Korona, riskit ja Kreikka

Elossa ollaan, vaikka hiljaista on viime aikoina ollutkin.

Ristiriitaisissa tunnelmissa on tässä eletty jo pitemmän aikaa. Halu päästä Kreikkaan on suuri, mutta suunnitelmat sen suhteen on tehty aika pää viileenä niin sanotusti.

Varasimme jo aikaisin keväällä kolme viikkoa 2.8 alkaen Palerokselta Tjäreborgin kautta, tietämättä lomista, korona tilanteesta tai oikeastaan mistään.

Melko varmaahan se oli, että tuo varaus peruuntuu ja niinhän siinä kävi. Riskiä ei ollut koska meillä on edelleen Tjärellä sisässä lahjakortti ja nyt vain siitä voimassaoloaika pidentyi.

No mitäs sitten?

Järjestäen matkatoimistot peruivat matkoja ja kohteita, mutta Finnair sitkeimpänä päätti avata reittilennot Haniaan Kreetalle. Hitto juuri viime vuonna olimme Kreetalla, kylläkin toisella puolen saarta, koronan pakottamana. Silloin mietittiin, että olisi hienoa ottaa vain pelkät lennot, vuokrata auto ja mennä sinne mihkä nokka näyttää. En vain olisi uskonut, että olisi sen aika jo nyt.

Alkuun oli vaikeuksia sovittaa loman ajankohta yhteen mieheni kanssa, kuitenkin kolme viikkoa oli sellainen aika, mistä saisi mahdollisimman paljon irti.

Tämä tarkoitti sitä, että mieheni työskentelee etänä viimeisen viikon. Sekin mahdollisuus tulee nyt kokeiltua.

Miten selvitä pienillä riskeillä?

Eli kuinka välttyä menettämästä rahaa?

Ennakkovarausmaksut, niitä kannattaa seurailla. Toki joskus on tehtävä valintoja ja miettiä minkä suuruisen riskin ottaa.

Me varasimme lennot, jotka oli maksettava etukäteen. Niistä saisi kuitenkin Finnairin peruessa lahjakortin tilalle, joten ei menetystä. Jos itse peruu sairastumisen takia tulee vastaan matkavakuutus. Finnairilla oli muutenkin mahtava koronaturva

Majapaikat

Selasimme läpi airbnb, google haut ja bookingin.

Jälkimmäisestä tarttui ajatuksiin ensimmäinen majapaikka, Robin’s Nest, Afratassa, Kolymvarin yläpuolella. Tämän majoituksen suhteen otimme 130e riskin ennakkovaraumaksun suhteen. Valinta kriteereihin kuului, että uima-allas on oltava, eikä hirmuista hälinää.

Kuva lainattu Bookingin sivuilta

3 yötä, täysin relax, oli ajatuksena. Hyvä loman aloitus.

Kuva lainattu Bookingin sivuilta

Huomasimme kuinka elokuulla rupesi hinnat nousemaan ja varaukset lisääntymään, joten piti siis olla nopea.

Budjettia piti hieman tasoittaa joten seuraavat 4 yötä vietettäisiin hieman edullisemmassa paikassa.

Lenidas Rooms Drapanias beach, Kissamos. Mieheni valinta. Ihana piha, siisti paikka, kokkaus mahdollisuus ja mikä parasta oma ranta. Eikä varausmaksuja.

Kuva lainattu Bookingin sivuilta
Kuva lainattu Bookingin sivuilta

Sen jälkeen valitsimme vain viimeisen viikon majoituksen. Välissä oleva viikko on tyhjää ja voimme paikan päällä valita minne mennä.

Viimeisen viikon vaatimukset olivat: keskeisellä paikalla, työskentely mahdollisuus, keittiö ja se uima-allas. Halusin, että voin kulkea yksikseni, kun mies tekee töitä.

Tuttava pariskuntakin saapuisi viimeisen viikon aikana, joten saattaisin heistäkin saada seuraa.

Viimeistä majoitusta koitin varata suoraan hotellista, sähköpostien vaihtaminen ja väärinymmärrykset johtivat siihen, että teimme valitettavasti varauksen Bookingin kautta, jotta emme menettäisi tätä vaihtoehtoa.

Hotel Mimoza Agia Marina, tarjosi nämä puitteet. Tämä hotelli löytyisi normaalisti myös Tjären listoilta, joten joku takuu sen tasosta jo siinäkin.

Kuva lainattu Tjäreborgin sivuilta
Kuva lainattu Tjäreborgin sivuilta

Ja tähän kaikkeenhan tarvittiin auto, joka vuokrattiin suoraan AthensCars-Crete nimisestä firmasta Siihenkään ei varausmaksuja tuhlaantunu. Kaksi viikkoa voidaan päästellä rauhassa.

No sitten se kaikkien huulilla oleva riski. Eli rokotukset. Sanoin alun alkaen, että en tule ottamaan. Ja nyt kun olen ottanut, kadun ihan hemmetisti. Koska siitähän pelkän käsikivun lisäksi jäi unettomuus, pitkittynyt päänsärky, korvien soiminen, rytmihäiriöt, jäätävä väsymys, josta johtuva kokoaikainen ”krapulaolo” , sekä sähköimpulsit kasvoissa. Mutta kaikessahan on ne riskinsä.

Seuraavana sitten ne testit. EU:han sanoo, että testit pitää olla kohtuu hintaisia ja kaikkien saatavilla. Kestääkö pokka mennä julkiselle, haluunko maksaa sen satasen testistä yksityisellä vai mennäänkö laivalle ottaa pikana? Sitten vielä se, jos olenkin sairastanut koronan tietämättäni ja sehän näkyy positiivisena tuloksena. Olispa just mun tuuria.

Se jää nähtäväksi, koska tällä hetkellä kun tätä kirjoitan on matkaan vielä aikaa 16 päivää. En julkaise tätä nyt koska en halua jinksata. Tää lähtee julkaisuun kun istun turvallisesti sinivalkoisten siipien penkissä.

Noh, syteen tai saveen. Tästä alkaa joko helvetin hieno 3 viikkoo Kreikassa tai helvetin paska 3 viikkoo Suomessa.

One thought on “Korona, riskit ja Kreikka

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Pitikö siis testit ottaa, vaikka rokotukset on olemassa? Olin siinä käsityksessä, että ainakaan tällä hetkellä testeistä ei tarvitsisi välittää, jos vain kummatkin rokoteannokset olisi saanut.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *