Kätköilyreissu 22.8.2018

Tytär kyseli pientä reissua tehtäväksi vielä loman aikaan, hän kun ei ollut päässyt vielä mihinkään reissun koko kesänä. Hän osaa arvostaa luontoa ja sitä, että kaiken ei tarvitse maksaa maltaita. Päätimme siis tytön toiveesta lähteä Geokätköilemään lähi kuntiin ja päätteeksi kävisimme pitsalla Jyväskylässä. Tällä kertaa aika kuva painotteinen kirjoitus, koska en halua keneltäkään sen paremmin […]

Maakuntamatkailua 7.8.2018

Sain vihdoin ja viimein myytyä häissä olleet koristeet ja ylimääräiset tarvikkeet, joten se tiesi matkaa kohti Tamperetta. Takaisin kotiin päin lähdettiinkin aivan eri reittiä kuin tullessa, uusia maisemia siis luvassa. Tämmöiset reissut on juuri parhaita, kun ei ole sen kummemmin suunnitellut mitään eli fiiliksen mukaan. Teiskon kautta siis Ensimmäisenä bongasimme kyltin jossa luki Aunessilta, kuulosti […]