Kalymnos 15.8.2018

Tänään suuntana oli Telendos.
Pieni kävelymatka Myrtiesin satamaan josta n. 10 minuutin venematka Telendokselle.

Kalymnos Telendoksen satamasta kuvattuna

Kustantaa 2€ per läpi ja veneitä menee puolen tunnin välein. Siinä veneessä odotellessa rupes kuulumaan tutut soundit, jaahas Elvis heräsi viereisestä botskista…ja kovaa.


Ajateltiin mennä rannalle, mies oli jo katsellut valmiiksi mahdolliset vaihtoehdot. Paradise beach olisi suuntamme.

Kuja tavernojen läpi rantakallioiden tykönä menevälle polulle. Polku oli paikoin aika kivikkoinen, sai olla varuillaan.

Telendoksen huippu

Perille päästyämme kirosin tyhmyyteni, en ollut ostanut marketista yhtään Mythosta, sillä nyt ne olisivat tarpeen.

Siinä oli sitten Aatamia ja vähän Eevaakin, jos tiedätte mitä tarkoitan.
No ei kai siinä, vaatteet pois ja rantapedille.

Hetken oli kyllä hieman vaivautunut olo, samalla mietin että taitaa tulla lyhyt blogi tälle päivälle.

Meno oli kuitenkin aika lailla sama ku normi rannalla. Yks tekee ristikkolehtee, toine lukee kirjaa, kolmas kuuntelee musiikkia, ei sen ihmeellisempää.

Uinti se olikin astetta kivempaa sitten. Inhoon märkiä epämukavia bikineitä. 
Kaks tuntia vierähti mukavasti ja olo oli aika rentoutunut.

Kalymnos

Nälkähän se taas hiipi jostain kiven takaa joten kuteet niskaan ja tavernaan.
Rita oli paikan nimi. Alkupalat pökkiin, lämmin fetasalaatti, pääruuiksi valikoitui Arrabiata pasta. Juomaksi vaihdoimme olutmerkin välillä Alfaan.
Oikein mainiot sapuskat, suosittelen.

Lämmin fetasalaatti
Arrabiata
Tavernassa

Ruuan jälkeen lähdimme kiertämään polkua saarella, eksyimme pieneen kirkkoon joka oli jyrkkien rappusten alapäässä kivikkoisessa rannassa. Todella upea paikka.

Meidän oliivipuusormukset

Koitimme etsiä toista uimapaikkaa mutta mikään ei oikein miellyttänyt joten palasimme paikkaan A.
Väki oli vähentynyt joten vaatteet veks ja mereen..

Lähtö Telendokselta viivästyi, koska lähtövuorossa ollut taksivene oli täysi. Noh onneksi puolen tunnin päästä lähtisi uusi ja olin varustautunut isolla pullolla Mythosta. Ei tuntunu odottelu niin rankalta.

Hei hei Telendos, ehkä näemme joskus

Takaisin hotellilla, rutiinit eli suihkua ja virvokkeita. Tällä kertaa kova ääninen musiikki kuului Massourin puolelta, olisikohan bileet tällä puolen tänään..

Telkkari on tossa iltaisin pauhannut kiinnittämättä siihen sen kummemmin huomioo, yhtäkkiä havahduin, että mitä hittoa? Tällä kertaa ohjelmassa oli siittiön retket ja ilmeiseti ehkäisy oli aiheena. Eipä kai sillä väliä ole kuha joku jolkottaa Kreikkaa taustalla 😀 .

Sama kai se on mitä telkasta tulee kuhan se on kreikaksi

Paskahalvaus meinasi tulla kun mies yht’äkkiä pomppas ylös ja sanoi että syömissuunnitelma valmis. No eihän siinä auttanut kun todeta että luotan suhun.

Sit mentiin, tällä kertaa hotellista vasemmalle.. Outo suunta.. Jotenkin meni heti pasmat sekasi, voiko täällä olla mitään.

Kuljimme kohti tavernaa josta kuului kauhea lapsen itku ja kiljuminen. Mies pysähtyi.. Tää ois nyt tässä… Meinas tulla heti toinen paskahalvaus perään.. Onneks se oli vitsi.

Oikean paikan nimi oli Thrimpi, ensi vaikutelma siisti ja tasokas. Heti alkuun pitkä lause Kreikaksi ja taas oltiin ihan hoomoilasina, että mitähän neiti koitti sanoo meille.

Mäkin rupeen kohta leikkii Kreikkalaista. Oon kateellinen tolle miehelle.

Paikka oli Ihan kuin Exantas Skiathoksella.

Pikku huom. Tämä on lähellä Elena Villagea joten ei tartte rämpii meijän huonompien pulliaisten luo Massouriin.

Eipä oo koskaan tarjoiltu mulle kuormalavalta alkupaloja, mutta nyt sekin on koettu.

Alkupalat

Nyt tulee tärkeä tiedotus..
Tämä on ensimmäinen Kreikkalainen ravintola jossa minun EI tarvitse lisätä ruokaan suolaa. Ehkä olen suolan suurkuluttaja mutta oli ruoka mikä vaan, pitää olla etsimässä suolapurkkia.

Lasi oikein suun mukaista roseta uppos pelkän alkupalan aikana. Otimme siis paahdetut leivät kyntelillä ja oliiviöljyllä.

Itse valitsin possua minestronella. Plus lisää viiniä. Hetken mietin että mitähän soppaa sieltä pöytään saapuisi, mutta annos yllätti. Juvetsissa käytettävää pastaa todella hyvässä kastikkeessa ja kaksi isoa palaa ylikypsää possua.
Miehelle saapui nuudelit, menun mukaan viidessä minuutissa Shanghaista.

Ihan uskomatonta sapuskaa!!

Jälkiruoka tuli talon puolesta, lautasellinen erilaisia hedelmiä, mistä tunnistimme passion ja hunajamelonin. Ehdotin miehelle, että jos ei hätä yllättäisi 48 tuntiin voisimme suorittaa toimet omaan hedelmätarhaamme ja katsoa mitä söimme.. seuraavana kesänä.

Matkalla takaisin hotellille mies pysäytti meidät Azul nimisen paikan kohdalla. Jyrkät rappuset ales..Tämä olisi kuulema meidän puoli välin krouvi. Huom oli tuolihissi huono jalkaisille.

No sinne sitten. Huomasin heti olevani kuin kotona. Tunnelma oli jännä, musiikki hieman häröä. Tästä ei puuttuisi kuin höpöheinää polttavat rastatukat! Jälkiruokaviini vaihtui ”yllättäen” kahtee tynnyrilliseen rommia. Niinpä niin..
Ne oikeesti tarjoiltiin tynnyreistä.

Taas uusi ihmetyksen aihe..naisten vessa oli invavessa tavernassa, kerrankin vessa johon meikäläisenkin ahteri mahtuu..taas oli ongemia valojen kanssa, vaikka kotona homma hoituu ilman niitä

Drinksut oli kyllä niin tiukkoi, että oikein tunsi kuin naamassa lihakset valahtaa rentoutuneeseen asentoon.

Palaamme huomenna kumpaankin edellä mainittuun paikkaan. Mikäli täältä nyt edes hotelliin päästään. Kaippa parille juopuneelle hipille löytyisi joku penkinalunen. Niin ja olihan se tuolihissi. 

Olin just lähtiessämme sanomassa miehelle et sää sit taluutat mut. Kun se pirulainen kerkes sanoo saman lauseen eka.

Matkalla puimme aikaisempaa kokemusta rannasta. Aika ristiriitaiset tunteet.

Päästiin kuitenkin hotellille ehjin nahoin.

Huomenna on se päivä jota kukaan matkaaja ei halua.. Eli viimeinen päivä ja ilta. Koitan tsempata itseäni…

Moottorisaha ei käynnistynyt tänään. Mutta minä menen vielä partsille hetkeksi ihmettelemään

5 vastausta artikkeliin “Kalymnos 15.8.2018”

Vastaa