Niin koskaan älä sano koskaan, taas se opittiin.

Vielä kesällä olin varma, että reissuni on reissattu vähäksi aikaa.

Olin todella väsynyt, loppu ja elämässä riitti muutakin ongelmaa.

Tulevaisuus näytti aika synkältä.

Korfun reissu auttoi osaltaan toipumaan, mutta hyvin nopeasti kotiinpaluu taas toi kaiken pintaan.

Tiesin tulossa olevan melko paljon yksin olemista, joka on minulle kotosalla aika tuskaista. Ennemmin lähden sitten muualle.

Punnitsin ja painin niin omatuntoni, kuin kaiken muunkin kanssa. Mikä olisi oikein ja mikä väärin.

Sitten päätin, matka yksin voisi olla nyt hyväksi. Opetellaan sitä yksin oloa.

Monta kertaa sormi oli siinä varausnapilla.. Silti joku hemmetin hörhö olkapäällä tai takaraivossa esti tekemästä sitä varausta loppuun.

No mä olisin nyt tähä mennessä reissannu Kosilla, Haniassa ja Hersossa…
Jokainen noista meni loppujen lopuks ohi suun ku arkailin.

Eihä mul varaa olis.. Työtön saikulla, mutta ku just sen verta oli luottokortilla varaa.. Joo kutsukaa mua tyhmäksi, kuitenkin yleensä mietin aina tosi tarkkaan kaiken ja hyvin pitkälle.

Mä oon tällä hetkellä aika hukassa tässä elämässä, mut samalla mul on kaikki ovet auki ja mahdollisuus päättää mihin suuntaan tää polku vie.

Ja nyt se vie vaikka viimesillä rahoilla mää- matkalle Karpathokselle.

Itse saaresta en ole kuullu muuta, kuin et on tuulinen, no tuuliin on totuttu jo Kap Verdellä ja Rodoksella.. Ei voi olla pahempi.

Ilmeisen isoja korkeuseroja on myös, sen perusteella koitin valita hotellin. Parempi pitempi matka keskustaan tasasta, ku mäkeä, jos nyt sattuu, että olisi vielä lämmintä.

Kaikki suosittelee auton vuokrausta, mutta yksin en nää siinä järkeä. Mies sanoi että vuokraa skootteri.. No se olisi vielä pahempi. En ole koskaan ajanut sellaista.

Tähän pakettiin kuului myös aamiainen hotellilla, joten siitäkään ei tarvisi huolehtia.

Ranta lähellä ja uima-allas, luulisin viihtyvän. Jos ny jotain gyrosta tai piirakkaa sais mahan täytteeksi, se piisaisi.

Tällä reissulla koitan rikkoa rajojani, koota itseäni, ehkä tutkiskella mitä tulevaisuudelta haluan.

Mutta ennen kaikkea aion levätä.

Että älkää ihmetelkö jos sattuu tulee jotain korkealentoista tekstiä tai sitten vaan niitä kuvia, kun mitään ei tapahdu.

Poikkeaa tämä sen verta totutusta.

Lähdön tunnelmaa.

Junalla matkaan ja tunnetusti VR ei petä koskaan, eli oli 10 minuuttia het alkuun myöhässä.

Tällä kertaa se oli hyvä, koska huomasin, että pukemani housut oli aivan rikki. Onneksi olin varannut autoon kotimatkalle toiset housut.

Mies paineli lidliin lounasostoksille, kun minä ähräsin autossa vaihtohousuja jalkaan.

Lupaavasti alkoi tämä homma.

Pitkät jäähyväiset asemalaiturilla, snif. Tästä on tovi, kun ollaan oltu näin pitkään erossa. Viimeksi taisi olla Gambian reissulla.

Mies sen sijaan varmaan hurrasi junan lähdettyä 😁

Tajusin samantien varanneeni väärään suuntaan istumapaikan. Eli Tampereelle olisi menosuuntaan mutta sitten pisin matka Tikkurilaan oltaisiin selkä menosuuntaan.

Tuoreessa muistissa on kaiken maailman pahoinvoinnit, pari viikko sitten olleesta leikkauksesta, Kap Verden katamaraani keikutuksiin.

Junamatka onneksi meni nopsaan. Koitin vaan torjua hetkellisesti hiipivää jännitystä.

Mitähän tästäkin tulee.

Tikkurilassa, kun hyppäsin lähijunaan helpotti jännitys ja lähdön fiilis alkoi, kun kuulin jonkun naisen puhuvan lapselleen kreikkaa.

Sanoja sieltä, sanoja täältä tunnistin, mutta en ihan päässyt jutun juureen.

Itseasiassa niissä lukuisissa rullaportaissa terminaaliin vastaan tuli myös monta kreikkalaista. Ilmeisesti Aegeanin lento oli juuri saapunut ajattelin.

Nyt testattaisiin miten kauan koko hässäkkä täällä kestäisi, kun niitä ruuhkia on kuulema ollut.

Halusin myös testata turvatarkastuksen, mitä menee läpi, joten Alepaan.

Sieltä nakkasin kassiin kolme pientä karhua, olisinko minä se kultakutri?

Finnairilla, kun lento pysty laittaa laukut het menee eikä tarvinu mitään mutkittelevaa jono hässäkkää käydä läpi.

Turvatarkastukseen riisuin takin ja huivin valmiiksi kassiin ja lähdin jännittämään mitä sanottaisiin.

Kassinhan ne valitsi tarkastettavaksi, mikä oli oletettavaa.

Huomiota herätti tällä kertaa Rdif suojattulompakko, kolikkokukkaro ja siellä olevat setelit, sekä proteiinijuomatetra.

Yllättävät valinnat. Proteiinijuoma ei olisi kuulema avattuna mennyt läpi.

Jälkeenpäin, kun laskin oli laukussa yli 2 litraa nesteitä eikä niistä sanottu mitään, vaikka varmistin asiaa.

Tähän kaikkeen, laukkutarrojen tulostamisesta tax freen ovelle meni kokonaista 5 min.

Eli voin sanoa, ei ruuhkaa.

Aikaahan jäi sitten turhanki ruhtinaallisesti.

Boarding alkaisi 16.05 ja ja kello oli tässä vaiheessa vähän vajaa kaksi.

Kerrankin saisin siis fiilistellä ihan huolella.

Kävin kurkkaamassa miltä näyttäisi uusi kentän secondhand shop.

Olen kironnut viime aikoina suomalaiset kirpputorit, koska niille raahataan kaikki mahdollinen roska.

No tämä oli kaukana siitä.

Hienoja ja tarkkaan valittuja vaatteita ja tuotteita. Hinnat myös sen mukaiset.

Erittäin tyylikäs paikka, josta voi tehdä hyviäkin löytöjä.

Siinä tarkkaillessa ihmisiä totesin, että varmaan ärsyttävintä ikinä on ihmiset, jotka puhuu kaiuttimella puhelua. Menee pasmat sellasesta ihan sekasi.

Lähdin sitte aikani kuluksi juomaan lähtökuoharit.

Siinä odotellessa tuli sitten kuulutus, että maahuolinta on marssinu ulos työpaikalta.

Olikohan se lähtö sitten siinä..

Sitten vaan istuttiin ja odotettiin.

Ja odottettiin ja istuttiin.

Ja vähän vielä lisää..

Kunnes tuli ilmoitus: kone lähtee, mutta ilman matkalaukkuja.

Hetken mietin mielessä. Käsimatkatavaroissa oli yksi vaatekerta, uikkarit ja villasukat. Niin ja tärkein lääke.

Perskeles. Rahoja ei varmasti takasi saa, joten lähdettävähän se oli. Onneksi on matkavakuutus.

Samaan aikaan puhkesi karmea ukkonen ja salamat vaan välkkyi.. Tämäkin vielä.

Kello 18.07 kone lähti

Nousu olikin melkoista rytyytystä.

Vierustoveriksi sain naisen, tunnisti minut.

Aina yhtä hämmentävää, mutta mukavasti meni lento rupatellessa.

Laskeutuminenkin oli taas melko poukkoilevaa. En enää jaksanut välittää.

Laukkuaulassa tyrkättiin meille käsiin laput, jotka piti täyttää. Niillä annettiin tieto laukuista. Jos ne nyt koskaan tänne osaa edes tulla.

Nopeasti bussi sitten jo kurvas kohti Pigadiaa.

Sitten oltiinkin jo hotellilla. Äkkiä reppu huoneeseen.

Respantäti muisti mainita, että sain pyytämäni huoneen, kivalla näköalalla.

Saan nähdä mitä se aamulla oli.

Ruuan etsintään. Yhden paikan löysin, joka oli auki. Vitosen burgeri naamaan, oli muuten hyvää kun ei ollut koko päivänä syönnyt.

Kaupasta ensihätään pyyhe, huivi hammasharja ja dödöö.

Huomenna metsästäisin loppuja tarpeita.

Eiköhän siinä ollu tälle päivälle äksöniä.