Aamulla mietin oikeasti missä olen.

Ylivirittyneessä tilassa on vaikea rauhoittua.

Eli nukkumaan meno ei oikein onnistunut.

Aamusta teki oudon se, ettei ollut kuuma. Vaikka ilmastointi ei ollut edes päällä.

Syy selvisi, kun avasi parvekkeen ovet.

Edessä aivan vaalea pilvinen taivas, takana sen sijaan musta sellainen.

Mies vakuutteli kelin menevän kohta ohitse.. Samantien välähti ja räjähti.. Ukkosmyräkkä puski päälle..

Naapurissa majatalon isäntä kasteli nurmikkoa letkulla kaatosateessa, ei varmaan ylpeytyään voinut antaa periksi..

Siinä vaiheessa lähdin takaisin sisälle pukemaan pilkkihaalarin päälle.. Niin ja villasukat.

Nälkä oli hirmuinen.. Aamupalaahan meillä ei tietenkään ollut.. Tai no oli, pussi sipsiä.

Eihän nyt sateella voinut mihkään lähteä..

Kroppa kiittää.

Muutaman tunnin jäljeen keli tuntui hieman kirkastuvan, joten lähdimme etsimään lähintä leipomoa.

Varmaan järkevin ratkaisu tässä vaiheessa.

Mukaan leipomosta tarttui perinteiset herkut ja vähän jälkkäriä.

Koitimme etsiä sopivaa paikkaa pysähtyä syömään, oli hieman haastavaa.

Mieheni oli selkeästi löytänyt lomamoodinsa autonratissa.

Tovin palloilun jälkeen löysimme täydellisen paikan syömiseen Beniksestä ja vielä meren ääreltä.

Seuraavana etsintään avoinna oleva market, josta saisi huomen aamulle jotakin suolapalaa.. en ota riskiä, että taas joku hitsin myräkkä saartaa meidät ja ollaan nälissään.

Olin jo aivan poikki fyysisesti tästä aamurupeamasta. Kykenin juuri ja juuri pukemaan uikkarit päälle ja raahautumaan altaalle.

Sieltä en hetkeen liikkuisi mihkään.

Paitsi ehkä vessaan, tarpeen tullen.

Nukkuminen on oikeasti taitolaji.

Toiset pystyy siihen missä vaan ja miten vaan.

Minä en siihen kastiin kuulu.

Mieli ja ruumis aivan poikki, silti ajatus juoksee ja pitää vääntää ja kääntää paikallaan..

Kuitenkin jollain ihmeellä onnistuin nukahtamaan hetkeksi, jopa pariin kertaan.

Olisin varmaan nukkunnut sikeämminkin, mutta ajatuksissani olin itseni määrännyt miehen palovahdiksi.

Noinkin valkoinen mies nahaltaan, palaisi aivan varmasti, jos ei häntä tönimällä kääntelis aika ajoin.

Äänikirja toisessa korvassa ja toisessa kaikki ympärillä oleva äänien kakofonia johdatti taas mukavasti sellaiseen ulottuvuuteen, jossa murhe ei viihdy.

En muista oltaisiinko koskaan viihdytty noinkin pitkää tovia ihan vain altaalla torkkuen.

Teki varmasti hyvää, vaikka edelleen kroppa oli sitä mieltä, että ihan kuin juuri olisi joku maratoni juostu.

Suihkun kautta hetken hengähdys.

Aiemmin sanoin miehelle, että meidän olisi käytävä jossain pikku kylässä vuorien takana katsomassa, millainen hintataso siellä olisi.

No sinnehän me lähdettiin asiaa selvittämään.

Päätiehän täällä on todella surkeassa jamassa, ajattelin pienempien teiden olevan vielä pahemmassa.

Toisin oli.

Todella hyvä kuntoinen, mutta ehkä kapein tie (niin kuin täällä muutkin ovat) johdatti meidät pois hälinästä ja rannan tuntumasta.

Hiljakseen oli ajettava, yhtään ei nähnyt, tiennyt, taikka kuullut tulisiko pimeiden mutkien takaa joku.

Luojan kiitos näin mentii..

Sillä hetken päästä matkamme tyssäsi hyvin nopeasti.

Keskellä tietä meinaan seisoi hevonen ja vielä poikittain.

Oli vissiin Zeukselta Pegasos kadoksissa, tai minä lie runoratsu..

Ohi olisi ehkä päässyt.. Hevosen takaa.

Joku vaisto kuitenkin kilkutteli, haluaisimmeko kavion kuvat vuokra-auton kylkeen.. No ei..

Lähetin mieheni pusikkoon etsimään jotain syötävää millä maanitella hevonen pois tieltä, itse sen sijaan fiksuna koitin keksiä kreikankielisiä sanoja millä hevosta käskyttää..

Mieleeni tuli vain Ela Ela.. Ja opa opa

Sitä huudellessa olin aivan varma, että näin hymyn hevosen huulilla.. Hullut turistit kuvittelevat itsestään liikoja.

Mies tuli hetken päästä takaisin, ei ollut kuulema keksinut mitään millä auttaisi.

Ihan näin meidän kesken.. mää luulen, että se ei ees etsiny mitään, piilotteli vaan pusikossa ku pelkäs sitä heppaa..

Tää oli tahtojen taistelu, joka me kyllä hävittiin.

Hevonen ei liikkuisi siitä nyt, tai tuskin koskaan mihinkään.

Ei auttanut, kun hivuttaa Hiivatti hiljakseen hevon ahterin takaa ja toivoa parasta.

Ohi päästiin.

Ihan kuin olisin ollut kuulevinani sellaisen hevosmaisen hörähdyksen perästä päin. Malaka.

Päädyimme pieneen kylään nimeltä Agii Deka ja siellä pieni kylän monitoimipaikka Aretis place.

Tarjolla oli setämieskahvila, grillipaikka ja kauppa.

Tavernan puolella rinteenreunassa istui yksi iloisen näköinen pariskunta, se riitti valotsemaan tässä nälässä tämän paikan ruokailuun.

Selvät oli sävelet.

Ranskalaisia sitruunalla, paistettuja paprikoita ja spagetti bolognese ja nämä jaetaan.

Ruuat tulivat nopeasti ja ne oli taivaallisen hyviä.

Hintaluokka sama suurinpiirtein kuin eilen. Ainoastaan lasi viiniä halvempi.

Täällä muuten onneksi ovat nyt kysyneet haluammeko leipää, eikä tuo sitä väkisin.

Taas söimme kaiken. Hyvä taktiikka.

21e setti ja päälle vielä talo tarjosi jäätelöt.

Matka jatkui vuoristotietä pitkin.

Ihanat oliivilehdot ja pienet kylät ohitettiin, pitäisi tänne varmaan vielä palata.

Mesongi, tuo resorteilta ja rahastukselta haiseva paikka oli kuitenkin käytävä katsomassa. Ihan sen joen takia.

Joki erottaa meinaan resortin, niistä ihmisistä jotka koittavat saada resorttilaisilta nyhdettyä sitä rahan tynkää.

Veneretkeä olisi ollut tarjolla vaikka minlälaista.

Yhden hotellin pihamaalta tuuttasi niin kovaa Bon Jovia, että hetkellisesti kuvittelin siirtyneeni takaisin 90-luvulle.

Rannassa oli kuitenkin kivan rauhallista ja päädyimme istuskelemaan sinne.

Kuvan kaunis taivaanranta painui hiljalleen illan puolelle.

Myös kuu nousi samalla näkyviin.

Nuo illan pastellin sävyt ovat maagiset.

Tätäkin fiilistä hetken imeneenä, voi painua mieli hyvin maate.

Huomenna on päivä uus.

P.s Kyllä se mies vaan paloi, illasta katsoin kuinka napa ja rintakehä loisti hänellä helakan punaisena. Miten voi olla mahdollista?

Ura majakkana Korfulla ei välttämättä olis kovinkaan huono..