Homma rupeaa käymään täällä jo rutiinilla. Kaikki jännitys ja pelko on kaikonnut.

Omelettipäivä. Ihanaa. Lahjoitin niiden tekijälle ihan hänen näköisensä korut. Hän myös halusi kuvan muodossa lähettää terveisensä Suomeen.

Ihmiset täällä ovat aurinkoisia ja kohteliaita. Kaikki morjestelee ja kyselee kuulumisia. On sitten niitä vaikeitakin tyyppejä, niiden kanssa pitää olla tiukkana ja sanoa ei.

Pidimme jakamisessa sellaista linjaa, että kerjääville emme lahjoittaneet mitään. Valitsimme myös tarkoin ne, jotka tavaraa sai. Jakohommassa on se hyvä puoli että jos saaja ei tarvitsekkaan tavaraa hän sen myös sanoo. Turhaan ei mene mitään kenellekkään.

Kävimme taas katukeittiössä syömässä. Tai siis minä en syönnyt, maha otti hieman itseensä tulisista ruuista. Istuin sitten vain seurana.

Tällä kertaa kuskimme Sanna oli mukana. Tässä katukeittiössä oli eri hinta turisteille kuin paikallisille. Asiasta hieman väännettiin, mutta pakko se oli sitten myöntyä maksamaan sanottu summa eli 75 dalasia per pää.

Ruuan jälkeen lähdimme kävelemään kohti paikallista baaria, jotta saisin väkevää yrttijuomaa mahan parannukseen. Aivan liian kuuma liikkumiseen. Ei parantanut oloani ollenkaan.

Itse yrttijuoma tuli varmaan suoraan helvetistä, sen verta pahan makuista se oli. Mutta auttoi.

Ainut etappini koko matkalla oli ostaa miehelle reggaehattu. Kuskimme mukaan niitä löytyisi Serekundasta.

Aivan järkyttävä paikka. Ihmisiä miljoona, kuuma ja se pakokaasu. Olisihan siellä varmaan muuten viihtynyt ja tehnyt löytöjä. Pää ei vaan kestänyt sitä hajua, joten äkkiä pois. En pystynyt edes kuvia ottamaan.

Cape pointista löytyisi vielä muutama craft market, josko siellä tärppäisi.

Löysin kuin löysinkin hatun, ei ihan niin hieno väritykseltään, kuin olin suunnitellut, mutta nyt se saisi kelvata.

Palattuamme hotellille oli siellä alkamassa show. Äkkiä bikinit päälle ja altaaseen katselemaan.

Se ilo loppui lyhyeen kun kaksi suomalaista naista aivan hirveässä kunnossa tuli riekkumaan allasbaariin. Liukenin paikalta vähin äänin. Yö menikin sitten kuunnellessa basson jumputusta jostakin bileistä.

Aamulla mietin, että olisin voinut poistaa viimeiset 12 tuntia tästä reissusta. Ihan hukkaan kulutettua aikaa.

Kaiken kruunasi aamulla näkemäni rotta. Se oli isompi kuin hotellin kissat plus vielä häntä päälle. Rotta loikki oveltani viereisen bungalovin pusikkoon. Ajattelin hetkeksi istahtaa altaan äärelle nettiä selamaan… Se loppui lyhyeen kun tajusin rotan olevan aivan takanani. Varmaan puolet hotellin asukkaista heräsi kun pomppasin pystyyn kiljuen ja juosten pois paikalta.

Päätin mennä altaan saarekkeelle istumaan vahtii. Sinne se rotta ei ihan heti tulisi. Alkoi satamaan, GREAT. Tämäkin vielä.

Aamupalan jälkeen lähdimme erään hotellin työntekijän luo jakamaan pojille pelipaitoja.

Auto kun kaarsi paikalle, täyttyi auton vierustat eri ikäisistä lapsista. Voi sitä metelin määrää. Autosta kun pääsimme ulos, oli vastassa iso rautaportti, jonka avattua paljastui pieni pihapiiri. Lapset heti toivat meille kohteliaasti tuolit.

Hetken istuskelimme ja höpöttelimme kunnes oli aika jakaa pelipaidat. Voi sitä riemua ja kuhinan määrää mikä rupesi käymään. Uusi pallokin pumpattii lapsille. Pelit alkoi samantien. Kovia matseja. Eivät tytötkään jääneet ilman, he saivat valita koruja itselleen. Kaikki piti toki kuvata.

Pelit kun oli pelattu pojat ripustivat paidat kuivumaan narulle. Hienoa.

On meillä ollut mutkiakin matkassa. Kaverini lapsi sairastui, ilmeisesti osa syy oli heidän surkea hotellinsa ja homeinen huone. Onneksi minulla on tilaa huoneessa, joten he voivat olla sielläkin.

Viimeisen illan kunniaksi päätimme lähteä yhdessä syömään viereiseen Friends bariin.

Sähköt katkesi aiemmin ja nyt vielä loppui Agregaatista löpö. Sehän tiesi kynttilän valossa nautittua ruokaa. Kylläpä oli kylä pimeänä.

Olen seurannut viikon verran erästä norjalaista miestä, hän kantaa mukanaan hirmuista laukkua. Hieman asiaa ihmettelin, mutta en kauaa.

Ennen kuin saimme kynttilät pöytään tämä samainen kaveri viereisessä pöydässä vetäisi järkyttävän kokoisen taskulampun kassistaan valaisemaan baaria.. Ilmankos oli sellainen kassi…

Koitin pidellä pokkaa.

Mukava porukka meitä kasaantui tällä reissulla. Juttu lensi ihan kuin olisimme tunteneet aina. Muut vitsailivat, että minun pitäisi vielä viimeisen illan kunniaksi kokea jotakin.. Jos tiedätte mitä tarkoitan 😉 Kieltäydyin naureskellen. Nyt ei tarkasteltaisi paikallista paloasemaa 😂

Syömisen jälkeen osa porukasta halusi nukkumaan, toiset uimaan. Minua ei väsyttänyt. Jännitin varmaan seuraavaa päivää ja lähtöä.

Menin hotellin rannalle kuuntelemaan meren pauhua ja katseleman pärskeitä. Istuin siinä varmaan yli tunnin. Miettien reissua ja kaikkea tapahtunutta.

Kyllä tänne varmaan voisi tulla toistekkin.

Lähtiessäni rannalta oli kello paljon, altaalla oli kuitenkin porukkaa, joten vielä viimeiset yöuinnit. Täällä ei onneksi katsella koska sinne altaaseen mennään.

Tiesin ettei seuraavan yön unista tulisi yhtään mitään.