, että joku edes lukee.

Blogi on ollut minulle oppimisprosessi, joka jatkuu vielä varmasti pitkään. Minua kiinnosti enempi sluibaaminen kun koulunkäynti, joten äidinkieli lunttaamalla läpite.

Sen varmasti huomaa. Varmasti olen tämän asian selittänyt aikaisemminkin. Tykkäsin kirjoittaa, sellaista ajatusten juoksua, missä millään opilla ei olisi väliä. Se tuntui hyvältä.

Sen takia myös kopioin blogini aluksi juuri ne tekstit, mistä kaikki alkoi. Silloin voisin käydä vertaamassa kehitystä. Blogin aloittaminen jo itsessään oli iso askel.

Mies nyt puolueellisena sanoo kehittyneeni alkuajasta. Ehkä näin on.

Laittakaa palautetta kommenttiosioon.

Virheitä teen varmasti vielä paljon. Tärkeintä minulle on se fiilikseni, jonka toivon välittyvän kirjoitusten mukana.

Olihan nyt pilkut kohdallaan? 😁