Jos heti aamusta tähtäisi rannalle. Untako vain?

Noo, kyllähän se aamu venähti, ettei heti oltu liikenteessä.

Mutta sen verta hyvissä ajoin kuitenkin, ettei muita rannalla ollut. Paikkana siis Kanoula beach.

Rannalta löytyi myös kilpikonnan pesiä joita piti varoa.

Teltta kasaan ja joululahjaksi saamani Fatboyn röhnötuolin testausta.

Merivesi oli ihanan viileää ja ilma sopivan lämpöistä.

Tuuli oli kovenemaan päin, ei se kuitenkaan haitannut, viilensi sekin mukavasti.

Äänikirja pyörimään ja aivot narikkaan.. Tai no oliivipuun oksalle.

Eilinen piirakka toimi hyvänä brunssina välissä.

Toisella korvalla kuuntelin meren kovenevaa kohinaa.

Mies kävi snorklailemassa, itse en viitsinyt. Olen vähän arka tuollaisissa aalloissa.

Tarpeeksi, kun oli chillattu ja muutakin väkeä oli saapunut paikkalle, päätimme hiljakseen siirtyä kohti majapaikkaa.

Hetke ajon jälkeen mies rupesi ihmettelemään miten auto kuulosti niin oudolta, selvisi, että olimme ajaneet tovin takaluukku auki.. Kumpikaan ei ollut huomannut. Ihme ettei mitään ollut tippunut matkasta.

Matkan varrella Sparteran kylän liepeillä osui silmiimme kiva taverna, jossa voisi lounastaa.

Salaattia ja ranskalaisia, voiko näihin koskaan kyllästyä?

Mulla vähän tuli mitta täyteen hienohiekkaisista rannoista, sitä on prkl sitten joka paikassa.. Siis hiekkaa.. Ei rantaa. Ei edes suihku auta vaikka kuinka hinkkaa.

Ne hiekat vaan on.. Ja pysyy. Toivottavasti joku muukin tietää tämän tunteen.

Varmaan kolme tuntia myöhemmin uskalsin viimein kokeilla laittaa vaatteita päälle ilman, että se tuntuisi kuin hiekapaperia pukisi.

Pienten kylien kierros jatkukoon.

Melikian Ja Lefkimmin erotti vain joki. En nyt oikein ollut varman kummassa virallisesti oltiin, mutta paikkana se sykähdytti heti.

Kuin Gdansk pienois koossa.

Muutamat valokuvat piti ottaa ja päälle jätskit marketista.

Täällä olisi voinut viettää aikaa enempikin.

Edelleen vähän ihmisiä.

Voiko tähän vaikuttaa se ettei venäläiset pääse tänne? Omistaako ne paljon täältä asuntoja? Vai brittien ero EU:sta?

Tiedä tuota…

Matkalla löysimme myös hienon hylätyn saksalaisen hotellin. Itse hotellia ei nähty mutta sisäänkäynti jo puhui puolestaan

Perivoli oli myös yksi kylistä, jossa poikkesimme.

Ja tietenkin tie vei läpi kapeimman keskuskadun, jossa setämiehet istuivat iltaoluella tai ouzolla. Pientä myhäilyä erotin miesten kasvoista.

Luulimme tien vievän vain kylän lävitse, mutta tietenkäänhän se ei niin mennyt, oli meidän ahtaimmassa paikassa heitettävä uukkarit ja palattava takaisin.. Tunsin jokaisen katseen kun livuimme setien ohitse.

Sama setti toistui myös Agios Nikolaoksen kylässä.

Siellä jouduimme uukkarille suoraan setien edessä.

Mies avasi ikkunan ja huuteli kalisperat, hienosti kuului jassakset ja kalisperat myös takaisin sieltä täältä.

Jos hölmöilet, tee se kohteliaasti. Meistä varmaan vielä puhutaan.

Ajatus oli pysähtyä jossain, missä toimisi netti. On meinaan hieman hankalaa koittaa kirjoittaa kun mitään ei saa ladattua.

Tukiaseman vierestä löytyi ihana rantataverna. Paikan nimi on Kaliviotis.

Aurinko oli kohta laskemassa ja illan syömissuunnitelmat vaiheessa.

Ehdotin miehelle, että söisimme täällä.

Hetken listaa tutkittuamme homma varmistui, täällä tarjoiltaisiin Sofritoa.

Yksi sellainen puoliksi ja kesäkurpitsapalloja.

Liha suli suuhun, riisi oli maistuvinta ikinä. Pallot olivat täydelliset, nam. Kuola valuu jo pelkästä ajatuksesta, kun tätä kirjoitan.

Laskun maksettua tuli juttusille tavernan omistaja, halusi kovasti kysellä.. mitä, missä, milloin.

Kun hän kysyin tämän hetkistä olinpaikkaamme, saatuaan vastauksen, tipahti häneltä kirjaimellisesti leuka lattiaan.

Tovin keräiltyään itseään, rupesi puhekin jo sujumaan.. Mitä? miksi siellä? Ryyppääviä nuoria..

Selitimme, että me vain nukumme siellä pari yötä, muuten kiertäisimme lähihuudeja. Olis varmaan ollu ihan turha kertoo ettei se ny NIIN paha paikka ole. Tuskin hän siellä käynny on hetkeen.. Tai muutama muukaan arvostelija.

Ja ne jotka on arvostellu niin et on ollu paikalla, herää kysymys et missä kunnossa aamuyöstä noita havaintoja tehdään. Koska tuskin kukaan sellaista ” ördäystä” menis kattelee yöllä selvänä voidakseen vain kertoa millaista siel on.

No niin se siitä aiheesta.

Syötyämme ajoimme kirjaimellisesti auringonlaskuun.

Joka oli taas kaunis.

Jotenkin jäi kutkuttamaan Lefkimmi ja miltä se näin pimeällä näyttäisi.

Sehän selvitettäisiin.

Juuri niin tunnelmallinen kuin ajattelin.

Sillan tykö kahvilaan virvokkelle ja aistimaan tunnelmaa.

Tai no mä lähinnä aistin niitä hemmetim hyttysiä jotka tikkas menee mua ku vanha singeri.

Omena varkaat kun oli kietaistu siirryimme paheiden pesään unosille.

Ensin kyllä valelen itseni aloella päästä varpaisiin.