Jumalattoman lämmin ja kova tuuli paukutti yön nurkissa.

Kerrankin nukuin putkeen koko yön ja heräsin vielä ennen kellon soittoa.

Aamupalan lomassa pakkailtiin kamoja, sillä ajatuksella, että lähdetään sinne miltä hyvältä tuntuu. Voi vaikka olla yön yli, jos hyvä paikka löytyisi.

Marathokampoksen läpi ajaessa, tuli taas tunne ihanasta paikasta. Tänne voisi vaikka illalla tulla seikkailemaan.

Ajatuksena oli ajaa Kastanian läpi Lekaan.

Se hommahan tyssäsi heti alkuunsa.

Pakko oli kuitenki käydä kurkkaamassa miksi… tietyö oli selitys.

Matkalla nautiskelin maisemista, miksi suomessa autoilu on nii pirun tylsää?

Lekaan kuitenkin löydettiin Karlovasin läpi.

Matkalla oli hauska pittstoppi kera backgammonia pelaavien pappien.

Auto parkkiin ja kylille. Jälleen meille toivoteltiin jokaisen vastaan tulijan suusta kalimerat.. Ihanan kohteliasta.

Paikallista aukiota kohden mentäessä yhtäkkiä eteeni hyppäsi pieni poika kädessään varmaan pappansa kävelykeppi.

Obiwankenobina vai mikä se ny oli, rupes hän huitoo mua päin. Tyyliin mene pois. En tuntenut oloani kovin tervetulleeksi.

Pääsin kuitenki barrikaadista läpi ja jäin mielenkiinnolla seuraamaan miten miehen kohdalla kävisi.

Sama homma keppiä poikittain kohti kriittisiä kohtia, kerrankin mies oli hereillä ja osasi reagoida asiaan ja väistää. .

Vihdoin tästä terroristi-iskusta selvittyämme pääsimme aukion tavernaan. Meinasin järytykseen lääkkeeksi kysyä tujua Metaxapaukkua. Mut ei ny ihan kello puol 11 kehannu. Otin teen, mies Cappucinon ja jos vähän Spanakopitaa.

Pinaattitortun teko kesti ja ja kesti, teekin oli haaleeta. Meinasin jo ottaa ritolat. Mies mietti et näinköhän ne lähti tekee sitä torttua alusta asti.

Melki puolen tunnin odottelun jälkeen Spanakopitat saapuivat.

Ja ihan helvetin kuumina. Eli tuoretta tavaraa oli.

Samaan aikaan saapui ampiaiset pörräämään. Muistatte varmaan kuinka olen kerran jos toisenkin joutunut miestäni pelastamaan näiltä tappaja herhiläisiltä.

Ekalla pitan puraisulla paloi kieli. Onneksi tee oli kylmää ja se oli ensiapuna.

Seuraavaksi kuulin karjaisun. Luulin jo, että mehiläinen pisti miestäni.

Eipä pistänyt, hän vain varoitteluista huolimatta onnistui puraisemaan tulikuumaa piirakkaa niin, että puolet täytteestä turskahti suoraan varpaille avonaiseen sandaaliin. Harvoin, tai no tuskin koskaan näin pääsee käymään. Lotto vetämään.

Koko taverna tuijotti meitä tämän episodin takia.. Kiva.

Ulkoiset palovammat on onneksi helpompi hoitaa kuin sisäiset.

Seuraavaksi lasketeltiin ales kylästä kohti Karlovasin huudeja. Ja samalla kurkkaamaan Potami beachiä.

Väliltä löytyi ekana upea kirkko.

Mulla on pakkomielle. Ku näen jonkun paikan mistä koen saavani muka hyvän kuvan, on mun se otettava. Sitä täydellistä hetkeä sitten myös odotetaan. Paitsi tässä tapauksessa. Näin jo kaukaa et tässä kirkossa on potentiaalia ja haluan tietyn kuvan, mutta ku prkl tällä maapallolla on muitaki ihmisiä ja ne varmasti asettuu just siihe mihkä sä et niitä halua. Tällä kertaa mun täydellisen kuvan paikkaan.

Koitin hienovaraisesti vihjailla ja näyttää että siirtyisivät. Noh siirtyi ne mut uudet tuli tilalle. Paras oli ku yks mamma pisti eväatauon pystyy.

Siin vaihees rupesin näpsii kuvii vaan niin rutosti et vihdoin seki mamma heräs.. Siirty kaksmetrii toiseen suuntaan mut jätti eväskassinsa kuitenki siihe paikallee. Tosia asiassa itse kuvassa mamma ei edes siirtyny pois.. Luovutin.

Huvittavinta et vieres oli penkkiä mihkä olis mahtunu puolin ja toisin vaikka kuinka monta ihmistä ja viel varjoon.

Rannoilla on pirusti porukkaa vaikka merenkäynti on ihan mahdoton. Itse en luottais itseeni et pysyisin pinnalla.

Karlovasi ei oikein sytyttänyt joten siirryimme eteenpäin kohti Agios Konstantinosta.

Kova merenkäynti näkyi täällä penkereen yli lentävinä aaltoina. Onneksi oli auto suojana.

Seuraavana käynti listalla oli Manolates. Jo ihan pelkästeen tien takia kannattaa sinne mennä. Se on mielenkiintoinen.

Todella hyvä parkkipaikka oli kylän laidalla, joka tietysti löydettii vasta, kun oltiin saatu auto tienvarteen parkkiin kera käryävän kytkimen.

Kylä vaikutti ihanan kompaktilta ja kodikkaalta.

Pieniä puoteja, joissa myytiin käsityönä tehtyjä tavaroita. Myös yksi pieni taverna löytyi. Ei kylän ihmisiä näkynyt täällä.

Rauhakseltaan sai kävellä täällä. Ei ollut tunkua.

Vihjeen perässä jälleen liikkeelle kohti Kokkaria.

Oli meinaan nälkä.

Huhu kertoi hyvistä Jiiroksista, Kyröistä, Gyroksista, Gyroista. Rakkalla lapsella monta nimee.

Kylän päätien varrelta löytyisi To Perasma niminen paikka. Selittäkää mulle toi nimi. Ei ihan auennut.

Päivän keitot ja itse otin kanamallin wrapin currykastikkeella ja mies sen perinteisen.

Palvelu järjestys oli hieman epäselvä koska meidän jälkeen tulleet kolme pöydällistä sai ruokansa ennen meitä, mikä on outoa, koska kaikkihan oli valmiina köökin puolella, kun vaan ois läiskiny menee.

Mutta kyllähän se oli taas odottamisen arvoista.

Ruuan päälle oli hyvä jaloitella ja katsella nurkkia.

Tää paikkahan on tunnettu yhdestä kuvasta. Kokeileppa googlettaa.

Olihan tässä kyllä jotakin viehättävää vaikka kylän alkuperäisyys on poistunut kaupallisuuden myötä.

Kävelyn lomassa kyselin mieheltä olisiko tää paikka meidän yöpymisen arvoinen.

Mies rupesi etsimään majapaikkaa.

Toinen puoli kylästä oli tyyni, toisella puolella meri pauhusi ja tuuli niin et meinas peruukki lähtee päästä.

Tasan yksi vapaa majapaikka löytyi koko kylästä. Käveltiin katsomaan millainen se olisi.

Ulkopäin oli paikka kutsuva, sisältä kuulema jämähtänyt 80-luvulle. Ilman ilmastointia ja hieman home hais nurkissa.

Ei ollut meidän mesta. Päätimme jatkaa seikkailuamme kohti Vourliotesta.

Tutullamme on kylässä villa, joten pitihän se mennä katsastamaan millainen paikka on.

Auto saatiin kivasti taas parkkiin. Vaikka paikka on matkan takana, ei siitä viehättävyyttä puuttunut.

Kylän keskusaukiolla sijaitsi sinisen tuolin ravintola. Onnistuin nappaamaan täydellisen kuvan paikasta ja tunnelmasta.

Ihania pieniä kujia kuljettuamme päätimme istahtaa hetkeksi aistimaan tunnelmaa.

Kyllähän täällä kelpaisi viettää aikaansa.

Itse villaa ei lähdetty etsimään, koska tarkkoja koordinaatteja ei ollut. Kylän rinteeltä kaukaa paikan kyllä bongasin.

Kylän laidalla kaksi pientä tyttöä piti pientä kauppaa talon rappusilla. He myivät itse maalaamiaan kiviä euron kappale. Annoin kaks euroset tytöille per läpi ja otin yhden kiven vastineeksi. Pienestä se yrittäminen alkaa.

Eiköhän tämän päivän tour olisi tässä. Muutaman pienen kylän läpi voisi ajella ja palata takaisin ”omille” huudeille.

Paikoittain oli tiukkoja paikkoja paluumatkalla.

Nopea freesaus hotellilla ja ruokapaikkaa etsimään.

Löysimme itsemme taas Ormoksesta, on se niin viehättävä.

Alkuun otimme täytettyjä sipuleita ja pääruuaksi jaoimme puolikkaan kanan ranskalaisilla ja sinappidipillä.

Taas oli vaisto oikeassa ruokapaikan suhteen. Kana oli niin mehevää, että siitä tuli myös jaolle koko kylän kissat.

Ruuan päälle jaloittelua pitkin rantakatua. Ihana tunnelma kävellä kuun loisteessa kuunnellen tuota meren pauhua.

Jälkiruokaa siirryimme nauttimaan hotellimme lähibaariin. Se on näyttänyt niin kivalta paikalta monena iltana.

Sitä ennen kävimme Votsalakian kylä kierroksen. Ei ketään missään vaikka kello oli 23 perjantai iltana.

Jälkiruuaksi otin aivan ihanan Disaronno drinksun.

Tämän päälle olisi ihana ummistaa silmänsä puhtaissa lakanoissa.