Parga 20.5.2019

Paleli koko yön, aamulla painelin ensimmäisenä kuumaan suihkuun.

Aamupalan valmisteluja ja lisää laukun pakkaamista. Laukkuni painaa kaksi kiloa vähemmän kun tullessa, mihkä lie kilot hävinneet. Vielä mahtuisi viisi kiloa tavaraa, mutta laukku on ääriään myöten täynnä. Onneksi miehen laukussa on tilaa.

Vika aamu parvekkeella

Sitruunoita, sipulia ja hunajaa tarvitsee vielä käydä hakemassa.

Huoneen luovutus on klo. 12 näyttäisi tulevan nätti päivä joten emme edes kysy lisäaikaa, mikäli saadaan vaan laukut johonkin jemmaan

Pieni tiedustelukierros omistajalta, laukut saa jemmaan, allas-aluetta saa käyttää ja sieltä löytyy myös wc, joten ei hätää ?

Laukut vietiin vastaanottoon ja Pargan linnan kierrokselle, siellä ei olla vielä keretty käymään. Kiva suojaisi paikka, ei nyt mitään ihmeellistä nähtävää. Mukava paikka ottaa kuvia Valtos beachistä.

Valtos beach väreissä
Linnoituksen puita
Valtos beach linnoitukselta
Valtoksen satama

Aurinko rupesi paistamaan kunnolla.. Vihdoinkin. Yhdet oluet linnakkeen kahvilassa nautittiin.

Oliiviiöljymuseon viereiseen kauppaankin eksyttiin ihan vahingossa. Sitruunaoliiviöljyä tarttui matkaan

Oliiviöljymuseo

Tämän reissun vikat safkat söimme samaisessa ravintolassa mistä makumatkamme alkoikin. Eli Lithos.

Juvetsia minulle ja miehelle sardiineja. Viiniä lisukkeena.

Ah. Viiniä
Alkupalat
Valkosipulileipää
Suomeksi Juvetsia
Sardiineja

Syömisen jälkeen haimme vielä muutaman tuliaisen ja päätimme sen jälkee poiketa vielä oluilla kehutussa Johnny’s baarissa. Iltaisin se on ollu täyden näköinen paikka mutta näin päivällä se kieltämättä oli paikallinen räkälä. Ja älkää ottako nyt tätä pahalla, edelleen viihdyn näissä paikoissa. En vaan ole koskaan vielä törmännyt kreikassa siihen, että paikalliset istuu baarissa turpa täys päivällä.

Johnny’s paikan kokeilu ja halpa 2€olut

Pääsin muuten puhelinmyyjästäkin helposti eroon kun koitti energia asioissa soitella, Zorbas soi taustalla niin lujaa, että nainen sanoi soittelevansa toiste. En edes kerennyt sanomaan mitään.

Sit pitäs päästä hotelliin. Mies meinas mennä kävellen, minä vetäsin taksikortin hihastani. Saisipahan hetken olla pidempään altaalla.

Laukusta uikkarit ja altaalle. Vesi oli lämmennyt jo muutaman asteen ilma muutaman kymmentä. Narautin pikku pullon Ouzoa auki kun mies rupesi unille. Kyllä nyt kelpaa. Vitsailinkin, että me lämmiteltiin paikallinen väki ja ilma seuraavana tänne tuleville.

Tervetuloa uudet matkaajat

Oikeastaan ei edes kovin harmita lähteä kohti Suomea. Kerettiin tekemään ja näkemään… Paljon. Mutta eipä tällä paikalla olisi enempää meille annettavaa.

Taisin olla tosi rennolla otteella altaalla kun innostuin juttelemaan suomalaisen pariskunnan kanssa. He olivat vasta saapuneet.. Tietenkin sisäinen matkaoppaani heräsi ja rupesi kertoilemaan hyviä vinkkejä. Onneksi he olivat aika rennon oloisia eikä pahastuneet jutuistani.. Taitaa O-ou juoma toimia

O-ou

Ja näin… Parga hiljenee osaltani…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *